Mikromuovitutkimus ja teknologia
Johtajat
Ryhmän mikromuovitutkimus keskittyy seuraaviin aihepiireihin:
- Mikromuovien analysointiin soveltuvan teknologian tutkimus ja kehittäminen
- Mikromuovien määrien ja laatujen mittaaminen ympäristönäytteistä ja elintarvikkeista
- Analyyttisten menetelmien kehittäminen
- Mikromuovikuormitus vesistöille muun muassa huleveden kautta
- Mikromuovien ja kemikaalien irtoaminen muovisista elintarvikepakkauksista
- Mikromuovien terveyshaitat, erityisesti vaikutukset ihmisen suolistomikrobistolle
- Mikromuovit teollisissa sovelluskohteissa
- Mikromuovien poistomenetelmien kehitys
Käytössämme on monipuolinen ja tasokas laitekanta, johon kuuluu muun muassa kuvantava infrapunaspektrometri-mikroskooppi (Agilent Cary 670/620), Raman-mikroskooppi (Thermo DXR2xi) ja infrapunaspektrometri (Thermo Nicolet iS50). Lisäksi hallitsemme valomikroskopian, elektronimikroskopian (SEM, TEM) ja kemiallisen analytiikan menetelmät kuten kromatografia-massaspektrometria.
Meillä on laaja kokemus mikromuovien tutkimuksesta ja niiden analysoinnista vuodesta 2016 alkaen. Tavoitteenamme on etenkin menetelmien ratkaisukeskeinen soveltaminen ympäristö- ja teollisissa kohteissa, uusien teknologioiden kehittäminen ja validointi, sekä yhteistyö eri tutkimusalojen kanssa.
Ajankohtaista
-
COST Action - networkingCOST Action - networking
Arto takes part in the COST Action management committee meeting and working group meetings in Zagreb, Croatia during 25.-26.9.2025
Projektit
-
Circular Economy of water in industrial processes Päättynyt 01.04.2021 - 30.03.2023 -
Mikromuovien analyysin ja poistomenetelmien kehittäminen teollisuuden laadunvalvontaan (MAP-hanke) Päättynyt 18.02.2022 - 31.10.2023 -
Välitön altistus mikromuoveille ruoan ja elintarvikepakkausten kautta - muoveista liuenneet aineet ja niiden terveysvaikutukset (Dimpex) Päättynyt 01.09.2020 - 31.08.2024 -
Kiertotalouden ratkaisut mikromuoveille Päättynyt 01.01.2022 - 31.12.2024 -
NOMAD: Nano- ja mikromuovien kulkeutuvuus ja kemikaalien kuljettaminen pohjavesissä - monitahoinen tutkimus suomalaisella näkökulmalla 01.09.2024 - 31.08.2028
Yhteistyö
-
Maiju Lehtiniemi, Outi Setälä, Markus Sillanpää
-
Saija Saarni, geologia
-
-
Mika Mänttäri, Mirka Viitala
-
Marika Kokko, Essi Sarlin
-
-
Suomen Akatemian rahoittamat tutkimusprojektit:
- NOMAD – Nano- ja mikromuovien kulkeutuvuus ja kemikaalien kuljettaminen pohjavesissä – monitahoinen tutkimus suomalaisella näkökulmalla (2024-2028)
- diMPex – Välitön altistus mikromuoveille ruoan ja elintarvikepakkausten kautta – muoveista liuenneet aineet ja niiden terveysvaikutukset (2020-2024)
- MIF – Mikromuovit Suomen vesistöissä (2016-2020)
Projektit, rahoittajana BusinessFinland:
Projektit, jonka rahoittajana mm. Pohjois-Savon liitto:
- MAP – Mikromuovien analytiikan ja poistomenetelmien kehittäminen teollisuuden laadunhallintaan (2022-2023). Loppuraportti
-
Pro Grady -työt toteutettu mikromuovien tutkimusryhmässä:
- Hanna Kolari (ympäristötiede) 2019: Menetelmän kehittäminen talousvesien mikromuovianalyysiin
- Minna Pääkkönen (ympäristötiede) 2019: Mikromuovit Itämeren keskisyvyyden vesinäytteissä
- Niko Kinnunen (ympäristötiede) 2019: Pakattujen juomien mikromuovianalyysiin soveltuvan menetelmän kehittäminen
- Patrik Lahtinen (ravitsemustiede) 2020: Mikromuovit elintarvikkeissa
- Tuomo Soininen (ympäristötiede) 2021: Kallaveden jääpeitteen mikromuovien pitoisuuden, polymeerityyppien ja kokojakauman määritys
- Shahina Karim (ympäristötiede) 2021: Seasonal variation of microplastic accumulation in lake sediments
- Sanna Mähönen (ympäristötiede) 2023: Nanomuovin vaikutukset hopean riskinarvioinnissa vesieliöillä
- Oki Stranden (ympäristötiede) 2023: Mikromuovin määrä ja laatu Pyhäselän ja Pielisjoen vedessä ja sedimentissä
- Pavel Kipriianov (ympäristötiede) 2023: Methode development for monitoring microplastics in freshwater lake’s water and sediment
- Heidi Mäkelä (ympäristötiede) 2023: Analysis of microplastics from cellulose-rich samples
- Matti Leinonen (ympäristötiede) 2024: Performance comparison of two biochar filters in removing microplastics from artificial stormwater – impact of plastic type and size
- Roosa Visuri (ravitsemustiede) 2024: Pakkaustyypin vaikutus mikromuovien esiintymiseen kivennäisvesissä
- Jonna Helli (ympäristötiede) 2024: Bumblebees in revealing anthropogenic pollution in Finnish cities: microplastic and metals matter
- Mirka Pilli (ympäristötiede) 2024: Tieliikenteen ajoneuvojen renkaiden kulumisesta aiheutuvat mikromuovipäästöt
- Konsta Karvonen (hammaslääketiede) 2024: MEASURING MICROPLASTIC PARTICLES IN SALIVA USING IMAGING FTIR MICROSCOPY
- Umme Aiman (ympäristötiede) 2025: TBA
-
Tutkimuksen data, joka on tallennettu avoimeksi:
- Original data for article: Microplastics accumulate to thin layers in the stratified Baltic Sea
- Original data for article: Microplastic concentrations, size distribution, and polymer types in the surface waters of a northern European lake
- Data for article: Microplastics in Arctic Waters of the Finnish Sámi Area
- Original data for article: Particle balance and return loops for microplastics in a tertiary-level wastewater treatment plant
- Data for article: Flux rates reflect microplastic sources and their temporal and spatial deposition patterns in aquatic environments
- Data for article: Understanding the path of microplastics in lake from surface water to sediments
Avainsanat
Johtajat
Professorit
-
Marjukka Kolehmainen
ProfessoriKansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Seppo Auriola
ProfessoriFarmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Matthieu Roussey
ProfessoriFysiikan ja matematiikan laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
Vanhemmat tutkijat
-
Marko Lehtonen
Apulaisprofessori (Associate Professor)Farmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Carlos Gomez Gallego
YliopistonlehtoriKansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Laura Tomppo
Staff ScientistTeknillisen fysiikan laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Jarkko Akkanen
TutkimusjohtajaYmpäristö- ja biotieteiden laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
Tutkijatohtorit
-
Kaisa Raninen
TutkijatohtoriKansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Tenzin Tsering
TutkijatohtoriYmpäristö- ja biotieteiden laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
Väitöskirjatutkijat
-
Tuomo Soininen
VäitöskirjatutkijaTeknillisen fysiikan laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Blaž Hrovat
TutkijatohtoriFysiikan ja matematiikan laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
Tukihenkilöstö
Yhteistyökumppanit
-
Anna Lähde
ProfessoriYmpäristö- ja biotieteiden laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Jouko Vepsäläinen
ProfessoriFarmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Hanna Lehtimäki
ProfessoriKauppatieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Oksana Skaldina
ProjektitutkijaYmpäristö- ja biotieteiden laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Hani El-Nezamy
ProfessoriKansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, Lääketieteen laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Sirpa Peräniemi
YliopistotutkijaFarmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta -
Victor Carrasco Navarro
ProjektitutkijaYmpäristö- ja biotieteiden laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Jussi Kukkonen
ProfessoriYmpäristö- ja biotieteiden laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Kai-Erik Peiponen
Professori, EmeritusFysiikan ja matematiikan laitos, Luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta -
Essi Järvelä
ApurahatutkijaFarmasian laitos, Terveystieteiden tiedekunta
Julkaisut
31 kappaletta-
A study protocol for chemical analysis and toxicity testing of virgin and recycled microplastics and associated chemicals
Järvelä, Essi; Peräniemi, Sirpa; Vepsäläinen, Jouko; Hrovat, Blaž; Raninen, Kaisa; Tomppo, Laura; Koistinen, Arto; Rysä, Jaana, 2025, Science of the total environment, 975, 179287. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Aging properties of polymer pellets, release of secondary microplastics and additives in the water environment under laboratory-controlled conditions
Bućko, Michał S; Jaworek, Katarzyna; Janoszka, Katarzyna; Kernert, Joanna; Klyta, Justyna; Tsering, Tenzin; Koistinen, Arto; Sobota, Michał; Musioł, Marta, 2025, Journal of hazardous materials, 491, 137882. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Identification of microplastics with cantilever enhanced photoacoustic spectroscopy in infrared region
Das, Sudatta; Fernandes, Rita; Karhu, Juho; Hrovat, Blaz; Koistinen, Arto; Martins, Roberto; Marques, Carlos; Toivonen, Juha; Ikonen, Erkki, 2025, Journal of environmental chemical engineering, 13, 5, 118556. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Analysis of Microplastics in Industrial Processes—Systematic Analysis of Digestion Efficiency of Samples from Forestry, Wastewater Treatment Plants and Biogas Industries
Hrovat, Blaž; Uurasjärvi, Emilia; Koistinen, Arto, 2024, Microplastics, 3, 4, 634-652. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Hyperspectral imaging for identification of irregular-shaped microplastics in water
Gebejes, A; Hrovat, B; Semenov, D; Kanyathare, B; Itkonen, T; Keinänen, M; Koistinen, A; Peiponen, K-E; Roussey, M, 2024, Science of the total environment, 944, 173811. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Microplastic accumulation in one-year freshwater ice: A four-year monitoring study reveals winter dynamics of microplastics
Soininen, T; Uurasjärvi, E; Koistinen, A; Saarni, S; Sorvari, J, 2024, Science of the total environment, 957, 177602. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Microplastics in Arctic waters of the Finnish Sámi area
Soininen, Tuomo; Uurasjärvi, Emilia; Hämäläinen, Lauri; Huusari, Noora; Feodoroff, Juha; Moshnikoff, Jouko; Niiranen, Eetu; Feodoroff, Pauliina; Mustonen, Tero; Koistinen, Arto, 2024, Science of the total environment, 940, 173666. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Preparation of synthetic micro- and nano plastics for method validation studies
Hrovat, Blaž; Uurasjärvi, Emilia; Viitala, Mirka; del Pino, Ana Franco; Mänttäri, Mika; Papamatthaiakis, Nikolaos; Haapala, Antti; Peiponen, Kai; Roussey, Matthieu; Koistinen, Arto, 2024, Science of the total environment, 925, 171821. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
What to monitor? Microplastics in a freshwater lake – From seasonal surface water to bottom sediments
Barone, Marta; Dimante-Deimantovica, Inta; Busmane, Sintija; Koistinen, Arto; Poikane, Rita; Saarni, Saija; Stivrins, Normunds; Tylmann, Wojciech; Uurasjärvi, Emilia; Viksna, Arturs, 2024, Environmental advances, 17, 100577. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Detection and identification of microplastics directly in water by hyperspectral imaging
Gebejes, Ana; Kaynathare, Boniphace; Hrovat, Blaž; Semenov, Dmitri; Itkonen, Tommi; Keinänen, Markku; Koistinen, Arto; Peiponen, Kai-Erik; Roussey, Matthieu, 2023, 09002. A4 Artikkeli konferenssijulkaisussa