Tarkenna hakuasi

Helena Kupari ([email protected])

Aloitin työt Itä-Suomen yliopiston teologian osastolla elokuussa 2022. Koulutukseltani olen filosofian tohtori ja uskontotieteilijä. Väittelin Helsingin yliopistosta vuonna 2015. Vuosien 2015 ja 2022 välillä toimin tutkijatohtorina ja yliopistonlehtorin sijaisena samassa yliopistossa. Minulle on myönnetty uskontotieteen dosentin arvo Helsingin yliopistosta vuonna 2023.

Tutkimukseni sijoittuu uskontoantropologian ja uskontososiologian välimaastoon. Sisällöllisesti siinä painottuvat uskonnollisuus ja henkisyys nyky-Suomessa sekä erityisesti ortodoksikristillisyys. Tutkimukseni kohdistuu arjen elettyyn uskontoon ja sen puitteissa uskonnon ruumiillisiin, materiaalisiin ja kokemuksellisiin ulottuvuuksiin sekä uskonnollisiin käytänteisiin ja rituaaleihin. Olen kiinnostunut yksilön uskonnollisuuden pysyvyydestä ja muutoksesta, uskonnon suhteesta erilaisiin valtarakenteisiin ja intersektioihin sekä uskonnon, henkisyyden ja sekulaarin rajapinnoista yhteiskunnassa.

Tutkimukseni on luonteeltaan laadullista ja hyödyntää niin kenttätyömenetelmin kerättyjä kuin kirjallisiakin aineistoja. Teoreettisia apuvälineitä olen ammentanut muun muassa kriittisestä yhteiskuntateoriasta, käytännön ja rituaaliteorioista, sosiaalisen muistin tutkimuksesta, semioottisesta antropologiasta, kääntymistutkimuksesta sekä feministisestä teoriasta.

Tutkimushankkeita, joissa olen (ollut) osallisena:

Meaningful Deathscapes (2024-2028)

Learning from New Religion and Spirituality (2019-2023)

Conversion to Orthodox Christianity and Class culture among Finnish Cultural Professionals (2019-2022)

Embodied Religion (2013-2017)

Helena Rovamo ([email protected])

Hei! Olen Helena, sosiaalipsykologian alan tutkijatohtori. Työskentelen Koneen säätiön rahoittamassa Ryhmien välisiä suhteita ja paikallisia kohtaamisia -tutkimushankkeessa, jota johtaa yliopistonlehtori Jari Martikainen Itä-Suomen yliopistolta. Tutkimushankkeessa tarkastellaan Ukrainasta ja Lähi-Idästä Savoon muuttaneiden nuorten ja Savossa asuvien suomalaisten nuorten mielikuvia ja kokemuksia toisistaan, elämästään ja tulevaisuudestaan monikulttuurisessa Savossa. Omassa tutkimuksessani keskityn tarkastelemaan laadullisen tutkimuksen keinoin sitä, miten ihmisten mielikuvat itsestään ja toisistaan vaikuttavat heidän toimintaansa yhteiskunnassa sekä ryhmien välisiin suhteisiin. Varsinaisen tutkimuksen ohella annan opetusta ja ohjausta sosiaalipsykologian oppiaineessa.

Vuonna 2025 julkaistussa väitöskirjassani tutkin suomalaisten maallikoiden mielikuvia populismista. Tutkimuksessani syvennyin tarkastelemaan, miten Perussuomalaisten ja muiden puolueiden äänestäjät rakensivat välilleen sosiaalisia jakolinjoja haastatteluaineistossa. Väitöskirjani toteutettiin osana laajempaa tutkimushanketta Mobilizing populism, jota johti sosiaalipsykologian professori Inari Sakki Helsingin yliopistolta. Väitöskirjani osajulkaisut on julkaistu sosiaalipsykologisissa julkaisuissa. Väitöskirja ja osajulkaisut on listattu alle:

  • Rovamo, H. (2025). ”Aren’t they accusing the Finns Party of being populist?” Dialogical construction of social categories in Finnish voters’ discourse. Väitöskirja. Dissertations in Social Sciences and Business Studies, 354. Itä-Suomen yliopisto. https://erepo.uef.fi/items/6aafd684-511a-4c28-beed-0f81ee5e85e4
  • Rovamo, H., & Sakki, I. (2023). Lay representations of populism: discursive negotiation of naturalized social representation. Journal of Community and Applied Social Psychology., 34(1), 1–18. https://doi.org/10.1002/casp.2755
  • Rovamo, H., & Sakki, I. (2024). Mobilization of shared victimhood in the radical right populist Finns Party supporters’ identity work: A narrative-discursive approach to populist support. European Journal of Social Psychology, 54(2), 495–512. https://doi.org/10.1002/ejsp.3021
  • Rovamo, H., Pettersson, K., & Sakki, I. (2023). Who’s to blame for failed integration of immigrants? Blame attributions as an affectively polarizing force in lay discussions of immigration in Finland. Political Psychology, 45(2), 235–258. https://doi.org/10.1111/pops.12917

Ennen yhteiskuntatieteellistä yliopistokoulutustani suoritin sairaanhoitajan opinnot. Koenkin omiksi ammatillisiksi vahvuuksikseni paitsi analyyttisyyden ja järjestelmällisyyden, myös kuuntelu- ja empatiataitoni.

