Neuroetiikka ja oikeudet -tutkimusryhmä
Johtajat
-
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Kaijus Ervasti
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Neuroetiikka ja oikeudet tutkimusryhmä keskittyy aivosairauksia ja muita vammoja omaavien ihmisten oikeudellisen aseman ja oikeusturvan tutkimiseen. Tavoitteenamme on, että sairastuneilla ja heidän läheisillään olisi sairaudesta huolimatta mahdollisuus elää ihmisarvoisesti hyvää elämää ja tulla tunnustetuksi yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.
Uusia tutkimusmenetelmiä kehitetään yhdistämällä empiiristä tietoa lainopilliseen tutkimukseen. Näin saadaan kattava kuva tämän haavoittuvan ryhmän oikeudellisesta asemasta ja oikeuksiin pääsystä. Lisäksi noudatamme tutkimusfilosofiaa ”Nothing about us without us”, jossa hyväksytään, että monet muistisairaat ja muut vammaiset ihmiset kykenevät edustamaan itseään tai puhumaan niiden puolesta, jotka eivät siihen itse enää kykene. Sairastuneet, heidän läheisensä ja edunvalvontajärjestönsä otetaan mukaan suunnittelemaan ja tekemään tutkimusta yhdessä sekä edistämään heidän oikeuksiaan.
Projektit
-
Neuro-Innovation 01.05.2021 - 30.04.2026
-
Merkitykselliset relaatiot - Koti ikääntymisen ja kuoleman paikkana (MeRela)
-
Työikäisenä muistisairauteen sairastuneiden hanke
-
Varjoja paratiisissa? Muistisairaan ihmisen oikeuksien toteutuminen hyvinvointivaltiossa 01.01.2022 - 31.05.2032
-
Hyvinvoinnin turvaaminen pandemia-aikoina 01.01.2022 - 31.12.2024
-
Marginalisoitujen ryhmien oikeudensaantimahdollisuudet ikääntyvässä yhteiskunnassa 01.09.2023 - 31.12.2027
-
Valot pimeyksien reunoilla - Epilepsiaa sairastavan ihmisen oikeuksien toteutuminen hyvinvointivaltiossa 01.01.2023 - 01.01.2033
Yhteistyö
Avainsanat
Johtajat
-
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Kaijus Ervasti
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Professorit
-
Mikko Aaltonen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Elisa Tiilikainen
ApulaisprofessoriYhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Eino Solje
TutkimusjohtajaKliinisen lääketieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Marjo-Riikka Ylhäinen
ApulaisprofessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Suvi-Maria Saarelainen
ApulaisprofessoriTeologian osasto, Filosofinen tiedekunta
Vanhemmat tutkijat
Tutkijatohtorit
-
Jenni Savonen
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Katri Gadd
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Henna Nikumaa
Yliopisto-opettajaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Väitöskirjatutkijat
-
Kaisa Näkki
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Alex Berg
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Minni Teerikangas
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta