Karjalainen itkuvirsiperinne ja sen uushenkiset tulkinnat nyky-Suomessa (KISUT)

Karjalainen itkuvirsiperinne ja sen uushenkiset tulkinnat nyky-Suomessa (KISUT)

KISUT-hankkeessa tutkin itkuvirsien ja kansanomaisen uskonnollisuuden erilaisia kytköksiä 1800–1900-luvun taitteen karjalaisen kyläyhteisön ja nyky-Suomen konteksteissa. Karjalaisen kyläyhteisön kontekstissa itkuvirret olivat osa kansanomaista ortodoksisuutta ja keskeisiä tietyissä siirtymäriiteissä, kun taas nykyajassa itkuvirret punoutuvat vaihteleviin uskonnollisiin ja henkisiin käsityksiin. Tällaista nykyajan kansanomaisen uskonnollisuuden muotoa, jossa yhdistyy elementtejä erilaisista uskonnoista ja henkisyydestä, lähestyn uushenkisyytenä. Kaiken kaikkiaan nykyajan itkuvirsitoiminnassa on hyvin vaihtelevia lähestymistapoja. Tutkimustani ohjaavina kysymyksinä ovat: Miten nykyajan käsitykset itkuvirsistä ovat irtautuneet perinteisistä, 1800–1900-lukujen taitteen karjalaisen kyläyhteisön uskonnollisista merkityksistä, joissa kansanuskon ja ortodoksisuuden elementit punoutuvat toisiinsa? Minkälaisia merkityksiä ja käytäntöjä näiden tilalle on tullut? Tutkimukseni sijoittuu folkloristiikan ja uskontotieteen rajamaastoon ja täydentää aiempaa tutkimustani, jossa olen analysoinut nyky-Suomen itkuvirsikäytäntöjen moninaisuutta yleisesti sekä erityisesti kansanmusiikin ja esittävän taiteen sekä kulttuurisen omistajuuden näkökulmista. Tutkimukseni aineisto muodostuu etnografisista haastatteluista ja media-aineistosta. Analyysissa hyödynnän erityisesti diskurssianalyysia.

Tutkimuksellani on kaksi toisiinsa punoutuvaa teoreettista viitekehystä: dekolonisaatio ja terapiakulttuuri. Dekolonisaatio liittyy suomalaisuuden ja karjalaisuuden välisiin suhteisiin; siihen, miten karjalankielisen vähemmistön perinne on vapaasti otettu ja muokattu suomalaisenemmistön käyttöön sekä minkälaisia mahdollisuuksia karjalankielisillä on ylläpitää ja kehittää kulttuuriaan ja kieltään. Eva Illouz’in terapiakulttuurin käsite taas viittaa psykologisen ajattelun ja tunnepuheen arkipäiväistymiseen, ja se liittyy myös laajempiin neoliberaaleihin ajatuksiin yksilön vastuusta itsestään. Terapiakulttuurin käsite sopii itkuvirsien nykytulkintojen tutkimiseen, koska monet niistä painottavat itkuvirsien psykologisia, emotionaalista hyvinvointia edistäviä vaikutuksia. Tutkimukseni taustalla vaikuttavat myös kriittisen kulttuuriperinnön tutkimus ja folkloristiikassa paljon keskustellut kysymykset perinteen olemuksesta ja modernin ja perinteen suhteesta.

Kaikkiaan monipuolinen nykyajan itkuvirsien tutkimus rakentaa kuvaa siitä, miten tietyt kulttuuriset ilmiöt ja niihin kiinnittyvät merkitykset muuttuvat aikojen saatossa sekä miten nämä merkityskerrostumat heijastelevat ympäröivää yhteiskuntaa ja sen ajatusmalleja. Itkuvirsiä tutkimalla pääsee siis käsiksi itse itkuvirsiperinnettä laajempiin kulttuurisiin ja yhteiskunnallisiin ilmiöihin, ja tutkimukseni yhteiskunnallisena tavoitteena onkin lisätä tietoa siitä, miten karjalaisuuden käsittely osana suomalaisuutta on vaikuttanut tapoihin käyttää ja soveltaa karjalaista kulttuuria suomalaisissa yhteyksissä sekä muokannut käsityksiä karjalaisuudesta.

Sivun kuva: Eino Mäkinen, 1936, Salmi. Museovirasto.

Hanketta rahoittaa Alfred Kordelinin säätiö.