Tarkenna hakuasi

Metsäekosysteemimallinnus

Tutkimusyhteisössä kehitetään useita mekanistisia malleja metsätalouden ja siihen liittyvien ympäristökysymysten halintaan:

+ Suosimulaattori SUSI – kunnostusojituksen optimointi, puuston kasvu ja tuotos, sekä suometsien ravinne- ja hiilitaseet, ravinnekuormitus

+ Plantaasisimulaattori – viljelymetsien ravinnetalouden ja lannotuksen optimointi, suoviljelmien hiilitaseet ja maanpinnan painuminen

+ NutSpaFHy – hajautettu ravinnetasemalli metsätalouden vesistökuormituksen laskentaan

+ Trooppisten soiden ennallistamisen optimointi – trooppiset suot

+ SuoSima – Metsätuotanto ja hiilitaseet boreaalisilla turvemailla

Ninni Saarinen (ninni.saarinen@uef.fi)

Työskentelen yliopistotutkijana metsätieteiden osastolla Itä-Suomen yliopistossa. Valmistuin maatalous-metsätieteiden maisteriksi vuonna 2008 ja väittelin tohtoriksi 2016 Helsingin yliopistosta. Lisäksi minulla on kasvatustieteiden maisterin tutkinto vuodelta 2014, myös Helsingin yliopistosta.

Tutkimukseni keskittyy ymmärtämään metsien ja puiden dynamiikkaa kuten kasvua ja kilpailua sekä erilaisten häiriöiden vaikutusta metsiin. Hyödynnän tutkimuksissani erilaisia kaukokartoitusmenetelmiä kuten laserkeilausta (sekä maanpinnalta että ilmasta) ja satelliittiaineistoja.

Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen lisäksi olen työskennellyt vierailevana tutkijana Kanadan metsäntutkimuslaitoksessa (Canadian Forest Service, Natural Resources Canada) sekä Gentin yliopistossa Belgiassa.

Sanna Iskanius (sanna.iskanius@uef.fi)

Ota minuun yhteyttä, olemme sinun tai yrityksesi tukena kasvussa, suorituskyvyn parantamisessa ja uudistumisessa. Toimin varajohtajana Jatkuvan oppimisen keskuksessa ja vastaan palvelutoimintamme ja kansainvälisen toimintamme johtamisesta. Olen tiiviisti mukana jatkuvan oppimisen toiminnassa ja kehittämisessä Itä-Suomessa sekä valtakunnallisessa UCEF-verkostossa (University Continuing Education Network in Finland). Intohimoni on jatkuva oppiminen, kehittäminen ja kyvykkyyksien yhteen saattaminen.

SOTE-vaikuttavuuskeskus -hanke

Vaikuttavuuskeskus kokoaa alan toimijat: yliopistot, tutkimuslaitokset, yritykset ja muut toimijat verkostoksi siten, että voidaan tuottaa kokonaisvaltaisempaa vaikuttavuus- ja kustannus-vaikuttavuustietoa päättäjille, ammattilaisille ja kehittäjille. Tavoitteena on tukea yhteiskunnan kestävää kehitystä varmistamalla resurssien suuntaaminen kustannusvaikuttavalla tavalla.

Hankkeen päätavoitteet ovat:
1) Tuottaa parempaa vaikuttavuustietoa palvelujärjestelmän kehittämiseen kaikilla sen eri tasoilla
2) Saada aikaan laajempia tutkimushankkeita aiheesta ja menestyä nykyistä paremmin kansainvälisessä kilpailussa rahoituksessa
3) Tukea hyvinvointi- ja terveysalan kasvuyrityksiä vaikuttavien markkinaratkaisuiden kehittämisessä
4) Auttaa ammattihenkilöitä, johtoa ja poliittisia päätöksentekijöitä haasteellisissa strategissa päätöksissä koskien niukkojen resurssien kohdentamista perustellulla ja eettisesti kestävällä tavalla

Vaikuttavuuskeskuksen tavoitteet tukevat sekä palvelujärjestelmän kehittämistä kansalaisten näkökulmasta että parantavat Suomen kansainvälistä kilpailukykyä. Väestön ikääntyessä palvelujärjestelmään kohdistuu paineita sekä rahoituksen että palvelutarpeen näkökulmista ja vaikuttavuus on kestävimpiä perusteita palveluiden suunnittelulle ja yhdenvertaiselle kohdentamiselle.

Suunnitelma:

Tavoitteena on laatia vaikuttavuuskeskuksen toimintasuunnitelma, jossa määritetään vaikuttavuuskeskuksen toiminta osana suomalaista sote-asiantuntijaverkostoa siten, että se tuo lisäarvoa ja uudenlaisia ratkaisuja kustannusvaikuttavuustiedon hyödyntämiseen päätöksenteossa ja sote-palveluiden kehittämisessä. Toimintasuunnitelmassa on tavoitteena myös määrittää vaikuttavuuskeskuksen pitkäaikainen rahoitus siten, että toiminta on kestävällä pohjalla.

Projektiin sisältyy lyhyt valmisteluvaihe, jossa kootaan projektin ohjausryhmä (STM, THL, KELA, SHPt, kunnat, yliopistot, yritykset) ja organisoidaan toiminta. Varsinainen projekti on jaettu neljään työpakettiin:
1. Vaikuttavuuteen liittyvien toimijoiden verkoston kartoittaminen sekä odotusten/tavoitteiden tarkempi määrittely
2. Vaikuttavuuskeskuksen toimintamallin ja organisoitumisen suunnittelu
3. Rahoitus- ja liiketoimintamalli
4. Toimintasuunnitelman muodostaminen

Suvi Ruotsalainen (suvi.ruotsalainen@uef.fi)

Olen vuonna 2020 valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteri ja laillistettu sosiaalityöntekijä. Teen väitöskirjatutkimusta Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella sosiaalityön oppiaineessa. Väitöskirjassani tutkin ikääntyvien tuen tarpeiden tunnistamista ja niihin vastaamista sekä verkostoyhteistyön rajoitteita ja mahdollisuuksia etsivän vanhustyön kontekstissa. Tutkimuksen teon ohella työskentelen suunnittelijana (50 %) Kestävän kasvun Kainuu II -hankkeessa rakenteellisen sosiaalityön raportoinnin kehittämisen parissa. Lisäksi opetan keväällä 2024 ”Tutkiva sosiaalityö” -opintojaksolla.

Aiemmin olen työskennellyt projektitutkijana STM:n rahoittamassa, kolmen yliopiston (UEF, HY, LY) yhteisessä Gerontologinen sosiaalityö erityisen tuen tarpeisiin vastaamassa (GERIT) -tutkimushankkeessa (2021–2022) sekä sosiaalityöntekijänä aikuispsykiatrialla ja vammaispalveluissa eri pituisissa viransijaisuuksissa. Olen toiminut myös opetustehtävissä gerontologian perusopintojen ”Katsaus palvelujärjestelmiin ja eettisiin kysymyksiin” -opintojaksolla (UEF Avoin yliopisto, lv. 2022–2023 ja 2023-2024) sekä ”Hyvinvointioikeuden ja sosiaalityön moniammatillinen klinikka” -opintojaksolla (lv. 2021–2022).

Suvi Räisänen (suvi.raisanen@uef.fi)

Markkinointi ja viestintä, asiakkuuksien sekä kumppanuuksien kehittäminen.  Terävöitän työssäni myynti- ja markkinointiprosesseja mahdollistaakseni kasvun ja tarpeen mukaisen joustavuuden. Uskon sisällön ja asiantuntijuuden voimaan, inspiroidun merkittävästä sisällöstä ja asiantuntijabrändin kehittämisestä.

Taina Yli-Juuti (taina.yli-juuti@uef.fi)

Tutkimusaiheeni on ilmakehän pienhiukkaset ja niiden ilmastovaikutukset. Tutkin erityisesti:
– Ilmakehän pienhiukkasten dynamiikka ja termodynamiikka
– Sekundaaristen orgaanisten pienhiukkasten muodostuminen ja ominaisuudet
– Pienhiukkasten muodostuminen ja nanohiukkasten kasvu ilmakehässä
– Tiivistymisen termodynamiikka
– Hiukkasfaasin prosessit (hiukkasten olomuoto, viskositeetti ja kemialliset reaktiot)

Tausta:
– Apulaisprofessori, Sovelletun fysiikan laitos, UEF, 2019 lähtien
– Yliopistotutkija, Sovelletun fysiikan laitos, UEF, 2014-2019
– Post-doc -tutkija, Max Planck Institute for Chemistry, Multiphase Chemistry Department, 2014
– Post-doc -tutkija, Fysiikan laitos, Helsingin yliopisto, 2013-2014
– FT, fysiikka, Helsingin yliopisto, 2013.

Taru Lindholm (taru.lindholm@uef.fi)

  • Ruokakasvatushankkeet: Tervettä kasvua, Kokonaisvaltaista ruokakasvatusta varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, RuokaTutka, Ruokakunta
  • Väitöskirjatutkija, TtM (ravitsemustiede)
  • Tutkin väitöskirjassani opettajien ruokasuhdetta
  • Yliopisto-opettaja kotitaloustieteellä

Teemu Koskimäki (teemu.koskimaki@uef.fi)

Tutkimusintressejäni ovat ekologinen taloustiede, ekologinen makrotaloudellinen mallinnus, globaalit ympäristöongelmat, globaali kestävyys, kohdennettu transformatiivinen muutos, järjestelmämuutoksen vipupisteet, kasvun jälkeinen (post-growth) talous, yhteiskunnallinen riippuvuus talouskasvusta, yhteiskunnan edistymisen indikaattorit ja kohtuus (sufficiency) ratkaisut.