
GERIT - gerontologinen sosiaalityö erityisen tuen tarpeisiin vastaamassa
Rahoittajat
Päärahoittaja

Gerontologiselle sosiaalityölle on ikääntyvässä yhteiskunnassa erityinen tarve, sillä ikääntymisen, eläköitymisen, sairauksien ja sosiaalisten verkostojen pienentymisen riskien myötä sosiaaliset ongelmat voivat kärjistyä. Gerontologisen sosiaalityön osaaminen ja prosessit eivät kuitenkaan ole tällä hetkellä riittävän kehittyneitä eikä paikka selkeä erityisesti erityistä tukea tarvitsevien tunnistamiseen, ohjaamiseen ja sosiaalityöhön heidän parissaan. Tässä sosiaali- ja terveysministeriön rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan iäkkäiden vaikeita elämäntilanteita ja niiden syntyä, tuen tarpeen tunnistamista, gerontologisen sosiaalityöhön ohjautumista sekä gerontologisen sosiaalityön työmenetelmiä. Tutkimus kohdentuu erityisen tuen tarpeessa oleviin ikääntyneisiin (SHL 1301/2014, 3§) ja työskentelyyn heidän kanssaan sekä tukeutuu teoreettisesti vanhuusiän syrjäytymiseen ja prekaariuteen liittyvään keskusteluun.
Johtajat
Tutkimushanke jakautuu kolmeen työpakettiin:
Itä-Suomen yliopiston koordinoimassa työpaketissa ”Portinvartijat – asiakas- ja palveluohjausprosessi gerontologiseen sosiaalityöhön” tarkastellaan gerontologista sosiaalityötä asiakas- ja palveluohjausprosessien näkökulmasta. Tarkempina tutkimuskysymyksinä ovat:
- Millä tavoin ikääntynyt tunnistetaan erityisen tuen tarpeessa olevaksi gerontologisen sosiaalityön asiakkaaksi?
- Millainen on gerontologisen sosiaalityön palvelutarpeen arviointi ja siihen liittyvä asiakasohjausprosessi asiakkaiden ja työntekijöiden näkökulmasta?
Lapin yliopiston koordinoimassa työpaketissa ”Ikääntyneiden taloudelliset haasteet” tarkastellaan erityisen tuen tarpeessa olevien vanhojen ihmisten elämäntilanteita, erityisesti talouden näkökulmasta, tuen tarpeita sekä gerontologisen sosiaalityön palveluihin ohjautumista. Työpaketissa
pyritään vastaamaan seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
- Miten taloudelliset ongelmat nivoutuvat osaksi iäkkäiden erityisen tuen tarvetta?
- Miten tai mitä reittiä ikääntyneet pääsevät gerontologisen sosiaalityön asiakkaiksi tai jäävät ulkopuolelle, kun heillä on taloudellisia ongelmia?
Helsingin yliopiston koordinoimassa työpaketissa ”Gerontologinen sosiaalityö kasautuvan huono-osaisuuden asiakastilanteissa” tarkastellaan, miten kasautuneet hyvinvointiongelmat ja erityisen tuen tarve ilmenevät tällä hetkellä gerontologisen sosiaalityön asiakkaiden elämässä ja miten niihin
voidaan puuttua sosiaalityön keinoin. Työpaketissa etsitään vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin:
- Millaisia uudenlaisia kompleksisen huono-osaisuuden ilmenemismuotojasosiaalityön asiakkaiden elämäntilanteisiin liittyy?
- Miten erityisen tuen tarpeessa olevien iäkkäiden asiakkaiden kanssa työskennellään?
- Millaisia sosiaalityön käytäntöjä on tunnistettavissa?
Uutta tutkimusaineistoa kerätään Kuopiossa, Kymenlaaksossa, Rovaniemellä ja Helsingissä haastattelemalla ikääntyvien parissa työskenteleviä sekä gerontologisen sosiaalityön asiakkaita. Tutkimustiedon avulla on mahdollista kehittää ja vakiinnuttaa gerontologisen sosiaalityön palveluja erityisesti huomioiden sote-reformin tuomat mahdollisuudet. Tutkimushankkeen tuottamaa tietoa jalkautetaan laajojen yhteistyöverkostojen, mm. sosiaalialan osaamiskeskusten kautta. Näin tuetaan ja kehitetään gerontologisen sosiaalityön erityisosaamista, minkä avulla kunnissa ja sote-alueilla kyetään vastaamaan vanhojen ihmisten erityisen tuen tarpeeseen sosiaalityön keinoin
Avainsanat
Johtajat
Vanhemmat tutkijat
Projektitutkija
Projektitutkija
Muut ryhmän jäsenet
-
Marjaana Seppänen
-
Minna Zechner
-
Ilkka Pietilä
-
Mia Niemi
-
Anne Korpelainen
-
Eeva Rossi
Julkaisut
10 kappaletta-
Social Exclusion in Gerontological Social Work: Examining Older Clients’ Life Situations Through a Multidimensional Framework
Tiilikainen, Elisa; Rossi, Eeva; Seppänen, Marjaana. 2025. The journal of aging and social change. 15: 77-97 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Complex needs and ethical dilemmas—Care managers processing older clients to gerontological social work
Kinni, Riitta‐Liisa; Tiilikainen, Elisa. 2024. International journal of social welfare. 33: 1033-1043 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Ikääntyvien tuen tarpeiden tunnistaminen ja niihin vastaaminen etsivässä vanhustyössä
Ruotsalainen, Suvi; Tiilikainen, Elisa. 2024. Gerontologia. 38: 243-259 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Navigating Social Services from the Perspective of Finnish Older Adults with Complex Needs: An Examination of Different Dimensions of Access
Peiponen, Jenna; Tiilikainen, Elisa; Kinni, Riitta-Liisa; Rissanen, Sari. 2024. Journal of social service research. [Published online: 12 Aug 2024]: 1-18 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Vaikuttavaa gerontologista sosiaalityötä erityisen tuen tarpeet tunnistamalla
Soukiala, Tiina; Rossi, Eeva; Peiponen, Jenna; Niemi, Mia; Kinni, Riitta-Liisa. 2024. Tutkiva sosiaalityö. : 101-114 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä -
Gerontologisen sosiaalityön osaamista tarvitaan - tuloksia GERIT-hankkeesta
Kinni, Riitta-Liisa; Rossi, Eeva; Zechner, Minna; Tiilikainen, Elisa; Seppänen, Marjaana; Skaffari, Pia; Soukiala, Tiina; Ruotsalainen, Suvi; Peiponen, Jenna; Pietilä, Ilkka; Niemi, Mia; Korpelainen, Anne. 2023. Gerontologia. 37: 281-288 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä -
Pyörivää kehää ja pallottelua - tuen tarpeisiin vastaamisen haasteet ikääntyneiden asiakas- ja palveluohjauksessa
Peiponen, Jenna; Tiilikainen, Elisa; Kinni, Riitta-Liisa. 2023. Focus localis. 51: 26–42 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Etsivän vanhustyön tematiikkaa tutkimuksen näkökulmasta: Miksi olen ryhtynyt tutkimaan etsivää vanhustyötä?
Ruotsalainen, Suvi. Teoksessa: Aalto, Satu; Sutinen, Heli(toim.) , 2022. Puheenvuoroja etsivästä vanhustyöstä. s. 48-54. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö D2 Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa (ml. toimittajan kirjoittama johdantoartikkeli) -
Gerontologinen sosiaalityö etsii paikkaansa muuttuvassa palvelujärjestelmässä
Rossi, Eeva; Zechner, Minna; Tiilikainen, Elisa; Pietilä, Ilkka; Seppänen, Marjaana; Kinni, Riitta-Liisa; Skaffari, Pia; Ruotsalainen, Suvi; Soukiala, Tiina; Hirvonen, Jenna; Niemi, Mia; Korpelainen, Anne. 2022. Yhteiskuntapolitiikka. 87: 579-584 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä -
Gerontologinen sosiaalityö erityisen tuen tarpeisiin vastaamassa
Niemi, Mia; Soukiala, Tiina; Rossi, Eeva; Hirvonen, Jenna; Ruotsalainen, Suvi; Korpelainen, Anne; Kinni, Riitta-Liisa; Skaffari, Pia; Pietilä, Ilkka; Tiilikainen, Elisa; Zechner, Minna; Seppänen, Marjaana. 2021. Gerontologia. 35: 204-209 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä