
COMET: Heikkojen linkkien teoria kompleksisissa digitaalisissa verkostoissa
Rahoittajat
Päärahoittaja

Suomen Akatemian rahoittama akatemiahanke (2024-2028)
Johtajat
Tässä akatemiahankkeessa (2024-28) tutkitaan innovaatioiden leviämistä sosiaalisissa verkostoissa. Sosiaalisen verkostoteorian mukaan innovaatiot leviävät tehokkaimmin verkostoihin löyhästi linkittyvien yksilöiden kautta. Useat havainnot eri tieteenalojen tutkimuksissa tukevat tätä, mutta on huomattava, että useimmat tutkimustulokset perustuvat pitkälti pieniin verkostoihin. Tämä monitieteinen projekti testaa verkostoteoriaa tutkimalla kielellisten innovaatioiden leviämistä hyvin suurissa sosiaalisen median verkostoissa. Itä-Suomen yliopiston ryhmä tuo yhteen kielentutkimuksen ja tietojenkäsittelyn huippuosaajia.
Perustutkimuksen edistämisen lisäksi konsortion yhteiskunnallinen vaikutus on merkittävä. Kehittämiemme teknisten työkalujen avulla voidaan esimerkiksi tulevaisuudessa tehokkaasti mallintaa disinformaation leviämistä sosiaalisessa mediassa.
Ajankohtaista
-
COMET: Akatemiahanke 2024-2028
-
COMET-tutkijoita ISLE8-konferenssissa
Useat COMET-tutkijat esittelevät tutkimustaan ISLE8-konferenssissa Espanjan Santiago de Compostelassa syyskuussa.
Avainsanat
Johtajat
Professorit
Vanhemmat tutkijat
Väitöskirjatutkijat
-
Irene Taipale
VäitöskirjatutkijaHumanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta -
Rahel Albicker
VäitöskirjatutkijaHumanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta -
Masoud Fatemi
VäitöskirjatutkijaHumanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta -
Mehrdad Salimi
ProjektitutkijaHumanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta -
Chunyuan Nie
ProjektitutkijaHumanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta
Teknikot
Julkaisut
8 kappaletta-
Do we swear more with friends or with acquaintances? F#ck in social networks
Laitinen, Mikko; Rautionaho, Paula; Fatemi, Masoud; Halonen, Mikko. 2025. Lingua. 320: A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Testing the weak-tie hypothesis with social media
Laitinen, Mikko; Fatemi, Masoud. Teoksessa: Poudat, Céline; Guernut, Mathilde(toim.) , 2024. Proceedings of the 11th Conference on computer-mediated communication and social media corpora. s. 46-51. D3 Artikkeli ammatillisessa konferenssijulkaisussa -
Data-intensive sociolinguistics using social media
Laitinen, Mikko; Fatemi, Masoud. 2023. Annales Academiae Scientiarum Fennicae. 2023: 38-61 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Big and rich social networks in computational sociolinguistics
Laitinen, Mikko; Fatemi, Masoud. Teoksessa: Rautionaho, Paula; Parviainen, Hanna; Kaunisto, Mark; Nurmi, Arja(toim.) , 2022. Social and Regional Variation in World Englishes : Local and Global Perspectives. s. 166-190. Routledge A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Towards Visual Sociolinguistic Network Analysis
Kucher, Kostiantyn; Fatemi, Masoud; Laitinen, Mikko. Teoksessa: Hurter, Christophe; Purchase, Helen; Braz, Jose; Bouatouch, Kadi(toim.) , 2021. Proceedings of the 16th International Joint Conference on Computer Vision, Imaging and Computer Graphics Theory and Applications - IVAPP (Volume 3). s. 248-255. SCITEPRESS Science And Technology Publications A4 Artikkeli konferenssijulkaisussa -
Size matters: Digital social networks and language change
Laitinen, Mikko; Fatemi, Masoud; Lundberg, Jonas. 2020. Frontiers in artificial intelligence and applications. 3: 46 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
The Nordic tweet stream: A dynamic real-Time monitor corpus of big and rich language data
Laitinen, Mikko; Lundberg, Jonas; Levin, Magnus; Martins, Rafael. Teoksessa: Tolonen, M; Tuominen, J; Makela, E(toim.) , 2018. 3rd Conference on Digital Humanities in the Nordic Countries, DHN 2018; Helsinki; Finland; 7 March 2018 through 9 March 2018. s. 349-362. A4 Artikkeli konferenssijulkaisussa -
Revisiting weak ties : using present-day social media data in variationist studies
Laitinen Mikko, Lundberg Jonas, Levin Magnus, Lakaw Alexander. Teoksessa: Säily Tanja, Palander-Collin Minna, Nurmi Arja, Auer Anita(toim.) , 2017. Exploring Future Paths for Historical Sociolinguistics. s. 303-325. John benjamins A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa