Ilmastokriisi ja uskonnollinen muutos Saharan eteläpuolisessa Afrikassa
Rahoittajat
Päärahoittaja
Antropologinen tutkimushanke tarkastelee uskonnon ja ilmastokriisin välistä suhdetta Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Ilmastonmuutoksen tutkiminen ja sen aiheuttamien ongelmien ratkaisut edellyttävät monitieteistä lähestymistapaa. Uskonnollisilla maailmankuvilla ja käytänteillä on vaikutus ihmisen ympäristösuhteen rakentumisessa, ja täten uskonnontutkimus on tärkeä osa ilmastotutkimusta. Saharan eteläpuolinen Afrikka on yksi ilmastonmuutoksesta eniten kärsiviä seutuja maailmassa, ja se käy samaan aikaan läpi uskonnollista murrosta. Uskonnollisten toimijoiden vaikutusvalta poliittiseen ja taloudelliseen päätöksentekoon on suuri, ja uskonto on monille afrikkalaisille tärkeä merkitys- ja arvojärjestelmä punnittaessa ekologisiin kriiseihin liittyviä tiedollisia ja moraalisia kysymyksiä. Menetelmällisesti hanke perustuu etnografiseen kenttätyöhön, joka toteutetaan kolmessa paikassa eri maassa: Ghanassa (Länsi-Afrikka), Kamerunissa (keskinen Afrikka) ja Madagaskarilla (Itä-Afrikka). Tutkimus kattaa Afrikan keskeisimmät uskonnolliset suuntaukset (kristinusko, islam, perinteiset uskonnot).
Ajankohtaista
-
RELIGIOUS CHANGE IN AFRICA AND ASIA-PACIFIC IN THE ERA OF THE CLIMATE CRISIS -symposium
Tervetuloa RELIGIOUS CHANGE IN AFRICA AND ASIA-PACIFIC IN THE ERA OF THE CLIMATE CRISIS -symposiumiin Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella… -
What is climate-related? Local perceptions of causality, change and crisis
Projektin paneeli Antropologipäivillä 2023 -
Situating religious actors in climate change transitions in Sub-Saharan Africa
Projektin paneeli tapahtumassa 2023 AAA/CASCA Annual Meeting -
From sustainable futures to eschatologies of destruction: Climate crisis, religion, and coming days in Sub-Saharan
Projektin paneeli EASR -konferenssissa
Yhteistyö
Ajankohtaista
Welcome to RELIGIOUS CHANGE IN AFRICA AND ASIA-PACIFIC IN THE ERA OF THE CLIMATE CRISIS symposium at the University of Eastern Finland in Joensuu, Thursday 1st December, Room AT102 Agora. Please find more details in the programme attached. Participants are kindly requested to register by Monday 28th November 2 p.m. https://link.webropolsurveys.com/S/FA6455494F4C4297