Tarkenna hakuasi

Fiia Söderholm (fiia.soderholm@uef.fi)

Tutkimuksessani tarkastelen yhteyksiä lukiolaisten saaman tuen, koulu-uupumuksen sekä koulutukseen kiinnittymisen välillä ja näiden kehityskulkuja. Lukiolaiset nähdään usein hyvin pärjäävinä ja vähemmän tukea tarvitsevina, joten on tärkeää saada lisää tietoa heidän kokemistaan haasteista ja tuen tarpeista akateemisesti vaativan lukiokoulutuksen aikana. Toivon, että uudesta, tutkitusta tiedosta on hyötyä erityisesti lukioiden henkilöstölle ja opiskelijoille käytännössä.

Hannu Nykänen (hannu.nykanen@uef.fi)

Työni on liittynyt metaanin, hiilidioksidin ja dityppioksidin päästöihin ja päästöjä sääteleviin prosesseihin. Myös menetelmäkehitys liittyen kaasumäärien ja pysyvien isotooppien mittaamiseen on liittynyt työhöni.
Aloitin biogeokemian tutkimusryhmässä (nykyinen BGC) vuonna 1990. Olen tutkinut Suomen soiden kasvihuonekaasupäästöjä Oriveden, Ilomantsin ja Kevon soilla. Olen osallistunut tekoaltaiden kasvihuonekaasutasetutkimuksiin sekä hankkeisiin, jotka liittyvät turpeen käyttöön. Osallistuin EU-projektiin, jossa tutkittiin kasvihuonekaasutaseita pohjoisilla soilla. Väittelin vuonna 2003 Kuopion yliopistossa liittyen kasvihuonetaseiden muutokseen ojitetuilla ja luonnontilaisilla soilla. Jatkoin kasvihuonekaasutasetutkimusta liittyen biomassan tuottamiseen ruokohelvellä. Olen työskennellyt laboraattorina Kansanterveyslaitoksella Kuopiossa liittyen juomaveden puhdistukseen. Osallistuin ympäristöriskien arviointihankkeeseen liittyen kaivosvaikutteisen järven äkilliseen happamoitumiseen. Olen ollut tutkijana ja tuntiopettajana Savonian ammattikorkeakoulussa, Kuopiossa. Keväällä 2008 liityin Jyväskylän yliopistossa tutkimusryhmään, jossa selvitettiin humusjärven ravintoverkkoa ja biogeokemiaa käyttämällä hiilen vakaita isotooppeja ja hiilidioksidin ja metaanin päästömittauksia. Akatemiatutkijana (2010 – 2015) tutkin hiilivirtojen hapettoman turpeen ja järvien sedimenteissä. Tähän liittyvä ohjaamani väitöskirja valmistui 2018. Siirryin syksyllä 2021 koordinaattoriksi UEF Water tutkimusyhteisöön. Eli toinen jalka on vedessä ja toinen edelleen tutkimuksessa.

Heikki Salonen (heikki.salonen@uef.fi)

Heikki Salonen työskentelee oikeustieteiden laitoksella seuraavien opintojaksojen vastuuopettajana:

  • Luonnonvara- ja luonnonsuojeluoikeus
  • Ympäristönsuojeluoikeus
  • Ympäristöoikeuden yleiset opit

Lisäksi Salonen toimii Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirjan toimitussihteerinä. Väitöskirjassaan Salonen tutkii äänimaiseman ympäristöoikeudellisen sääntelyn nykytilaa, kehittämistarpeita ja sääntelymalleja.

Ikääntyvän kaupunkilaisen naapuriverkostot

Aikaisempaan tutkimustietoon pohjautuen tämän hankkeen tavoitteena on:

a) löytää ratkaisuja ikääntyvien kaupunkilaisten yksinäisyyden ja sosiaalisen eristymisen torjumiseen ja hyvinvoinnin edistämiseen lähiyhteisöissä sekä

b) tunnistaa edellytyksiä ja mahdollisuuksia ikääntyville toimia naapurustonsa voimavarana. Johtoajatuksemme on, että naapuruston sosiaaliset verkostot ja sukupolvien välinen vuorovaikutus mahdollistavat tietyillä edellytyksillä vastavuoroisuuteen perustuvia hyvinvointihyötyjä.

