Tarkenna hakuasi

Sanna Laulainen (sanna.laulainen@uef.fi)

Olen profiloitunut kriittiseksi johtamis- ja organisaatiotutkijaksi. Tutkimusorientaationi ja tieteellinen mielikuvitukseni pohjautuvat monitieteiseen, mutta vahvasti yhteiskuntatieteelliseen, perinteeseen. Tätä monitieteistä kriittistä otetta sovellan sosiaalihallintotieteen (sekä integroidusti sosiaali- ja terveyshallintotieteen) tutkimuksessa tavoitteena kehittää ja rikastuttaa sosiaalialan (ja laajasti hyvinvointipalvelujen) johtamisen ja työyhteisöihin liittyvien ilmiöiden teoreettista ja empiiristä tarkastelua.

Viimeaikaiset tutkimukseni ovat käsitelleet johtamisosaamista ja erityistä työntekijäosaamista muuttuvassa sosiaali- ja terveydenhuollossa ja sote-johtajien yhteistyötä. Lisäksi olen osallistunut tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu mm. organisaatiokansalaisuutta sosiaalityössä, eettistä johtamista, psykologista sopimusta ja luottamusta. Kiinnostuksen kohteenani ovat olleet myös luovien taidelähtöisten menetelmien (kuten tanssin ja kuvataiteen) hyödyntäminen johtamis- ja organisaatiotutkimuksessa yhteistyössä kollegojen kanssa.

Toimin opettajana sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriohjelmassa ja tieteellisessä jatkokoulutuksessa. Vastuullani on mm. kriittisen ja uudistuvan johtamis- ja organisaatiotutkimuksen opetus. Ohjaan pro gradu -tutkielmia ja väitöskirjoja eri oppiaineisiin, myös vierailevana professorina Suffolkin yliopistossa.

Vetovastuullani on kriittinen johtamis- ja organisaatiotutkimus sosiaali- ja terveysalalla -tutkimusryhmä (CMS 3.0)
sekä Ikääntymisen ja vanhuspalvelujen tutkimusryhmä

Toimin Kunnallisalan kehittämissäätiön tieteellisen neuvottelukunnan jäsenenä.

Linkki professuurihaastatteluuni: https://www.uef.fi/fi/artikkeli/sote-johtaminen-vaatii-laajaa-ymmarrysta-yhdessa-tekemista-ja-inhimillisyytta