Johtajat
Yhteyshenkilöt
Tavoitteena on analysoida ympäristöpolitiikan ja kansainvälisten ympäristösopimusten toteutumista ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tutkimusryhmässä kartoitetaan, millaisia mahdollisuuksia ja esteitä paikallistason toimijoilla on osallistua luonnonvarojen suojeluun ja käyttöön. Voidaanko vuorovaikutteisuutta ja läpinäkyvyyttä edistää, ja jos voidaan, niin miten?
Tapaustutkimukset liittyvät
- Vihreän talouden strategisiin prosesseihin (esimerkiksi kierto- ja biotalouteen).
- Ilmastosopimuksen ja siihen liittyvien mekanismien toteutukseen globaalilla ja paikallisella tasolla.
- Metsäpolitiikan ja -hallinnon hajauttamiseen ja strategisiin prosesseihin, kuten Suomessa metsäbiotalouden kehityskulkuun ja yhteiskunnallisiin vaikutuksiin.
- Luonnonvarojen hallinnan päätöksenteon vuorovaikutteisuuteen ja yhteistyöhön perustuvan luonnonvarahallinnan menetelmiin.
- Maankäytössä ja sen suunnittelussa hyötyjen ja kustannusten jakaantumiseen.
Erityisesti meitä kiinnostaa nuorten osallistuminen ja osallisuus luonnonvarojen hallinnassa. Tutkimme esimerkiksi osallistavan toimintatutkimuksen menetelmin, miten nuoret voisivat tukea kestävän kehityksen tavoitteita, ja mitkä ovat heidän työllistymismahdollisuutensa esimerkiksi kierto- ja biotalouden parissa.
Kansainvälisiä tutkimuskohteita ovat tällä hetkellä Suomi, Venäjä, Laos, Nepal, Meksiko, Mosambik, Indonesia, Intia, ja Tansania.
Yhteistyö
Avainsanat
Johtajat
Vanhemmat tutkijat
-
Antti Erkkilä
Vieraileva tutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Hanna Laako
YliopistotutkijaYhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Tutkijatohtorit
-
Tiina Jääskeläinen
Vieraileva tutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Diana Carolina Arbelaez Ruiz
TutkijatohtoriHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Timo Haapasalo
TutkijatohtoriHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Väitöskirjatutkijat
-
Denis Dobrynin
ProjektitutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Virpi Pakarinen
VäitöskirjatutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Ida-Maria Herdieckerhoff
VäitöskirjatutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Anna Mustonen
VäitöskirjatutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Eleonoora Karttunen
VäitöskirjatutkijaYhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Niko Nesterinen
VäitöskirjatutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Juni Sinkkonen
VäitöskirjatutkijaHistoria- ja maantieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yhteyshenkilöt
Muut ryhmän jäsenet
-
Edda Tandi Lwoga, Deputy Rector, Professor, College of Business Education (CBE), TANZANIA
-
Aristarik H. Maro, Senior Librarian and Lecturer, The Law School of Tanzania; Public Lead of CC, TANZANIA
-
Ubaldus J. Tumaini, PhD in Development Studies, Lecturer, College of Business Education (CBE), TANZANIA
-
Tuyeni Heita Mwampamba, Associate Professor, National Autonomous University of Mexico
-
J. Fernando Galindo, senior researcher, the Higher University of San Simón (Universidad Mayor de San Simón), Cochabamba, Bolivia