Taija Kaarlenkaski
Akatemiatutkija
FT, dosentti, akatemiatutkija Suomen akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa ”Maidontuotannon ...
Karjalan tutkimuslaitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
[email protected] | 050 475 3835
Olen taustaltani kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen eläintutkimukseen erikoistunut perinteentutkija. Olen perehtynyt erityisesti ihmisten ja nautojen suhteisiin ja suomalaisen lypsykarjanhoidon historiaan. Aiemmissa tutkimuksissani olen tarkastellut, miten modernisaatio ja lisääntyvä teknologia ovat vaikuttaneet nautakarjanhoidossa muodostuviin ihmisten ja eläinten suhteisiin Suomessa 1800-luvun lopulta 2010-luvulle tultaessa. Maidontuotannon ja -kulutuksen merkitysten muutokset -hankkeen tavoitteena on selvittää, miten maidontuotantoon ja -kulutukseen liittyvät merkitykset ja käytännöt ovat muuttuneet Suomessa 1950-luvulta tähän päivään tultaessa. Tutkimus jakautuu kolmeen aihealueeseen: 1) maitomarkkinoinnin ja -tiedotuksen historia, 2) nykyinen keskustelu maidon tuotannosta ja -kulutuksesta ja 3) maidontuottajien näkemykset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Teoreettisesti olen kiinnostunut muun muassa posthumanismista, uusmaterialismista ja sukupuolen näkökulmista. Olen ollut mukana myös Turun yliopiston hankkeessa ”Kestämättömän kehityksen kulttuuri”, jota rahoitti Suomen Akatemia (2019-2023).
Tutkimusryhmät
Projektit
Uusi julkaisu: Tunteva tuote - Kuinka eläimistä tuli osa teollista tuotantoa? (toim. Taija Kaarlenkaski & Otto Latva)
Julkaisut
53/53 kappaletta-
Animal Industries: Nordic Perspectives on the Exploitation of Animals since 1860
Syrjämaa, Taina; Jalava, Marja; Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto; Nikkilä, Eeva; Räsänen, Tuomas. 2024. . . De Gruyter C2 Toimitettu teos -
Exploring the roots of high milk consumption in Finland
Kaarlenkaski, Taija. Teoksessa: Syrjämaa, Taina; Jalava, Marja; Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto; Nikkilä, Eeva; Räsänen, Tuomas(toim.) , 2024. Animal Industries: Nordic Perspectives on the Exploitation of Animals since 1860. s. 45-61. De Gruyter A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Introduction: Towards a history of animal industries in the Nordic countries
Jalava, Marja; Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto; Nikkilä, Eeva; Räsänen, Tuomas; Syrjämaa, Taina. Teoksessa: Syrjämaa, Taina; Jalava, Marja; Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto; Nikkilä, Eeva; Räsänen, Tuomas(toim.) , 2024. Animal Industries: Nordic Perspectives on the Exploitation of Animals since 1860. s. 1-19. De Gruyter A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Kansallinen maito: Sukupuoli ja suomalaisuus Maito ja terveys ry:n maitomarkkinoinnissa
Kaarlenkaski, Taija. Teoksessa: Hämäläinen, Niina; Kupiainen, Tarja; Taavetti, Riikka(toim.) , 2024. Joustavat sukupuolet - muuntuvat merkitykset. s. 137-166. Suomalaisen kirjallisuuden seura A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
SKS:n toimipiste säilytettävä
Seppä, Tiina; Pöysä, Jyrki; Laurén, Kirsi; Kaarlenkaski, Taija; Heikkinen, Kaija. 2024. Karjalan Heili. 4: 8 E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli -
”Näin maitoa tehdään.” Monilajinen työ ja eläinten hyvinvointi sosiaalisen median keskusteluissa maidontuotannosta
Kaarlenkaski, Taija. 2024. Alue ja ympäristö. 53: 157-167 A2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Cows and Humans as Technology Users: Multispecies Agency and Gender in Automated Milking Systems in Finland
Kaarlenkaski, Taija. 2023. Technology and culture. 64: 1093-1119 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Affektiivisia eläinkohtaamisia kaupunkiympäristöissä: monilajinen lähiluonto verkkomedioissa
Kaarlenkaski, Taija. 2022. Lähikuva. 35: 61-82 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Eläimet ja ihmiset teknologian käyttäjinä automatisoidussa tuotantojärjestelmässä
Kaarlenkaski, Taija. Teoksessa: Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto(toim.) , 2022. Tunteva tuote. Kuinka eläimistä tuli osa teollista tuotantoa?. s. 205-224. Vastapaino A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Epilogi
Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto. Teoksessa: Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto(toim.) , 2022. Tunteva tuote. Kuinka eläimistä tuli osa teollista tuotantoa?. s. 371-374. Vastapaino B2 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa