Tutkimuslukutaito käytännössä: uransa alkuvaiheessa olevien opettajien seuranta ja tukeminen
Nordplus Horizon
Johtajat
-
Jyrki Huusko
Johtava rehtoriItä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu, Filosofinen tiedekunta -
Katriina Maaranen
ProfessoriSoveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto, Filosofinen tiedekunta
Hanke tutkii, miten uransa alkuvaiheessa olevat opettajat hyödyntävät tutkimustietoa opetuksensa ja ammatillisen päätöksentekonsa tukena.
ReLiP-ECT tarkastelee sitä, miten uransa alkuvaiheessa olevat opettajat käyttävät tutkimustietoa opetuksensa ja ammatillisen päätöksentekonsa perustana. Pohjoismaiden ja Baltian maiden yliopistojen, koulujen ja muiden koulutuksen sidosryhmien välisen yhteistyön kautta hanke pyrkii edistämään kestävää tutkimusperustaista toimintakulttuuria, tukemaan opettajien ammatillista kehittymistä sekä vahvistamaan koulujen ja yliopistojen välistä yhteistyötä.
Hankkeessa seurataan uransa alkuvaiheessa olevia opettajia kahdeksassa Pohjoismaassa ja Baltian maassa hyödyntäen luokkahuonehavainnointia, haastatteluja, kyselyitä sekä yhteistoiminnallisia tutkimus- ja kehittämistoimintoja. Lisäksi hankkeessa perustetaan mentorointiin perustuvia käytäntöyhteisöjä (Mentored Communities of Practice), joissa opettajat, koulunjohtajat, opettajankouluttajat ja kokeneet opettajatutkijat työskentelevät yhdessä tutkimusperustaisen opetuksen tukemiseksi.
ReLiP-ECT:n tavoitteena on vahvistaa opettajankoulutuksen ja koulukäytännön välistä yhteyttä, tukea opettajien ammatillista kehittymistä sekä tuottaa tutkimusnäyttöön perustuvia suosituksia opettajankoulutuslaitoksille, kouluille ja koulutuspoliittisille päättäjille. Hankkeen keskeisiä tuotoksia ovat digitaalinen tutkimusportaali (Digital Research Hub), politiikkasuositukset (policy briefs), tieteelliset julkaisut sekä Handbook of Nordic-Baltic Teacher Inquiry Stories -käsikirja, joka esittelee esimerkkejä tutkimusperustaisesta opetuskäytännöstä Pohjoismaissa ja Baltian maissa.