Tarkenna hakuasi

ACMESOCS: Kuuntelun kulttuurit, medioidut äänet ja rakennetut tilat profiilikuva

ACMESOCS: Kuuntelun kulttuurit, medioidut äänet ja rakennetut tilat

Projekti
Päättynyt 01.09.2019 - 31.12.2022
Humanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta

Hankkeessa tutkitaan urbaaneja äänikulttuureita, musiikin ja tilan kokemista sekä musiikin kuuntelemista. Hanke tuottaa tietoa kaupunkiympäristöstä, erityisesti paikan, musiikin ja kuuntelijan välisestä suhteesta, tämän suhteen historiallisesta muutoksesta sekä julkisten tilojen viihtyvyyteen vaikuttavista tekijöistä.

Tarkastelun kohteena ovat taloudelliset, sosiaaliset, lainsäädännölliset ja teknologiset tekijät ja niiden vaikutus suomalaisen taustamusiikkiteollisuuden historialliseen muodostumiseen, nykyaikaisen kaupunkiääniympäristön rakentumiseen, meditoituneen musiikin käyttöön sekä siihen, millä tavoin eri-ikäiset kaupunkilaiset suhtautuvat julkisessa tilassa soivaan musiikkiin.

Hankkeen empiirinen osuus toteutetaan Joensuussa, Tampereella ja Helsingissä. Tutkimus perustuu musiikkia ja ympäristöääntä koskeville musiikintutkimuksen, sosiaalihistorian ja kulttuurisen äänentutkimuksen teorioille ja tutkimusmenetelmille.

Hankkeessa keskitytään kolmeen teemaan:

– taustamusiikkiteollisuuden historiallinen kehittyminen ja vaikutus (Making of the Listener-consumer)

– nykyääniympäristön rakentuminen (Constructed Urban Ambiances)

– kaupallisen äänitilan yksilöllinen merkityksellistäminen (Experienced and Reclaimed Acoustic Environments)

Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia.

Lisätietoja: Prof Heikki Uimonen (hankkeen johtaja), heikki.uimonen(a)uef.fi

Twitter:  https://twitter.com/acmesocs

Hankeen julkaisut ja esitelmät SoleCris -tietokannassa: https://wiivi.uef.fi/crisyp/disp/_/en/cr_redir_all/fet/fet/sea?direction=1&id=65021986

Tiedostot

1 kappaletta

Avainsanat

Julkaisut

13 kappaletta