Kati Kasanen
Vanhempi yliopistonlehtori
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Filosofinen tiedekunta
[email protected] | 050 573 1582
Katin tehtävät yliopistonlehtorina painottuvat opetukseen ja ohjaukseen, erityisesti alkuohjauksen ja koko opintopolun aikaisen opiskelun suunnittelun kysymyksiin. Kati on innostunut ja aktiivinen pedagogiikan kehittäjä päivittäisessä opetustyössään ja UEF:n ”Taitava opettaja/Excellent Teaching Practitioner” -verkoston jäsen. Kaksivuotiskaudella 2021-2022 Kati toimii 50 % työajalla verkko- ja monimuotopedagogiikan fasilitaattorina. Kati on valittu tiedekuntansa edustajaksi myös fasilitaattoritoiminnan toiselle kaudelle 2023-2024.
Tutkimuksellisesti Katin kiinnostukset kietoutuvat ihmisten kykykäsityksiin. Häm on mukana kykyminä-tutkimusryhmässä, ja sitä kautta toimi myös Suomen Akatemian hankkeessa (ACE, päättynyt syksyllä 2020). Erityiskiinnostus suuntautuu arvioiviin koulutuksen käytäntöihin ja ylipäänsä kykyjen – myös yrittäjämäisten kykyjen – ja koulutuksen sosiaalipsykologiseen ja koulutuspoliittiseen tarkasteluun. Aiemman työkokemuksensa nojalla Kati on kohdannut kykykäsitysteeman merkityksellisyyden mm. koulu- ja opintopsykologityön kannalta. Uudempana kiinnostuksen kohteena näyttäytyy moniammatillisuus MOVU-tiimin tutkimuksen ja tiedekuntarajat ylittävän opetuksen merkeissä. Fasilitaattoritoiminnan kautta avautui myös kiinnostus etäajan opetuksellisiin kysymyksiin, esim. tenttikäytänteisiin etäaikana.
Tutkimusryhmät
Julkaisut
76/76 kappaletta-
Self-managing peer team as a facilitator of online teaching
Kantanen, Helena; Kasanen, Kati; Kohonen, Susanna; Paajanen, Vesa; Pirttilä, Sanni; Siitonen, Piia. 2024. Journal of applied research in higher education. [Epub ahead of print 28 May 2024]: 1-13 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Trust and distrust in distance learning - A special case of exam fraud
Kasanen, Kati; Karhapää, Sari-Johanna. 2024. abstract -
What matters in low-threshold collaboration? Perceptions of interprofessional collaboration between education and social and healthcare professionals in Finnish primary schools
Timperi, Tiina; Vornanen, Riitta H.; Kasanen, Kati; Mönkkönen, Kaarina. 2024. Journal of interprofessional care. 38: 544-552 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Arvostetaan opettajia yliopistossa!
Kasanen, Kati. 2023. YLL: blogi. : . E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli -
Student Perceptions of Interprofessional Education: Associations with the Major Subject, Previous Education and Work Experience
Karkkola, Petri; Äikäs, Aino; Kasanen, Kati; Issakainen, Mervi; Kekoni, Taru; Mönkkönen, Kaarina. 2023. International journal of research in education and science. 9: 878-890 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Trust in hybrid work of knowledge-intensive case organization
Karhapää, Sari-Johanna; Kasanen, Kati. 2023. Itä-Suomen yliopisto abstract -
Vierailijakynä: Digiopettajan taitopaketit – pedagogisen osaamisen kehittämistä digitaalisessa ympäristössä yliopistossa
Kasanen, Kati. 2023. Valtakunnallinen DigiErko-verkosto. : . D1 Artikkeli ammattilehdessä -
Digiopettajan starttipaketti
Ritvanen, Ulla; Kantanen, Helena; Kasanen, Kati; Kohonen, Susanna; Paajanen, Vesa; Siitonen, Piia. 2022. UEF Fasilitaattorit I1 Audiovisuaalinen aineisto -
Verkkovertaiset opetuksen kehittäjinä
Paajanen, Vesa; Kasanen, Kati; Siitonen, Piia; Kantanen, Helena; Kohonen Susanna. 2022. Haaga-Helian julkaisut Kehittämisraportit ja tutkimukset abstract -
Ability self makes a difference - University students' perceptions of employability and entrepreneurship
Kasanen, Kati; Räty, Hannu. Teoksessa: Eriksson, Päivi; Hytti, Ulla; Komulainen, Kati; Montonen, Tero; Siivonen, Päivi(toim.) , 2021. New Movements in Academic Entrepreneurship. s. 164-180. Edward Elgar A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa