
Turvallisuus monimuotoisessa yhteiskunnassa
Turvallisuudesta on tullut yksi aikamme avainsanoista, jolla perustellaan mitä erilaisimpia poliittisia päätöksiä ja toimenpiteitä. Tämän tutkimusryhmän tavoitteena on tutkia turvallisuutta poliittisena ja arkipäiväisenä ilmiönä, keskittyen laajan turvallisuuden käsitteellisiin, käytännöllisiin ja metodologisiin lähtökohtiin.
Tutkimusryhmä tarkastelee turvallisuutta erityisesti yhteiskunnallisen monimuotoisuuden näkökulmasta. Yhteiskunnallinen moninaisuus ymmärretään sekä yhteiskuntia kuvaavaksi asiantilaksi, jossa ymmärretään, että yhteiskuntaan sisältyy etnistä, kulttuurista sekä muunlaista erilaisuutta, sekä poliittiseksi ja arkiseksi kamppailuksi moninaisuuteen liittyen.
Ryhmässä tehty tutkimus ottaa lähtökohdakseen yhteiskunnallisten valtasuhteiden näkökulman ja kysyy, kenellä on mahdollisuus määritellä sitä, mikä ymmärretään turvallisuudeksi sekä se, miten turvallisuutta tuotetaan. Turvallisuutta koskeva tieto ymmärretään paikantuneeksi. Meitä kiinnostaa, millaisia turvallisuuteen liittyviä toiminnan mahdollisuuksia erilaiset yhteiskunnalliset kategorisoinnit, kuten sukupuoli, etnisyys, luokka-asema tai esimerkiksi neuromoninaisuus, saavat aikaan. Samalla kysymme, miltä turva ja turvallisuus näyttävät ja tuntuvat eri (vähemmistö-)ryhmien näkökulmasta sekä miten turvallisuutta yksilön kokemuksena ja tätä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä voidaan rakentaa inklusiivisesti.
Tämän laajan kehyksen sisällä tutkimusryhmän jäsenet tekevät tutkimusta esimerkiksi konflikteihin, kuten Venäjän Ukrainaan kohdistamaan hyökkäyssotaan, sekä autistien arjen turvallisuuteen ja utopioihin liittyen. Jos olet kiinnostunut tutkimusryhmän toiminnasta, voit ottaa yhteyttä sitä johtavaan yhteiskuntapolitiikan apulaisprofessori Tiina Sotkasiiraan, https://uefconnect.uef.fi/tiina.sotkasiira/
Ajankohtaista
-
Safety and Security in Diverse Society Research Group Seminar II
The research group Safety and Security in Diverse Society organises a methodological summer school at the University of Eastern Finland in Joensuu… -
Safety and Security in Diverse Society Research Group Seminar: Co-creation and Embodied Knowledge
The research group Safety and Security in Diverse Society arranges a seminar at the University of Eastern Finland in Joensuu on 1-2 August 2023.