Tarkenna hakuasi

Kadonnut kinnas ja muita tarinoita

Hanke tarkastelee liikkumisen seurauksena rakentuvia uusia naapuruuksia esineiden, esineistä kertomisen ja kertomusten vastaanoton näkökulmasta. Hanke toteutetaan itäisessä Suomessa, ja aihetta tarkastellaan sekä tieteen että taiteen keinoin.
Hankkeen keskeisenä haasteena on pohtia, kuinka ihmisten mukana kulkevat esineet ja esineistä kertominen rakentavat dialogia ja sen myötä uudenlaisia, liikkuvia ja rajat ylittäviä naapuruuksia ja edistävät esimerkiksi kulttuurisen kansalaisuuden ja alueeseen kytkeytymättömien vaeltavien kulttuuriperinteiden rakentumista. Esineitä ja niihin kytkeytyviä kertomuksia tarkastellaan materiaalisen kulttuurin, kielen ja kerronnan tutkimuksen sekä taiteen ja interaktiivisen näyttelyn keinoin. Esineet nähdään poeettisina ja poliittisina välineinä erilaisten dialogien syntymiselle menneen ja nykyisen, maahan muuttaneiden ja maassa jo asuvien, eri sukupolvien sekä rajoja ylittävien ja paikalleen asettuneiden ihmisten välillä.
Hanke kytkeytyy aihepiiriltään ja tarkastelutavaltaan ajankohtaiseen tutkimusteemaan: maahanmuuttoon, liikkuvuuteen, kulttuurien ja kielten kohtaamiseen ja niiden myötä uudenlaisten naapuruuksien rakentumiseen. Monitieteinen, tiedettä ja taidetta yhdistävä hanke luo uusia menetelmiä aihepiirin tarkasteluun.
Hanke yhdistää tiedettä ja taidetta innovatiivisesti. Tiede ja taide tuottavat yhdessä vastauksia ajankohtaisiin liikkuvuuden, kielten ja kulttuurien kohtaamisen sekä uudenlaisten naapuruuksien synnyttämiin globaaleihin haasteisiin. Hanke osallistuu tieteen ja taiteen keinoin myös suomalaisessa yhteiskunnassa ajankohtaiseen keskusteluun maahanmuutosta ja sen synnyttämistä uudenlaisista naapuruuksista.

Hanketta rahoittaa Koneen Säätiö.

Maahanmuutto ja ylirajainen arki Suomen ja Venäjän välisellä rajalla niukkuuden aikakaudella

Tutkimushankkessa tarkastellaan etnografisen pitkittäistutkimuksen kautta suomalaisen hyvinvointivaltion tilaa ja vaikutusta maaseutualueella elävien maahanmuuttajataustaisten henkilöiden arjessa. Hyvinvointivointivaltion onttoutuminen, joka on alkanut Suomessa 1990-luvulla on vaikuttanut maaseudun arkeen ja arki-elämään. Tässä tutkimushankkeessa hyvinvointivaltion muutosta tarkastellaan Pohjois-Karjalassa, raja-alueella elävien maahanmuuttajien kautta.