Tarkenna hakuasi

Suotrendi-tutkimushanke profiilikuva

Suotrendi-tutkimushanke

Projekti
Päättynyt 01.01.2020 - 31.08.2023
Humanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta

Rahoittajat

Päärahoittaja

Suotrendi-tutkimushanke rahoittajan logo

Hankkeen koko nimi: Alastomuutta, allikoita ja kannanottoa: suotrendi kulttuuriperintöä muokkaamassa.
UEF-tutkimusyhteisö: BOMOCULT - rajat, liikkuvuus ja kulttuuriset kohtaamiset

Johtajat

Esittelykuva ryhmästä Suotrendi-tutkimushanke

Suotrendi-hankkeen tutkijat Noora Vikman, Virpi Kaukio, Kirsi Laurén, Marjukka Piirainen ja Pauliina Latvala-Harvilahti

Tutkimushankkeessa tarkastellaan soiden käyttöön ja kulttuuriseen luontosuhteeseen liittyviä muutoksia. Tutkimuksen lähtökohtana on havainto 2000-luvulla voimistuneesta suotrendistä. Sen myötä soihin liittyvät tai siellä tapahtuvat kulttuuri- ja urheilutapahtumat sekä kantaa ottava taide ovat lisääntyneet. Soiden luonnontilaan jättäminen ja käytössä olleiden soiden ennallistaminen ovat myös suojelua korostavan suotrendin mukaista luonnonkäyttöä. Kyse on ilmiöstä, joka viestii sekä kulttuurisen luontosuhteen että soihin liittyvän kulttuuriperinnön merkittävästä muutoksesta. Tutkimuksessa kysytäänkin, millainen on vallitseva suotrendi ja miten se vaikuttaa soihin liittyvän uuden kulttuuriperinnön rakentumiseen?

Hanke 1) paljastaa suotrendin kulttuurisia muotoja ja niiden vaikutuksia luonnonkäyttöön liittyviin arvoihin, asenteisiin ja merkityksiin soiden kulttuuriperinnön uusintamisessa, 2) tuottaa ajantasaista tietoa soiden monimuotoisesta kulttuuriperinnöstä, 3) tuottaa kestävän kehityksen tavoitteisiin ja ilmastonmuutoksen haasteisiin sovellettavaa tieteellistä tietoa soiden kulttuurisesta kestävyydestä, ja 4) osallistuu soidenkäyttöä koskevaan monitieteiseen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutkimusaineistoina käytetään 2000-luvun suokirjoituksia ja -kuvia, suourheilu- ja taidetapahtumiin osallistuvien haastattelu- ja havainnointiaineistoja, sekä kulttuurituotteita (media-aineistoja ja kirjallisuutta).

Yhteistyö

Aktiviteetit

 

Tieteelliset esitelmät, 2023

Kirsi Laurén:

  • Laurén, K. 2023: Kohtaamisia luonnossa: soiden elävä kulttuuriperintö, (pyydetty yleisöluento). Ihminen luonnossa-tapahtuma. Teemana metsien ja soiden hoitava syli. Parkanon kaupunginkirjasto, Parkano. 19.8.2023.
  • Sensed and Aestheticized Mire: Moving in a Wet and Submerged Environment. Scoping Sustainable Aesthetics – Rethinking Nature, Man-Made Environment. XV International Summer Conference of the International Institute of Applied Aesthetics (IIAA), Sibeliustalo, Lahti. 12.-14.6.2023.
  • Affective and carnival mires: Experiences of Mire Sports. [Scientific poster]. Our mutual mires: The cultural heritage and future of mires. Photograph and poster exhibition. Lobby of the Carelia building, University of the Eastern Finland, Joensuu. 12.-23.5.2023.
  • Yhteisöllinen suourheilukulttuuri ja luontosuhde. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.
  • Suommeko perintöä? Suokulttuurin suunnat. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.

Pauliina Latvala-Harvilahti:

  • Pauliina Latvala & Virpi Kaukio: Environmental emotions in the Mire Art. Ecocritical  Network for Scandinavian Studies (ENSCAN), Workshop VI. Helsingin yliopisto. 13.6.2023.
  • Ecologically-engaged Mire art as a transformative tool: case study on constructing respectful human-mire-relationship. In session of ’Transformative Culture / Cultural Transformation’. Kestävyystieteen päivät – Sustainability Science Days, Helsingin yliopisto, 24.5.2023.
  • From footprint to handprint: Mire art statements in nature and society. [Scientific poster]. Our mutual mires: The cultural heritage and future of mires. Photograph and poster exhibition. Lobby of the Carelia building, University of the Eastern Finland, Joensuu. 12.-23.5.2023.
  • Jalanjäljestä kädenjälkeen: kantaaottava suotaide luonnossa ja yhteiskunnassa. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.
  • Suotaiteen ja sen vaikuttavuuden tutkimus. Tieteen ja toivon talo, Helsinki. 2.2.2023.
  • Suotrendi-tutkimushankkeen ja oman tutkimusaiheen esittely, Tutkijoiden ja kansanedustajien seura, Tieteen ja toivon talo, Helsinki. 24.1.2023.

Marjukka Piirainen:

  • Marjukka Piirainen & Kirsi Laurén: Etnografiaa suolla ja suossa. Maaseutututkijatapaaminen 2023, teemana yhdenvertainen maaseutu. Salo 30.8.2023.
  • For body, mind and senses: mires as a source of well-being. [Scientific poster]. Our mutual mires: The cultural heritage and future of mires. Photograph and poster exhibition. Lobby of the Carelia building, University of the Eastern Finland, Joensuu. 12.-23.5.2023.
  • Keholle, mielelle, kielelle: suot hyvinvoinnin lähteenä. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.
  • Marjastuskokemukset suokertomuksissa. Kirjallisuudentutkimuksen päivät 2023, teemana kokemus. Turun yliopisto & Åbo Akademi, Turku. 3.-5.5.2023.

Virpi Kaukio:

  • Puheenjohtajana sessioissa: Art & Aesthetics; Sustainable Aesthetics: Theory and
    Practice,
    sekä keynoten (Sanna Lehtinen) esitelmöinnin aikana. Scoping Sustainable Aesthetics – Rethinking Nature, Man-Made Environment. XV International Summer Conference of the International Institute of Applied Aesthetics (IIAA), Sibeliustalo, Lahti. 12.-14.6.2023.
  • Sustainable Use of Mires From an Aesthetic Perspective. Scoping Sustainable Aesthetics – Rethinking Nature, Man-Made Environment. XV International Summer Conference of the International Institute of Applied Aesthetics (IIAA), Sibeliustalo, Lahti. 12.-14.6.2023.
  • Pauliina Latvala & Virpi Kaukio: Environmental emotions in the Mire Art. Ecocritical  Network for Scandinavian Studies (ENSCAN), Workshop VI. Helsingin yliopisto. 13.6.2023.
  • Rewriting mires in the 21st century writings. [Scientific poster]. Our mutual mires: The cultural heritage and future of mires. Photograph and poster exhibition. Lobby of the Carelia building, University of the Eastern Finland, Joensuu. 12.-23.5.2023.
  • Suolla kuokatta: kirjallisuuden suot 2000-luvulla. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.
  • Johdatus Suotrendi-hankkeen valokuva- ja posterinäyttelyyn. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.

Noora Vikman:

  • Soiva suo – koettuja ja kuviteltuja kuulokulmia. Suo minulle, suo meille: soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus seminaari. Suotrendi-hankkeen loppuseminaari. Itä-Suomen yliopisto, Joensuu. 12.5.2023.

Kirsi Laurén & Pauliina Latvala-Harvilahti & Virpi Kaukio & Noora Vikman & Marjukka Piirainen:

  • Nakedness, puddles and critical comments: Mire trend as changing the cultural heritage. [Scientific poster]. Our mutual mires: The cultural heritage and future of mires. Photograph and poster exhibition. Lobby of the Carelia building, University of the Eastern Finland, Joensuu. 12.-23.5.2023.

Scientific presentations, 2022

Kirsi Laurén: 

  • Chair in session Border crossings in the human-nature relationship. Mobile Lives, Glocal Complexities. The 19th Etmu Days. University of Eastern Finland, Joensuu. 24.-25.11.2022.
  • Laurén, K. & Halonen, M.: puheenjohtajina työryhmässä Monimuotoiset metsät ja metsäsuhteet: Metsäsuhteiden ja -keskustelujen monimuotoisuus. Metsätieteiden päivä 27.10.2022, Helsingin yliopisto, Helsinki.
  • Tummat, seisovat vedet. Suoallikoiden myyttinen menneisyys ja melskeinen nykyisyys (pyydetty esitelmä). Tiedeohjelma 16.9., Itä-Suomen yliopisto. Vesi kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa. Joensuun kirjallisuustapahtuma 15.-17.9.2022, Joensuu. Ohjelma
  • Reusing nature: mire sport events as indicators of a change in the human-nature relationship. RE:22 Nordic Ethnology and Folklore Conference. 13–16 June, Reykjavik, Island.
  • Liikuttava suo: ruumiinkulttuuri ja suosuhteen muuttuminen. (Posteriesitys.) Kansallinen Suopäivä 20.5.2022, Suoseura, Helsinki.
  • Suokulttuuri ennen ja nyt. (Pyydetty webinaariluento.) 28.4.2022. Maaseudun Sivistysliitto.  Webinaarin ohjelma
  • Ympäristökulttuurinen tieto ja luonnon käyttö. Kansatieteen ja kulttuuripolitiikan tutkimuksen päivät 17.-18.3.2022 Jyväskylä yliopisto. 

 

Pauliina Latvala-Harvilahti:

  • A sustainable future – Agency, co-creation and well-being. Webinar Living heritage and social sustainability – well-being and inter-generational dialogue. 19th September 2022. Ohjelma.
  • Aspects of Biocultural Heritage. Indigeneity in Europe: Issues and Perspectives. SIEF Place Wisdom Working Group 2022 Inter-Congress Workshop Perth UHI, 27-29 July 2022, Scotland.
  • Artist’s expressions of vulnerable mire landscapes: reflecting the well-being of nature and ecosystem. (Workshop presentation and discussion.) RE:22 Nordic Ethnology and Folklore Conference. 13–16 June, Reykjavik, Island.
  • Suotaiteen välittämä bio- ja geokulttuurinen perintö. Kansallinen Suopäivä 20.5.2022, Suoseura, Helsinki.
  • Artistic Practices in Mire Landscapes: New Insights Into Past, Present and Future Nature. Nordic Theoretical Archaeology Group (TAG), 21-23.4.2022, Oslo. 
  • Paikallinen tieto suotaiteessa: elävä perintö ja maiseman kokemuksellisuus. Kansatieteen ja kulttuuripolitiikan tutkimuksen päivät 17.-18.3.2022 Jyväskylän yliopisto. 

 

Noora Vikman:

  • Suo soikoon – festivaali pitkospuilla. Musiikki ja sen moninaiset yhteydet: Suomen musiikintutkijoiden 26. valtakunnallinen symposium 4.-6.5.2022 Jyväskylän yliopisto.

 

Virpi Kaukio:

  • Kaunis suo 2000-luvulla. Työryhmässä Ekologisen estetiikan mahdollisuuden ja haasteet. Lahden tiedepäivä 2022. 24.11.2022, LAB-ammattikorkeakoulu, Lahti.
  • Multispecies relationships on the mires. Reforming the cultural heritage of mire landscapes. (Workshop presentation and discussion.) RE:22 Nordic Ethnology and Folklore Conference. 13–16 June, Reykjavik, Island.
  • Elämyksellinen suo (posteriesitys). Kansallinen Suopäivä 20.5.2022, Suoseura, Helsinki.
  • Suon eläimet luontosuhteen osallisina. Eläimen luonto. Eläintutkimuspäivät 4.4.-6.4.2022, Turun yliopisto.                                                                                                                             

Järjestetyt seminaarit, 2023

Suotrendi-hankkeen päätösseminaari: Suo minulle, suo meille: Soiden kulttuuriperintö ja tulevaisuus. 12.5. 2023, Itä-Suomen yliopisto. Ohjelma

Suotrendi-hankkeen valokuva- ja posterinäyttely sekä Planeetan rajat-journalistitoimiston Kuusi tarinaa suolta -valokuvanäyttely, 12.-23.5. 2023. Carelia-rakennuksen aula, Joensuu.

Lisätietoa

Tiedostot

1 kappaletta

Avainsanat

Julkaisut

27 kappaletta