Etsimme vastauksia kolmeen tutkimuskysymykseen:

1 Millaisia ikääntyvän väestön naapuruussuhteet ovat? Selvitämme ikääntyneiden naapuruussuhteissa ilmeneviä merkityksellisiä kontakteja, naapurivuorovaikutuksen luonnetta sekä naapuriverkostojen laatua ja laajuutta.

2 Millä tavoin naapurusto voi vastata ikäihmisten tuen tarpeeseen ja edistää heidän hyvinvointiaan ja elämänlaatuaan? Tunnistamme ikäihmisten hyvinvointia ja naapuriverkostoja vahvistavia ja niitä heikentäviä kriittisiä tekijöitä.

3 Millä eri tavoin ikäihmiset voivat toimia naapurustonsa voimavarana? Etsimme tapoja, joilla ikääntyneet voivat toimia ylisukupolvisen tai saman ikäisiinsä kohdistuvan tuen antajina.

Yliopistojen yhteishankkeen johtajana toimii prof. Hannu Ruonavaara Turun yliopistosta. Hankkeen tutkijat Itä-Suomen yliopistosta ovat

Yliopistonlehtori VTT, dos. Antti Kouvo (UEF:n osahankkeen vetäjä)
Prof. YTT Sanna Laulainen
Yliopistotutkija VTT Elisa Tiilikainen
Projektitutkija YTM Samuli Koponen

Jenna Peiponen (jenna.peiponen@uef.fi)

Aloitin väitöskirjatutkimukseni osana STM:n rahoittamaa Gerontologinen sosiaalityö erityisen tuen tarpeisiin vastaamassa (GERIT) -tutkimushanketta, jossa toimin projektitutkijana vuosina 2021–2022. Väitöskirjassani tutkin mm. ikääntyneiden asiakas- ja palveluohjauksessa kohdattuja haasteita tuen tarpeisiin vastaamisessa sekä gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden kokemuksia heidän palvelujärjestelmältä saamastaan tuesta.

Olen valmistunut valtiotieteiden maisteriksi vuonna 2019 ja ennen jatko-opintojeni aloittamista (2021) työskennellyt vanhus- ja vammaisneuvostojen koordinaattorina sekä suunnittelijana STEA-rahoitteisessa, eläkkeelle siirtymässä oleville henkilöille suunnatussa, hankkeessa.

Joni Järvenpää (joni.jarvenpaa@uef.fi)

Tutkin nanokokoisten mikromuovien terveysvaikutuksia ja liikkeita ihmiselimistössä ja soluissa molekyylimallinnuksen menetelmin. Teen mallinnusta myös sirtuiini-ryhmämme tarpeisiin.

Jukka Korpela (jukka.korpela@uef.fi)

Jukka Korpela, synt. 10.04.1957 (Helsinki), ylioppilas (Mikkelin Lyseo 1976), humanististen tieteiden kandidaatti (HY 1979), filosofian kandidaatti (HY 1981), filosofian lisensiaatti (HY 1982), filosofian tohtori (HY 1987), pätevyys ulkoasianhallinnon virkoihin ja toimiin (Ulkoasianministeriö 1983). Oikeustieteen, teologian ja kauppatieteiden opintoja. Tasavallan presidentti nimitti Joensuun yliopiston yleisen historian varsinaiseksi professori 1.8.1998 alkaen. Ortodoksisen kirkon diakoni (1995) ja ylidiakoni (2019). Puoliso Suvi Marketta (o.s. Setälä 1977 alkaen). Neljä lasta, seitsemän lastenlasta.

 

Tutkimuksen johtoteema on: ”kuinka valtaa, joka on perimältään puhtaasti voimaan perustuvaa väkivaltaa, on oikeutettu Euroopan eri yhteiskunnissa keskiajalta nykyisyyteen ja kuinka siinä on hyödynnetty historiakertomuksia ja uskontoa”. Tällä pyritään ymmärtämään erityisesti nykyistä puhetta siitä, kuinka erilaisten valtaorganisaatioiden, valtioiden ja esim. viranomaisten valta on saatu uskoteltua lailliseksi ja oikeutetuksi ja moni uskoo aivan vakavasti niiden oikeutuksen olevan väkivaltaa syvällisempää.