Innostun työssäni siitä, että saan oppia tai harjoitella joka päivä jotain uutta. Nautin keskusteluista ja toisten kuuntelemisesta. Uppoudun joskus yksityiskohtiin, mutta rakastan hahmotella myös isoja kuvioita.

Heli Mutanen ([email protected])

Tutkimuksellisesti Helin kiinnostukset kietoutuvat nuorten aikuisten koulutus- ja työelämäpolkuihin polarisoituvasssa koulutusyhteiskunnassamme. Hän on tarkastellut väitöstutkimuksessaan (Mutanen 2024) koulutuksen ja työn marginaaliin asemoitujen ja aktivointitoimenpiteissä olevien nuorten aikuisten toimijuutta ja identiteettineuvotteluja  suomalaisessa koulutus- ja palkkatyöyhteikunnassa. Hän kehittelee narratiivis-diskursiivista metodologiaa nuoriin suuntautuvassa tutkimuksessa.

HighEmploy-tutkimushankkeessa Heli on tarkastellut kauppatieteelliseltä alalta valmistuvien maistereiden työelämään siirtymistä työllistettävyyden näkökulmasta muun muassa työllistettävänä identiteettinä, iälle ja sukupuolelle annettujen merkitysten näkökulmasta ja hyvän työntekijyyden representaatioiden näkökulmasta.

Heli Paulasto ([email protected])

Tutkimukseni yhdistäviä tekijöitä ovat englannin puhekieli, alueellinen ja sosiaalinen vaihtelu ja muutos sekä kielikontaktit ja monikielisyys. Väitöskirjani käsitteli englannin vaihtelua ja muutosta Walesissa ja paikallisen kymrin kielen vaikutusta tähän vaihteluun, ja kiinnostukseni kelttiläisten kulttuurialueiden kieliin ja murteisiin jatkuu edelleen. Olen tehnyt myös korpustutkimusta englannin kontaktivarieteettien ja oppijanenglantien rakenteiden eroista ja yhteneväisyyksistä eri puolilla maailmaa. Englannin globaalin monimuotoisen käytön ymmärtäminen on tänä päivänä tärkeä osa englannin opettajien koulutusta.

Viime vuosina olen suunnannut kiinnostukseni englannin kieleen Suomessa ja sen käyttöön kielellisenä resurssina arkipäivän kielenkäyttötilanteissa, esim. itäsuomalaisessa Twitterissä tai monikielisen yhteisötaiteen kontekstissa. Tuoreimmat tutkimusavaukseni ovat vieneet minut tekemään yhteistyötä esimerkiksi yhteiskuntatieteilijöiden kanssa ja tarkastelemaan monikielistä vuorovaikutusta ja englannin käyttöä suomalaisen yhteiskunnan eri saroilla, erityisesti hoitotyössä.

Keskeiset tutkimus- ja opetusalat: Kielen vaihtelu ja muutos, Kielikontaktit ja monikielinen vuorovaikutus, Sosiolingvistiikka, Maailmanenglannit ja englanti globaalina kielenä, Englannin kielen opetus, Englanti ja monikielisyys työelämässä.

Heli Peltola ([email protected])

Tutkimus keskittyy boreaalisten metsien kestävään hoitoon ja käyttöön eri ekosysteemipalvelujen tuottamiseksi, huomioiden muuttuva toimintaympäristö ja metsätuhoriskit sekä tarve sopeutua ilmastonmuutokseen ja hillitä sitä.

Heli Pesonen ([email protected])

Työskentelen opinto- ja uraohjauksen koulutuksessa yliopisto-opettajana ja opetuksen sekä harjoittelujen ohjauksen lisäksi olen väitöskirjatutkija. Opetustyön ydinosaamiseni linkittyy kohtaamisen ja vuorovaikutuksen teemoihin yksilö-, pienryhmä- ja yhteisöohjauksen tasoilla yhteiskunnalliset aspektit huomioiden.

Väitöstutkimukseni aiheena on ”Tyttönä lukiossa – Kun vapauden vaade muuttuu pärjäämisen pakoksi”. Tutkimukseni kiinnostuksen kohteena on tyttöihin ja tyttöyteen sekä opiskelijuuteen liittyvät vaateet lukio-opiskelun kontekstissa. Tutkimukseni avulla pyrin tavoittamaan tyttönä olemisen reunaehtoja ja päästä syvemmälle tyttöyteen lukiossa elettynä ja rakentuvana.

Ennen yliopistouraa olen työskennellyt erilaisissa konteksteissa eri ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien yksilö-, ryhmänohjaus- ja opetustyössä. Ohjauksen kriittinen tarkastelu ja kehittämistyö on lähellä sydäntäni ja olen toiminut urani aikana seitsemässä eri ohjauksen tutkimus- ja kehittämishankkeessa. Itä-Suomen yliopistossa olen työskennellyt asiantuntijana, kouluttajana sekä tutkijana seuraavissa ohjauksen tutkimus- ja kehittämishankkeissa: Korkeakoulustartti-hanke, Suuntaa LukiOpolulle! -hanke sekä Ohjausosaamista yhteistyössä -hanke.

Heli Tiirola ([email protected])

Toimin sosiaalityön yliopistonlehtorina yhteiskuntatieteiden laitoksella (50%) ja väitöskirjatutkijoiden koordinaattorina Sosnetissa (50%). Koulutukseltani olen sosiaalityöntekijä (YTT), ratkaisukeskeinen terapeutti ja työnohjaaja. Olen keskittynyt poikkitieteellisesti sairastamisen ja terveyssosiaalityön sekä työnohjauksen tutkimusteemoihin. Parhaillaan vedän kahta tutkimusryhmää; Terveyssosiaalityön muutos ja Väitöskirjatutkijoiden työnohjauspilotti. Minulla on vahva työkokemus käytännön sosiaalityöstä. Olen toiminut muun muassa tutkijana Jyväskylän yliopistossa, yliopistonlehtorina, perusturvajohtajana ja Suomen Syöpäyhdistyksen erityisasiantuntijana, missä toimin päätutkijana syöpään sairastuneen ja läheisen tuki -hankkeessa kehittäen mm. syöpään sairastuneiden hoitopolkua. Tutkimusteemoina minua kiinnostaa laajasti myös ennaltaehkäisyn, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja käytännön sosiaalityön työmenetelmiä koskevat teemat. Haluan teorian ohella pitää myös ”kädet savessa”, joten harrastan pienimuotoisesti myös työnohjausta. Julkaisuistani lisää: https://orcid.org/0000-0003-2131-5442

Helka Riionheimo ([email protected])

Olen suomen kielen ja kielentutkimuksen asiantuntija. Suomen kielen lisäksi tutkimuskenttääni kuuluvat muut itämerensuomalaiset kielet, viime aikoina erityisesti karjalan kieli. Olen lähtenyt liikkeelle puhutun kielen ja kielikontaktien tutkimuksesta ja siirtynyt vähitellen kohti uhanalaisten kielten ja niiden elvyttämisen tutkimusta. Asiantuntijatyössäni avainkäsitteenä on ”enemmistön vastuu”: enemmistökielen eli suomen puhujana tunnen vastuuta siitä, että vähemmistökielten puhujilla on mahdollisuus käyttää ja kehittää omaa kieltään. Haluan kehittää kestäävää monikielisyyttä, jossa kielellinen monimuotoisuus nähdään voimavarana.

Henna Nikumaa ([email protected])

Henna Nikumaa toimii vanhuusoikeuden tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella ja Neurosciense Research Commynityssa (NeuroRC). Hän työskentelee ikääntyneiden oikeuksien toteutumista tutkivissa eri hankkeissa.

Nikumaa on väitellyt vanhuusoikeuden alalta aiheenaan muistisairaan autonominen toimijuus. Tutkimustyössään Nikumaa on kiinnostunut erityisesti ikääntyneiden ihmisten yhdenvertaisuudesta, autonomian kunnioittamisen ja rajoittamisen kysymyksistä sekä oikeudellisen ennakoinnin keinojen edistämisestä. Hänellä on myös YAMK-tutkinto johtamisesta.

Nikumaalla on yli 20 vuoden kokemus vanhustenhuollosta; hän on tehnyt sekä hoito- ja neuvontatyötä että kehittämis- ja tutkimustyötä. Hän on työskennellyt eri järjestöissä vastaten muistisairaiden ihmisten oikeuksien edistämiseen liittyvistä hankkeista, sosiaaliturvan parissa Kelassa, asiantuntijana Ihmisoikeuskeskuksessa ja kuntien hoito- ja hoivatyössä. Nikumaa on julkaissut ikääntyneiden oikeudellisista kysymyksistä erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisille suunnattuja oppikirjalukuja ja artikkeleita.

Nikumaa opettaa vanhuusoikeutta, hyvinvointioikeuden tutkimusta ja on mukana sosiaalioikeuden eri kursseilla.

Nikumaa on European Law and Ageing Networkin (ELAN) jäsen ja Suomen vanhuusoikeuden asiantuntijoiden verkoston perustajajäsen (VAASI).

Henna Timonen ([email protected])

Työskentelen yliopisto-opettajana kansainvälisessä kandidaattiohjelmassa Lifelong Learning and Sustainable Development. Toimin myös projektitutkijana EMI -KAAKO hankkeessa, jossa tavoitteena on kehittää englanninkielistä opetusta (English-Medium Instruction; EMI) Kasvatustieteen ja aikuiskasvatustieteen oppiaineessa (ASKO & LLLSus).

Teen myös omaa väitöskirjatutkimusta EMI-opetuksen teemasta Foucault’laisen itsen kriittisen ontologian näkökulmasta.