Mikko Herrala
Tutkijatohtori
Työskentelen Suomen Akatemian rahoittamana tutkijatohtorina.
Farmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta
[email protected] | 040 355 2598
Työskentelen (1.9.2022-31.8.2025) Suomen Akatemian rahoittamassa projektissani, jossa tarkoitus on luontoperäisten antrakinoniväriaineiden genotoksisuuden ja toksisuusmekanismien tutkiminen.
Aiemmin työskentelin tutkijatohtorina osana UEF WATER tutkimusyhteisöä, jossa tutkin mikromuovien mahdollisia haitallisia vaikutuksia ihmisten terveyteen. Olen edelleen mukana myös mikromuovitutkimuksessa sekä BioColour (Biovärit – Väripaletti biopohjaisille väriaineille ja pigmenteille) -hankkeessa, jonka tarkoituksena on kehittää uusia menetelmiä luonnosta peräisin olevien väriaineiden tuotantoon ja niiden käyttöön, mikä mahdollistaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisten sovellusten kehittämisen tekstiileissä, pakkauksissa ja pinnoitteissa.
Vuosina 2014-2019 työskentelin Itä-Suomen yliopiston ympäristö- ja biotieteiden laitoksella säteilytutkimuksen ryhmässä, jossa tein myös väitöskirjani. Tutkimukseni aiheena oli sähkömagneettisten kenttien biologiset vaikutukset, erityisesti genotoksisuus ja genomin epävakaus.
Tutkimusryhmät
Projektit
Julkaisut
13/13 kappaletta-
Anthraquinone biocolourant dermocybin is metabolized whereas dermorubin is not in in vitro liver fractions and recombinant metabolic enzymes
Yli-Öyrä, Johanna; Juvonen, Risto O; Lehtonen, Marko; Herrala, Mikko; Finel, Moshe; Räisänen, Riikka; Rysä, Jaana. 2024. Basic and clinical pharmacology and toxicology. 134: 846-857 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
In Vitro Toxicity Assessment of Cortinarius sanguineus Anthraquinone Aglycone Extract
Yli-Öyrä, Johanna; Herrala, Mikko; Kovakoski, Harri; Huuskonen, Eevi; Toukola, Peppi; Räisänen, Riikka; Rysä, Jaana. 2024. Journal of fungi. 10: A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Micro-sized polyethylene particles affect cell viability and oxidative stress responses in human colorectal adenocarcinoma Caco-2 and HT-29 cells
Herrala, Mikko; Huovinen, Marjo; Järvelä, Essi; Hellman, Julia; Tolonen, Pauliina; Lahtela-Kakkonen, Maija; Rysä, Jaana. 2023. Science of the total environment. 867: A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Waterless Dyeing and In Vitro Toxicological Properties of Biocolorants from Cortinarius sanguineus
Herrala, Mikko; Yli-Öyrä, Johanna; Fernandes de Albuquerque, Anjaína; Oliveira de Farias, Natália; Alexandre Morales, Daniel; Räisänen, Riikka; Freeman, Harold S; de Aragão Umbuzeiro, Gisela; Rysä, Jaana. 2022. Journal of fungi. 8: A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Assessment of induced genomic instability in rat primary astrocytes exposed to intermediate frequency magnetic fields
Herrala, M; Naarala, J; Juutilainen, J. 2019. Environmental research. 173: 112-116 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
A pilot study on the reproductive risks of maternal exposure to magnetic fields from electronic article surveillance systems
Khan, MW; Roivainen, P; Herrala, M; Tiikkaja, M; Sallmén, M; Hietanen, M; Juutilainen, J. 2018. International journal of radiation biology. 94: 902-908 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Assessment of genotoxicity and genomic instability in rat primary astrocytes exposed to 872 MHz radiofrequency radiation and chemicals.
Herrala, Mikko; Mustafa, Ehab; Naarala, Jonne; Juutilainen, Jukka. 2018. International journal of radiation biology. 94: 883-889 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Do electromagnetic fields damage the genome?
Herrala, Mikko. 2018. Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Forestry and Natural Sciences G5 Artikkeliväitöskirja -
Genotoxicity of intermediate frequency magnetic fields in vitro and in vivo
Herrala, Mikko; Kumari, Kajal; Koivisto, Hennariikka; Luukkonen, Jukka; Tanila, Heikki; Naarala, Jonne; Juutilainen, Jukka. 2018. Environmental research. 167: 759-769 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Magnetocarcinogenesis: Is there a mechanism for carcinogenic effects of weak magnetic fields?
Juutilainen, Jukka; Herrala, Mikko; Luukkonen, Jukka; Naarala, Jonne; Hore, PJ. 2018. Proceedings of the Royal Society B : biological sciences. 285: 20180590 A2 Katsausartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä