Tarkenna hakuasi

Risto Tuominen

Väitöskirjatutkija

Väitöskirjatutkija

Oikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

[email protected]

Työskentelen Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella lainsäädäntötutkimuksen väitöskirjatutkijana. Koulutukseltani olen hallintotieteiden maisteri. Pääasiallisena tehtävänäni on väitöskirjatutkimuksen tekeminen. Väitöskirjassani tutkin lakia alemmanasteisen sääntelyn käyttömahdollisuuksia lainvalmistelussa. Tutkimuksissani olen kiinnostunut erityisesti lainvalmistelun valtiosääntöoikeudellisista kysymyksistä sekä asetusten ja viranomaismääräysten hyödyntämisestä säädöshankkeissa. Tutkimusaiheitani ovat olleet esimerkiksi lainsäädäntövallan delegoimisen perustuslailliset edellytykset, omaisuudensuojan huomioiminen lainvalmistelussa sekä asetusten sääntelytarkkuus. Olen myös työskennellyt lainvalmistelun laatua koskevissa selvityshankkeissa. Opetustehtävissä vastaan tällä hetkellä oppiaineemme lainsäädäntötutkimuksen perusteet -kurssin tenttien laatimisesta ja tarkastamisesta. Lisäksi toimin lainvalmistelukurssin yhtenä luennoitsijana ja olen vastuuopettajana lainsäädäntötutkimuksen seminaarissa.

Julkaisut

7/7 kappaletta