Katja Lötjönen
Projektitutkija
Yhteiskuntatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
[email protected] | 050 525 1743
Toimin tutkijana tutkimushankkeessa Ryhmienvälisiä suhteita ja paikallisia kohtaamisia – Maahanmuuttajataustaisten ja suomalaisten nuorten mielikuvia toisistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa. Lisäksi työstän väitöskirjatutkimustani nuorten yhteiskuntaluokkiin ja toimijuuteensa liittyvistä arkikäsityksistä. Opetan myös osa-aikaisesti sosiaalipsykologian oppiaineessa.
Tutkimuksellisesti mielenkiintoni kohteena ovat erilaiset eriarvoisuuteen ja nuoriin liittyvät teemat nuorten omasta näkökulmasta tarkasteltuna siten, miten nuoret itse käsittävät yheiskuntaa ja millainen yhteys näillä käsityksillä on siihen, kuinka he hahmottavat mahdollisuuksiaan ja vaihtoehtojaan omassa elämässään. Menetelmällisesti olen kiinnostunut monimenetelmällisestä tutkimuksesta ja erityisesti sen integroivasta otteesta.
Pedagogisesti olen kiinnostunut kehittämään monimuotoista opetusta erityisesti verkkoympäristössä siten, että se tukee mielekästä oppimista eri taustoista tuleville opiskelijoille. Myös monipuolisempien arviointimenetelmien kehittäminen verkko-opetuksessa on yksi keskeisistä kiinnostuksen kohteistani.
Julkaisut
6/6 kappaletta-
Meritokratia reiluna epätasa-arvona – Nuorten käsityksiä mahdollisuuksien tasa-arvosta ja toimijuuden mahdollisuuksista
Lötjönen, Katja. 2024. Sosiologia. 61: 25-43 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Diversity in Lay Perceptions of Social Class Among Finnish Youth
Lötjönen, Katja; Martikainen, Jari. 2023. Finnish journal of social research. 16: 23-42 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Mitkä keinot vaikuttavat ympäristö- ja ilmastoasioissa?: Nuorten vaikuttamiskeinojen orientaatiotyypit ja niiden erityispiirteet
Saari, Kari; Lötjönen, Katja. Teoksessa: Kiilakoski, Tomi(toim.) , 2022. Kestävää tekoa: Nuorisobarometri 2021. s. 117-135. Nuorisotutkimusseura A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Onko Varkaudessa Y-sukupolvea?
Kuusela, Pekka; Lötjönen, Katja; Saastamoinen, Mikko. Teoksessa: Hänninen, Vilma; Kouvo, Antti; Kuusela, Pekka(toim.) , 2020. Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa: varkautelaisten arki ja hyvinvointi. s. 181-210. Tampere University Press A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Varkautelaisten sosiaaliset suhteet hyvinvoinnin osatekijöinä
Hänninen, Vilma; Lötjönen, Katja. Teoksessa: Hänninen, Vilma; Kouvo, Antti; Kuusela, Pekka(toim.) , 2020. Elämää sinnittelevässä pikkukaupungissa: varkautelaisten arki ja hyvinvointi. s. 107-134. Tampere University Press A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Nuorten poliittinen ja yhteiskunnallinen osallistuminen
Lötjönen Katja. Teoksessa: Puuronen Vesa, Saari Kari(toim.) , 2017. Nuorten yhteiskunnallinen osallistuminen ja oikeistopopulismi. s. 105-134. Nuorisotutkimusseura A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa