
Vammaisuus ja ihmisarvo
Rahoittajat
Päärahoittaja

Johtajat
Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa analysoidaan vammaisuuden ja ihmisarvon käsitteitä filosofisesti, tutkitaan ihmisarvon oikeudellista perustaa sekä tarkastellaan empiirisesti vammaisten ihmisten ja heidän läheistensä kokemuksia ihmisarvon toteutumisesta.
Vuosina 2021-2024 toteutettavassa Itä-Suomen yliopiston hyvinvointioikeuden keskuksen hankkeessa tarkastellaan vammaisten ihmisten elämää oikeusfilosofian ja yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen näkökulmista. Hankkeen teoreettisessa osassa ihmisarvon käsite kytketään autonomian käsitteeseen siten, ettei normaalista vammattomasta ihmisestä poikkeavia yksilöitä suljeta pois. Empiirisessä osassa vammaisuuden ja ihmisarvon suhdetta lähestytään elämänkulun teorian näkökulmasta siten, että tarkempaan analyysiin otetaan eri elämänvaiheissa keskeisiä oikeudellisia instrumentteja. Hankkeessa vammaiset ihmiset nähdään intersektionaalisesti yksilöinä, joiden identiteettiin kuuluu muitakin piirteitä kuin vammaisuus.
Hanke koostuu viidestä työpaketista. Ensimmäisessä työpaketissa pureudutaan filosofisesti aihepiirin keskeisiin käsitteisiin. Toisessa työpaketissa tarkastellaan kysymyksiä, joita nousee, kun vanhemmille ilmoitetaan syntyvän lapsen vammaisuudesta. Kolmannessa työpaketissa analysoidaan vammaisten lasten oikeutta henkilökohtaiseen apuun. Neljännen työpaketin kohteena on vammaisten nuorten siirtyminen työkyvyttömyyseläkkeelle 16-vuotiaana. Viides työpaketti tutkii ikääntyneiden ihmisten vammaisuutta.
Yhteistyö
Avainsanat
Johtajat
Professorit
-
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Eeva Nykänen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Vanhemmat tutkijat
-
Pauli Rautiainen
YliopistonlehtoriYhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Merja Tarvainen
ApulaisprofessoriYhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Maija Aalto-Heinilä
YliopistonlehtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Tutkijatohtorit
-
Karoliina Ahonen
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Johanna Korkeamäki
ProjektitutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Henna Nikumaa
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Väitöskirjatutkijat
Julkaisut
13 kappaletta-
Eettisyys muistisairaita ihmisiä koskevassa tutkimuksessa - erityistarkastelussa haastatteleminen
Nikumaa, Henna. Teoksessa: Ervasti, Kaijus; Obstbaum, Yaira; Lindgren, Minna(toim.) , 2025. Hyvinvointivaltion varjoissa : Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen. s. 187-210. Gaudeamus A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Muistisairaan ihmisen autonominen toimijuus
Nikumaa, Henna. 2025. Gerontologia. 39: 79-83 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä -
The sense of difference: Disability and loneliness as emotional and social isolation
Tarvainen, Merja. Teoksessa: Katsui, Hisayo; Laitinen, Matti T.(toim.) , 2024. Disability, Happiness and the Welfare State: Finland and the Nordic Model. s. 12-27. Routledge A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Uusi vammaispalvelulaki huomioi aiempaa paremmin lapsen ja perheiden palveluntarpeet
Gråsten, Niina. 2024. Lapsinäkökulma-blogi. : . E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli -
“If I lose my mind, she will take care of me.” The importance of relational autonomy and legal planning in later life
Aalto-Heinilä, Maija; Saarelainen, Suvi-Maria; Pöyhiä, Reino; Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna. 2024. Nordic journal on law and society. 7: 1-27 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
”Kehitysvammaisia säälitään ja pyörätuolikäyttäjiä nöyryytetään” Miten vammaisuuden hierarkia nähdään, koetaan ja sanoitetaan Suomessa
Ahonen, Karoliina; Rautiainen, Pauli. 2024. Diakonian tutkimus. 1S: 52-78 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Autonomia ja hyvinvointi
Aalto-Heinilä, Maija. Teoksessa: Tiensuu, Paul; Aalto-Heinilä, Maija; Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna(toim.) , 2023. Itsemääräämisoikeus : Teoriasta käytäntöön. s. 133-153. Vastapaino A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Itsemääräämisoikeus : Teoriasta käytäntöön
Tiensuu, Paul; Aalto-Heinilä, Maija; Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna. 2023. . . Vastapaino C2 Toimitettu teos -
Johdanto: itseys, autonomia ja itsemääräämisoikeus
Tiensuu, Paul; Aalto-Heinilä, Maija; Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna. Teoksessa: Tiensuu, Paul; Aalto-Heinilä, Maija; Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna(toim.) , 2023. Itsemääräämisoikeus : Teoriasta käytäntöön. s. 7-50. Vastapaino A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Miksi Suomessa vastustetaan työelämän vammaiskiintiöitä?
Rautiainen, Pauli; Ahonen, Karoliina; Ikimeri, Roosa; Urhonen, Amu. 2023. Työpoliittinen aikakauskirja. 66: 71-78 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä