Mikko Herrala
Yliopistonlehtori
Master's degree programme in toxicology
Farmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta
[email protected] | 040 355 2598
Opetan ja ohjaan opiskelijoita kansainvälisessä toksikologian maisteriohjelmassa ja teen ohessa myös toksikologista tutkimusta.
Työskentelin 1.9.2022-31.8.2025 Suomen Akatemian rahoittamassa tutkijatohtori-projektissani, jossa tutkin luontoperäisten antrakinoniväriaineiden genotoksisuutta ja toksisuusmekanismeja. Ennen omaa projektiani työskentelin tutkijatohtorina osana UEF WATER tutkimusyhteisöä, jossa tutkin mikromuovien mahdollisia haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen. Lisäksi olen ollut mukana myös BioColour (Biovärit – Väripaletti biopohjaisille väriaineille ja pigmenteille) -hankkeessa, jonka tarkoituksena oli kehittää uusia menetelmiä luonnosta peräisin olevien väriaineiden tuotantoon ja niiden käyttöön, mikä mahdollistaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisten sovellusten kehittämisen tekstiileissä, pakkauksissa ja pinnoitteissa.
Vuosina 2014-2019 työskentelin ympäristö- ja biotieteiden laitoksella säteilytutkimuksen ryhmässä, jossa tein myös väitöskirjani. Tutkimukseni aiheena oli sähkömagneettisten kenttien biologiset vaikutukset, erityisesti genotoksisuus ja genomin epävakaus.
Tutkimusryhmät
Projektit
Julkaisut
18/18 kappaletta-
Biobased binder formulation for screen printing cellulosic textiles with sea buckthorn-derived natural dyes
Sharma, Ritesh; Herrala, Mikko; Tienaho, Jenni; Haapala, Riikka; Rysä, Jaana; Tehrani-Bagha, Ali; Nousiainen, Paula, 2026, Progress in organic coatings, 222, Part A, 110630. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Genotoxicity assessment of nylon and polyethylene microparticles in Caco‑2 cells
Huovinen, Marjo; Järvelä, Essi; Herrala, Mikko; Järvenpää, Joni; Özdemir, Hande; Frenzel, Katja; Hyyryläinen, Satu; Lahtela-Kakkonen, Maija; Rysä, Jaana, 2026, Toxicology letters, 419, 111889. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Genotoxicity of anthraquinone dyes and dye intermediates: a comprehensive review
Itkonen, Anna; Kovakoski, Harri; Herrala, Mikko; Rysä, Jaana, 2026, Archives of toxicology, [Published: 15 September 2026], 1-26. A2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Mitä tiedetään mikromuovien vaikutuksista ihmisen terveyteen?
Järvelä, Essi; Huovinen, Marjo; Lahtela-Kakkonen, Maija; Herrala, Mikko; Rysä, Jaana, 2026, Duodecim, 142, 11, 903-910. A2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Upcycling Agricultural Waste for Functional Interfaces: Yellow Onion Skin-Derived Dyes for Cellulosic Materials
Sharma, Ritesh; Toukola, Peppi; Jordan, Juha; Vuorinen, Julia; Huynh, Ngoc; Durandin, Nikita; Herrala, Mikko; Primetta, Anja; Rysa, Jaana; Osterberg, Monika; Nousiainen, Paula; Laaksonen, Paivi; Raisanen, Riikka, 2025, ACS omega, 10, 32, 36511-36526. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Anthraquinone biocolourant dermocybin is metabolized whereas dermorubin is not in in vitro liver fractions and recombinant metabolic enzymes
Yli-Öyrä, Johanna; Juvonen, Risto O; Lehtonen, Marko; Herrala, Mikko; Finel, Moshe; Räisänen, Riikka; Rysä, Jaana, 2024, Basic and clinical pharmacology and toxicology, 134, 6, 846-857. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
In Vitro Toxicity Assessment of Cortinarius sanguineus Anthraquinone Aglycone Extract
Yli-Öyrä, Johanna; Herrala, Mikko; Kovakoski, Harri; Huuskonen, Eevi; Toukola, Peppi; Räisänen, Riikka; Rysä, Jaana, 2024, Journal of fungi, 10, 6, 369. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Micro-sized polyethylene particles affect cell viability and oxidative stress responses in human colorectal adenocarcinoma Caco-2 and HT-29 cells
Herrala, Mikko; Huovinen, Marjo; Järvelä, Essi; Hellman, Julia; Tolonen, Pauliina; Lahtela-Kakkonen, Maija; Rysä, Jaana, 2023, Science of the total environment, 867, 161512. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Waterless Dyeing and In Vitro Toxicological Properties of Biocolorants from Cortinarius sanguineus
Herrala, Mikko; Yli-Öyrä, Johanna; Fernandes de Albuquerque, Anjaína; Oliveira de Farias, Natália; Alexandre Morales, Daniel; Räisänen, Riikka; Freeman, Harold S; de Aragão Umbuzeiro, Gisela; Rysä, Jaana, 2022, Journal of fungi, 8, 11, 1129. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Assessment of induced genomic instability in rat primary astrocytes exposed to intermediate frequency magnetic fields
Herrala, M; Naarala, J; Juutilainen, J, 2019, Environmental research, 173, 112-116. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä



