Tarkenna hakuasi

Mirjami  Ikonen

Mirjami Ikonen

Yliopistonlehtori

Henkilöstöjohtaminen ja johtajuus

Kauppatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

[email protected] | 050 442 2488

Tutkijana ja yliopistonlehtorina kauppatieteissä (Business School) tutkin johtajuutta ja luottamuksen kehittymistä, rikkoutumista ja palauttamista työyhteisöissä ja erilaisissa verkostoissa erityisesti prosessiontologisesta näkökulmasta. Minua innostaa organisaatiokäyttäytymisen prosessit toimijoiden tulkintoina. Sovellan tutkimuksessani kokeilevia, luovia laadullisia aineiston hankinnan ja analyysin menetelmiä (esimerkiksi eläytymismenetelmä, portraiture, myötätuntomenetelmä, autoetnografia). Pedagogiikassa nojaan tutkivaan oppimiseen ja kokeilen mielelläni erilaisia yhteisöllisiä oppimismenetelmiä (draama-, pakopeli- ja legopedagogiikka). Olen saanut Itä-Suomen yliopiston Taitava Opettaja -palkinnon vuonna 2018, Suomen Ekonomien opetuspalkinnon vuonna 2019 rohkeasta verkko-opetuksen kehittämisestä ja kauppatieteiden ainejärjestö Optimi ry:n Hyvä opettaja -palkinnon vuonna 2023.

Julkaisut

76/76 kappaletta