Tarkenna hakuasi

Virpi  Moilanen

Virpi Moilanen

Kouluttaja

Jatkuvan oppimisen keskus

virpi.moilanen@uef.fi | 050 576 1301

Olen taustaltani suomi toisena kielenä -opettaja. Olen ollut kehittämässä työssä toteutettavaa suomen kielen valmennusta, jonka myötä myös suomalaisen työyhteisön tukemiseen liittyvät asiat ovat tulleet tutuiksi. Kokemukseni ja asiantuntemukseni siitä, miten työyhteisö voi tukea kansainvälisen työntekijän sopeutumista ja kiinnittymistä työyhteisöönsä ja Suomeen, auttavat kansainvälisiä työntekijöitä ja heitä rekrytoivia yrityksiä.

Olen kouluttanut koulutustaustaltaan erilaisia maahanmuuttajia ja viime vuosina olen erikoistunut korkeasti koulutettujen osaajien (mm. lääkärit, opettajat, muut asiantuntijat) suomen kielen taidon edistämiseen ja työyhteisöön integroitumiseen. Kielivalmennusta voidaan soveltaa minkä tahansa kielen opettamiseen, ja viimeisimpänä koulutustuotteena meillä on syntynyt Englannin kielen valmennus henkilöstölle, joka on tarkoitettu yrityksille ja organisaatioille, joiden henkilöstön kielitaitoa halutaan kehittää.  Lisäksi suunnittelen ja koordinoin opetus- ja kasvatusalan täydennyskoulutuksia. Uskon vahvan kokemukseni pohjalta tekemällä oppimiseen ja opitun käyttöön ottamiseen välittömästi. Liputan myös selkeälle viestinnälle, siitä hyötyvät ihan kaikki!