Tarkenna hakuasi

Trang Nguyen ([email protected])

Trang Nguyen on Karjalan tutkimuslaitoksen projektisihteeri.
Hän työskentelee pääasiassa Interreg Europe-hankkeessa ECoC-SME. ECoC-SME:n myötä Trang tukee koko projektikumppanuutta tehokkaamman viestinnän ja projektin saavutusten levittämisen toteuttamisessa.
Trang on valmistunut Karelian ammattikorkeakoulusta, kansainvälinen liiketoiminta.

Traumaattiset rajat

”Traumaattiset rajat: rajan, järjestyksen ja toiseuden narratiivit” (TB) on monitieteinen tutkimusprojekti, joka tutktii suullisia ja kirjoitettuja, rajoihin ja liikkumiseen kytkeytyviä trumanarratiiveja Suomen, Viron, Venäjän, Ukrainan ja Pohjois-Amerikan konteksteissa. Projektissa traumanarratiivit ymmärretään universaaleina, mutta kulttuurisidonnaisina narratiiveina ja kielellisinä konstruktioina. Traumaattisia kokemuksia ja narrativeja lähestytään mm. kulttuurintutkimuksen, kirjallisuudentutkimuksen, kulttuuriantropologian ja kielentutkimuksen käsittein ja menetelmin.

Projekti tutkii ajanjaksoa 1920-luvulta nykypäivään ja keskittyy joihinkin keskeisiin historiallisiin tapahtumiin ja ajankohtiin, jotka ovat vaikuttaneet merkittävästi esimerkiksi Venäjän ja sen naapurimaiden topografisten ja symbolisten rajojen luonteeseen ja näiden rajojen yli liikkumiseen.

Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia.

Tuija Mononen ([email protected])

Olen yhteiskuntamaantieteilijä ja työskentelen yliopistotutkijana ympäristöpolitiikan oppiaineessa Historia- ja maantieteiden laitoksella. Minulla on dosentin arvo Lapin yliopistossa (sosiologia/kestävä luonnonvarapolitiikka). Olen tehnyt yhteiskuntatieteellistä maatalous- ja elintarviketutkimusta vuodesta 1994 ja yhteiskuntatieteellistä kaivostutkimusta vuodesta 2009. Toimin CEMMS:n (Reseach Center for Mining, Minerals, and Society) johtajana. Tutkimuskohteeni kattavat ruokakysymykset (erityisesti luomutuotannon kehitys, merkitykset ja toimijat), tulevaisuuden ruokapolitiikan, ruokaturvan, maaseutututkimuksen ja toimijaverkostot. Kaivostutkimuksessa kiinnostuksen kohteitani ovat kaivostoiminnan yhteiskunnalliset kysymykset, yhteisöjen kokemukset ja kaivostoiminnan vaikutukset, aktivismi, yhteiskunnalliset liikkeet, toimijaverkostot, vihreä siirtymä, CRM:t ja ympäristöoikeudenmukaisuus. Vertaisarvioitujen artikkeleiden ja toimitettujen kirjojen lisäksi olen kirjoittanut lukuisia populaareja tekstejä ja antanut haastatteluja kansallisissa medioissa.Tunnen elintarvike-, maaseutu- ja kaivostutkimusverkostot maailmanlaajuisesti.

Tuija Männistö ([email protected])

Tutkimuskohteinani ovat:

  • laboratoriotutkimusten vaikuttavuus eli kuinka laboratoriotutkimuksilla voidaan parantaa potilaan hoitoa tai terveydenhuollon prosesseja
  • laboratorion potilasturvallisuuden parantaminen, erityisesti näytteenottotyön ja potilaskohtaamisten osalta
  • kilpirauhassairaudet, erityisesti raskauden aikana

Tutkimusryhmässäni on tilaa esimerkiksi syventävien opintojen tekijöille ja väitöskirjan teosta kiinnostuneille!

Tuomas Järvenpää ([email protected])

Olen  uskonnon ja musiikin kulttuuriseen tutkimukseen erikoistunut kulttuuriantropologi. Nykyisessä tutkimushankkeessani tutkin kristillisen tanssin eri muotoja Suomessa. Aikaisemmin urallani olen tehnyt tutkimusta Rastafari-liikkeestä ja reggae musiikista sekä kristillisestä hip hop kulttuurista sekä kehittänyt kulttuurienvälisten taitojen opetusmenetelmiä korkeakoulutasolla. Maantieteellisesti olen tehnyt tutkimusta Suomen lisäksi sekä Namibiassa että Etelä-Afrikassa.

Tuomas Karhu ([email protected])

Tutkijatohtori, jonka tutkimus kohdistuu unisairauksien diagnostiikan kehitykseen hyödyntäen kehittynyttä biosignaalien käsittelyä.
Väitöskirjani aiheeni oli ”Nocturnal hypoxic load in the evaluation of the progression of sleep apnea”.

Tuomas Yrttimaa ([email protected])

Apulaisprofessori Tuomas Yrttimaan tutkimus keskittyy laserkeilaustekniikoiden ja pistepilvien prosessointimenetelmien hyödyntämiseen puuston yksityiskohtaisessa mittauksessa.

Tuomo Alhojärvi ([email protected])

Olen jälkikapitalistiseen teoriaan ja käytäntöön erikoistunut maantieteilijä. Työskentelen yliopistotutkijana Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen tutkimusryhmässä. Maaliskuusta 2026 lähtien olen vetänyt Koneen säätiön rahoittamaa, tiedettä ja taidetta yhdistävää hanketta Dystopian jälkeen: Ilmastosiirtolaisuuden ennakointi, tilallinen mielikuvitus ja toisinkartoituksen mahdollisuus (2026-2030). Hanke keskittyy ilmastosiirtolaisuuden ennakointiin Suomessa. Tutkimme miten mahdolliseen ilmastosiirtolaisuuteen Suomessa varaudutaan ja millaisia solidaarisia, oikeudenmukaisia varautumistapoja on olemassa ja kuviteltavissa. Tätä ennen työskentelin vuosina 2022-2026 Koneen säätiön rahoittamassa hankkeessa Omistuksenjälkeisyys talouden muutoksen tulkintana ja kokemuksena.

Työni keskittyy erilaisten urbaanien tilojen toisinajatteluun ja -tekemiseen. Lähestymistapojani ovat erityisesti feministinen talousmaantiede, urbaanin poliittisen ekologian tutkimusote, kriittinen tila- ja yhteiskuntateoria sekä vastakartoitusmenetelmät (counter-mapping). Tällä hetkellä (elokuu 2026) tutkimustyöni painopiste on ilmastosiirtolaisuuden ennakointitapojen kriittisessä tutkimuksessa. Työstän niin ikään kirjoituksia jälkidigitaalisesta geomediasta sekä yhteisvaurauden kartografiasta.

Toimin osana kansainvälistä Community Economies Research Network -verkostoa ja olen Community Economies Institute -yhteisön jäsen. Toimin myös Tiede & edistys -lehden toimituskunnassa. Olen kiinnostunut osallistumaan erilaisiin yhteiskunnallisista ja taiteellisista hankkeisiin. Laita viesti, jos haluat työstää jotakin yhdessä!