Päivi Rosenius
Yliopisto-opettaja
Yliopisto-opettaja, opinto- ja uraohjaus
Kasvatustieteiden ja psykologian osasto, Filosofinen tiedekunta
[email protected] | 050 359 1434
Olen ohjauksen koulutuksen yliopisto-opettaja ja pedagoginen kehittäjä. Asiantuntijuuteni painottuu ohjauspedagogiikkaan, dialogiseen ja osallistavaan oppimiseen sekä opiskelijalähtöisen opetuksen suunnitteluun ja kehittämiseen.
Opetuksessani korostuvat opiskelijan aktiivinen toimijuus, yhteisöllinen oppiminen, vuorovaikutus ja jaettu asiantuntijuus. Rakennan oppimisympäristöjä, joissa opiskelijat voivat osallistua, kysyä, keskustella, kokeilla ja rakentaa ymmärrystä yhdessä. Näen myös opettajan oppijana: dialogisessa pedagogiikassa tietoa ja osaamista rakennetaan yhdessä.
Kehitän opetusta tutkimusperustaisesti ja opiskelijapalautetta hyödyntäen. Minua kiinnostaa erityisesti se, miten erilaiset pedagogiset ratkaisut, digitaaliset ympäristöt ja teknologian mahdollisuudet voivat tukea oppimista, osallisuutta, kohtaamista ja joustavia oppimisen tapoja. Ohjaava, dialoginen ja tutkiva työote kulkevat läpi opetukseni ja pedagogisen kehittämistyöni.
Avainsanat
Julkaisut
13/13 kappaletta-
The Pedagogical Model of Small Group Guidance in Practice
Rosenius, Päivi; Möttönen, Sirja; Nuutinen, Ulla, 2025, NICE Network Network for Innovation in Career Guidance and Counseling in Europe. Abstrakti -
Constructing Expertise and Professionality: Individual and Communal practises in Career Guidance Specialization Education
Rosenius, Päivi; Nuutinen, Ulla, 2024. Abstrakti -
Yksilöllinen ja yhteisöllinen asiantuntijuuden ja ammatillisuuden rakentuminen
Rosenius, Päivi; Nuutinen, Ulla, 2024. Abstrakti -
10 vuotta uraohjauksen asialla
Rosenius, Päivi; Hakkarainen, Riitta-Liisa; Sesay, Auli, 2023, Uraohjaajat ja -valmentajat ry. D6 Toimitettu ammatillinen teos -
Jäsenkyselyn antia: Ajatuksia uraohjauksesta ja yhdistyksen toiminnasta
Rosenius, Päivi; Hakkarainen, Riitta-Liisa; Sesay, Auli, 2023, Sesay, Auli; Rosenius, Päivi; Hakkarainen, Riitta-Liisa, 10 vuotta uraohjauksen asialla, 27-31. D2 Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa (ml. toimittajan kirjoittama johdantoartikkeli) -
Rikhardinkadun kirjastosta virtuaalisiin kohtaamisiin - välähdyksiä yhdistyksen 10-vuotiseen toimintaan
Rosenius, Päivi; Hakkarainen, Riitta-Liisa; Sesay Auli, 2023, Sesay, Auli; Rosenius, Päivi; Hakkarainen, Riitta-Liisa, 10 vuotta uraohjauksen asialla, 16-21. D2 Artikkeli ammatillisessa kokoomateoksessa (ml. toimittajan kirjoittama johdantoartikkeli) -
Työnohjaus opinto-ohjaajan työhyvinvoinnin tukena
Kilpilampi, Siru; Mäenpää, Kati; Rosenius, Päivi, 2023, Opinto-ohjaaja, 1/2023, 22-25. D1 Artikkeli ammattilehdessä -
Where is My Community? First-Year Experience of Business Students during the Pandemic
Kantanen, Helena; Penttinen, Leena; Rosenius, Päivi; Ruth, Katri, 2023, Nordic journal of business, 72, 4, 200–217. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Grasp your field! First-year business students' engagement with the study environment and their own academic field
Kantanen, Helena; Penttinen, Leena; Rosenius, Päivi; Ruth, Katri, 2020, Nordic journal of business, 69, 3, 6-23. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Opettajaopiskelijoiden käsityksiä oppimisesta erilaisissa oppimisympäristöissä
Koskela, Teija; Rosenius, Päivi; Kärkkäinen, Sirpa, 2020, Aikuiskasvatus, 40, 3, 198-211. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä
