Puoliso-omaishoitajien elintapojen edistäminen-Family FINGER
Rahoittajat
Päärahoittaja
Johtajat
Väestön ikääntyminen johtaa kasvavaan hoivan tarpeeseen. Etenkin omaishoitajilla on tärkeä hoivavastuu yhteiskunnassa, mutta heillä on myös suurentunut riski stressille, masennukselle sekä kognition että elintapojen heikentymiselle. Suomessa toteutettu menestyksekäs FINGER-tutkimus on osoittanut, että kognitiivisia toimintoja voidaan ylläpitää monitahoisella elintapainterventiolla. Tässä Itä-Suomen yliopiston ja THL:n tutkijoiden yhteishankkeessa mukailemme aiemmin kehitettyä FINGER-interventiomallia ja luomme uuden Family FINGER-mallin yhdessä omaishoitajien kanssa. Teemme laadullisia haastatteluja ja tutkimme omaishoitajien myötävaikuttavia ja estäviä tekijöitä terveyttä edistäviin elämäntapoihin sekä arvioimme Family FINGER-mallin vaikutusta omaishoitajien mielenterveyteen, elämänlaatuun ja kognitiivisiin toimintoihin, käyttäen määrällistä aineistoa. Lisäksi arvioimme mallin kustannustehokkuutta, löytääksemme keinoja yhteiskunnan terveydenhuollon kustannusten vähentämiseksi.
Ajankohtaista
-
Puoliso-omaishoitajien elintapojen edistäminen: Family FINGER
Suomen Akatemian rahoittamat tutkimushankkeet
Yhteistyö
Avainsanat
Johtajat
Tutkijatohtorit
Muut ryhmän jäsenet
-
Tiia Ngandu Tutkimuspäällikkö (THL) [email protected]
-
Jenni Kulmala Gerontologian professori (Tampereen yliopisto) [email protected]
-
Jenni Lehtisalo Erikoistutkija (THL) [email protected]
-
Saila Kyrönlahti Erikoistutkija (THL) [email protected]
-
Anna Ellonen Väitöskirjatutkija (Tampereen yliopisto) [email protected]
-
Pramila Gaudel Tutkijatohtori (Tampereen yliopisto) [email protected]