Monipaikkaisten Pohjois-Karjala - Potentiaalipuheista tekoihin!
Rahoittajat
Päärahoittaja
Johtajat
Pohjois-Karjalassa on tunnistettu merkittävää, proaktiivisella kehittämisellä käyttöön saatavaa monipaikkaisten pääomaa työn, yrittäjyyden, yhteisöllisyyden, osallisuuden ja hoivan näkökulmista. Tietoperustaa asian edistämiseksi on nyt olemassa, ja sitä on välitetty toimijoille. On aika siirtyä potentiaalipuheista kohti ketterästi kokeilevaa toimintaa.
Hankkeessa toteutetaan neljä kokeilua eri puolilla maakuntaa. Niiden tavoitteena on synnyttää toimintatapoja, jotka mahdollistavat monipaikkaisuuden paremman hyödyntämisen maakunnan kehittämisessä. Kokeilut liittyvät monipaikkaisten asukkaiden osaamisen kartoittamiseen, monipaikkaisten juurruttamiseen ja osallistamiseen osaksi maaseudun paikallisyhteisöjä, vuorovaikutustapojen ja viestinnän kehittämiseen monipaikkaisten tavoittamiseksi, etätyötilojen käytön tehostamiseen ja monipaikkaisten rekrytoimiseen vastaamaan maaseudun osaavan työvoiman tarpeisiin. Lisäksi hankkeessa lisätään eri toimijatahojen ymmärrystä ja tietopohjaa monipaikkaisuuden potentiaalista ja sitoutetaan uusia toimijoita mukaan monipaikkaisuuden huomioimiseen ja hyödyntämiseen Pohjois-Karjalassa sekä tuetaan nousevia kehittämis- ja toimenpideituja toteutukseen.
Tuloksena syntyy uusia käytäntöjä sekä toiminta- ja vuorovaikutusmalleja. Eri kunnissa toteutettavat pilotit juurtuvat hankkeen aikana osaksi toimijoiden ja paikallisyhteisöjen pysyvää toimintaa ja lisäksi kokemukset piloteista siirretään ja juurrutetaan laajemmin koko maakunnan käyttöön ja hyödyksi. Pitkän aikavälin vaikutuksena on monipaikkaisten ihmisten integroituminen kuntien ja paikallisyhteisöjen toimintaan. Maaseutualueet, kylät ja elinkeinoelämä saavat käyttöönsä ylialueellista inhimillistä pääomaa ja osaamista, mikä lisää niiden elinvoimaisuutta, uusiutumista ja muutoskestävyyttä. Hankkeen toteuttajia ovat Itä-Suomen yliopisto (koordinaattori) ja Suomen ympäristökeskus, kumppaneina Pohjois-Karjalan kylät ry, Nurmeksen kaupunki, Kiteen kaupunki ja MSL/Vaara-Karjalan kulttuuriyhdistys ry. Hankkeen toteutusaika on 10/2024–3/2026.
Johtajat
Tutkijatohtorit
Muut ryhmän jäsenet
Julkaisut
3 kappaletta-
Monipaikkainen hoiva maaseudun vahvistuvana ilmiönä
Kattilakoski, Mari; Pitkänen, Kati. 2024. Futura. 43: 4-15 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Alueiden kehittäminen edellyttää laajempaa ymmärrystä monipaikkaisuuden mahdollisuuksista
Kattilakoski, Mari; Pitkänen, Kati. 2022. MustRead. : . E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli -
Monipaikkainen Pohjois-Karjala: monipaikkaisen työn, kansalaistoiminnan ja hoivan muodot ja kehittämistarpeet
Kattilakoski, Mari; Pitkänen, Kati; Saukkonen, Pasi . 2022. Spatia. Raportteja. . Itä-Suomen yliopisto D4 Julkaistu kehittämis- tai tutkimusraportti taikka –selvitys