ProPSI, Asioimistulkkauksen ammatillistuminen
Johtajat
Yhteyshenkilöt
Asioimistulkkaus on asiakkaan ja viranomaisen tai muun palveluntarjoajan välisen vuorovaikutuksen tulkkausta tilanteissa, joissa heillä ei ole yhteistä kieltä, jolla kommunikoida kulloisenkin asian hoitamisen kannalta riittävällä tavalla. Tutkimuksessa analysoidaan asioimistulkkien ammattia, työoloja ja asioimistulkkauksen ammatillistumiseen liittyviä ajankohtaisia ristiriitoja. Tutkimus pyrkii ymmärtämään ammattimaisen tulkkauksen haasteita tulkkaustilanteissa ja kotouttamistyössä.
Erityisen kiinnostavan asioimistulkin ammatista tekee se, että siinä toimii hyvin erilaisen koulutuksen saaneita sekä maahanmuuttaja- että suomalaistaustaisia ihmisiä. Näin ammatin tutkiminen tarjoaa tilaisuuden analysoida etnisyyteen, kieleen, sukupuoleen ja koulutusväyliin liittyviä eroja ja eriarvoisuuksia. Toisaalta samat erot voivat toimia maahanmuuttajatyön resursseina tavoilla, joihin ei ole havahduttu.
Monitieteisessä tutkimuksessa yhdistetään ammatillistumisen sosiologiaa, käännöstiedettä ja siirtolaisuuden tutkimusta ja tuotetaan uutta aineistoa: lomakekysely, haastatteluja ja havainnointiaineistoa.
Yhteistyö
Avainsanat
Johtajat
Vanhemmat tutkijat
Yhteyshenkilöt
Muut ryhmän jäsenet
Julkaisut
9 kappaletta-
Riittävästä kielitaidosta kulttuurin ja institutionaalisen tilanteen haasteisiin asioimistulkkauksessa
Hokkanen, Sari; Vuori, Jaana; Leminen, Anni-Kaisa. Teoksessa: Martikainen, Tuomas; Pöyhönen, Sari(toim.) , 2023. Superdiversiteetti: Näkökulmia maahanmuuton monimuotoisuuteen. s. 237-267. Suomalaisen kirjallisuuden seura A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Etninen moninaisuus ja eriarvoisuus asioimistulkkien ammatissa ja työoloissa
Vuori, Jaana; Hokkanen, Sari; Marta, Choroszewicz; Leminen, Anni-Kaisa. 2022. Työelämän tutkimus. 20: 185-210 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Empirical designs in studies of public service interpreting and translation
Vuori, Jaana; Hokkanen, Sari. 2020. FITISPos international journal. 7: 110-137 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Asioimistulkkaus: monikielisen yhteiskunnan arkea
Koskinen, Kaisa; Vuori, Jaana; Leminen, Anni-Kaisa. 2018. . . Vastapaino C2 Toimitettu teos -
Asioimistulkkien koulutus ammatillisena sosialisaationa [Education and training of public service interpreters as a part of professional sosialisation]
Choroszewicz, Marta; Hildén, Tuija; Tsavro, Ekaterina. Teoksessa: Koskinen, Kaisa; Vuori, Jaana; Leminen, Anni-Kaisa(toim.) , 2018. Asioimistulkkaus: monikielisen yhteiskunnan arkea. s. 257-280. Vastapaino A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Johdanto
Koskinen, Kaisa; Vuori, Jaana; Leminen, Anni-Kaisa. Teoksessa: Koskinen, Kaisa; Vuori, Jaana; Leminen, Anni-Kaisa(toim.) , 2018. Asioimistulkkaus: monikielisen yhteiskunnan arkea. s. 7-28. Vastapaino A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Joskus näkyy, joskus ei: tulkit kotouttamistyön asiantuntijateksteissä
Vuori, Jaana. Teoksessa: Koskinen, Kaisa; Vuori, Jaana; Leminen, Anni-Kaisa(toim.) , 2018. Asioimistulkkaus: monikielisen yhteiskunnan arkea. s. 297-334. Vastapaino A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Gender, diversity and intersectionality in professions and potential professions: analytical, historical and contemporary perspectives
Hearn Jeff, Biese-Stjernberg Ingrid, Choroszewicz Marta, Husu Liisa. Teoksessa: Mike Dent, Ivy Lynn Bourgeault, Jean-Louis Denis, Ellen Kuhlmann(toim.) , 2016. The Routledge Companion to the Professions and Professionalism. s. 57-70. Routledge A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa -
Se on siinä. Asioimistulkit monikulttuurisessa tilassa
Vuori Jaana. Teoksessa: Koskinen, Kaisa(toim.) , 2013. Tulkattu Tampere. s. 126-160. Tampere University Press A3 Kirjan tai muun kokoomateoksen osa