
Maidontuotannon ja -kulutuksen merkitysten muutokset Suomessa 1950-luvulta nykypäivään
Rahoittajat
Päärahoittaja

Johtajat
Tutkimuksessa selvitetään, miten maidontuotantoon ja -kulutukseen liittyvät merkitykset ja käytännöt ovat muuttuneet Suomessa 1950-luvulta tähän päivään tultaessa. Tutkimus jakautuu kolmeen aihealueeseen: 1) maitomarkkinoinnin ja -tiedotuksen historia, 2) nykyinen keskustelu maidon tuotannosta ja – kulutuksesta ja 3) maidontuottajien näkemykset ja tulevaisuuden suunnitelmat. Tutkimuksessa hyödynnetään kulttuurintutkimuksen, uusmaterialismin ja ihmistieteellisen eläintutkimuksen teoreettisia näkökulmia, ja aineistoina käytetään muun muassa Maito ja terveys ry:n ja Valion arkistoaineistoja, internetkeskusteluja sekä nykyisille maidontuottajille internetissä toteutettavaa kyselyä ja henkilökohtaisia haastatteluja. Tutkimus tuottaa historialliseen tarkasteluun pohjautuvaa uutta tietoa, jota voidaan hyödyntää tieteellisessä ja yhteiskunnallisessa keskustelussa, jota käydään ruoantuotannosta ja -kulutuksesta sekä näihin liittyvistä identiteeteistä.
Avainsanat
Johtajat
Väitöskirjatutkijat
Projektitutkija
Julkaisut
5 kappaletta-
Maito tulee maalta. Maaseutumaisemat maidon markkinoinnissa 1960-luvulta alkaen
Kaarlenkaski, Taija. Teoksessa: Pöysä, Ville; Ristaniemi, Helena; Julkunen, Lauri; Vehkalahti, Kaisa(toim.) , 2025. Monikerroksinen maaseutu. Arki, muistot ja mielikuvat. s. 95-116. Gaudeamus A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Maitovalistusta Suomessa lähes sata vuotta
Kaarlenkaski, Taija. 2025. Kehittyvä Elintarvike. 36: 25 D1 Artikkeli ammattilehdessä -
Exploring the roots of high milk consumption in Finland
Kaarlenkaski, Taija. Teoksessa: Syrjämaa, Taina; Jalava, Marja; Kaarlenkaski, Taija; Latva, Otto; Nikkilä, Eeva; Räsänen, Tuomas(toim.) , 2024. Animal Industries: Nordic Perspectives on the Exploitation of Animals since 1860. s. 45-61. De Gruyter A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Kansallinen maito: Sukupuoli ja suomalaisuus Maito ja terveys ry:n maitomarkkinoinnissa
Kaarlenkaski, Taija. Teoksessa: Hämäläinen, Niina; Kupiainen, Tarja; Taavetti, Riikka(toim.) , 2024. Joustavat sukupuolet - muuntuvat merkitykset. s. 137-166. Suomalaisen kirjallisuuden seura A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
”Näin maitoa tehdään.” Monilajinen työ ja eläinten hyvinvointi sosiaalisen median keskusteluissa maidontuotannosta
Kaarlenkaski, Taija. 2024. Alue ja ympäristö. 53: 157-167 A2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä