Tarkenna hakuasi

Arto O. Salonen

Arto O. Salonen

Professori

Yhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

[email protected] | 050 359 0613

Asiantuntijuuteni liittyy kestävään yhteiskuntaan siirtymiseen ja kestävään hyvinvointiin. Toimin sosiaalipedagogiikan (erityisesti kestävä hyvinvointi) professorina yhteiskunta ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Tutkin kestävämpien elämäntapojen omaksumista tekoälyistyvässä yhteiskunnassa, jossa ihmisten kulutustottumukset ja sosiaalisen osallisuuden muodot muuttuvat. Professuuriesitelmäni pidin aiheesta Kohti planetaarista kansalaisuutta. Johdan Strategisen tutkimuksen SISU-konsortiota sekä 10 yliopiston yhteistoimijuuteen perustuvaa kestävyysmurroksen tohtorikoulutuspilottia. Olen myös RESOURCE tutkimusyhteisön jäsen (Kestävä resurssiyhteiskunta: Kiertotalous, energia ja raaka-aineet).

Teoreettista tutkimustani luonnehtii sivistysnäkemyksen ja edistysajattelun päivittämispyrkimys. Empiirinen tutkimukseni kohdistuu yhteiskunnallisen muutoksen konkreettiseen toteutumiseen. Olen tutkinut esimerkiksi kestävää kulutusta, itseajavilla autoilla matkustavien kokemuksia, uusien ruokaratkaisujen hyväksyttävyyttä ja työhyvinvointia. Lähestymistapani on tieteidenvälinen ja tulevaisuussuuntautunut. Sille on ominaista sosiaalipedagogisuus eli ihmisenä kasvaminen osana ja osaksi ympäröivää todellisuutta. Halutessasi voit tutustua tarkemmin tutkimusteemoihini ja julkaisuihini kotisivuillani.

Jos tunnistat samoja kiinnostuksen kohteita, ota yhteyttä. Teen tutkimusyhteistyötä eri instituutioiden kanssa ja ohjaan väitöstutkijoita. Minulla on dosentuurit seuraavissa korkeakouluissa:
– Helsingin yliopisto, kasvatustiede
– Maanpuolustuskorkeakoulu, kestävä kehitys
– Itä-Suomen yliopisto, ekososiaalinen hyvinvointitutkimus

Toimin myös valtioneuvoston nimeämässä Suomen kestävän kehityksen asiantuntijapaneelissa, joka auttaa kohdentamaan politiikkatoimia tiedeperustaisesti yhteiskuntaa uudistettaessa. Lisäksi vuoden 2022 alusta lähtien olen toiminut Snellman-kesäyliopiston tiederehtorina.

Julkaisut

48/114 kappaletta