Tarkenna hakuasi

Henni Ylänne ([email protected])

Olen Oulun yliopistosta 2017 väitellyt kasviekologi ja toimin Suomen Akatemian rahoittaman Suot, ilmastonmuutos ja ennallistaminen -huippuyksikön akateemisena koordinaattorina (2026-2033). Toimin myös Saamelaisen ilmastoneuvoston tutkijajäsenenä 2023-2027, jonka tehtävänä on varmistaa, että paikalliset, kansalliset ja kansainväliset ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelmat ottavat huomioon saamelaisvähemmistön.

Päätutkimusaiheeni koskee porolaidunnuksen vaikutuksia pohjoisten ekosysteemien toimintaan. Olen erityisen kiinnostunut selvittämään laidunkäytäntöjen vaikutuksia ekosysteemin ja ilmakehän väliseen hiilivuohon sekä arvioimaan laidunnuksen roolia kasvillisuusmuutosten ajajana. Kenttähavaintoihin pohjautuva tutkimukseni on kattanut pohjoisia ekosysteemejä tunturipaljakoista tunturikoivikoihin ja tunturisoihin. Viimeisimpiä tutkin Suomen Akatemian rahoittamissa projekteissa ReindeerPaths (2020-2024) ja LANDMOD (2020-2024).

Ekologiaan alaan lukeutuvassa tutkimuksessani haluan selvittää, kuinka maanpäälliset ja maanalaiset muutokset ovat kytkeytyneitä toisiinsa ja mitkä tekijät ja tapahtumaketjut voivat saada aikaan laajan skaalan ekosysteemitransitioita. Olen myös kiinnostunut kehittämään tilastollisia analyysimenetelmiä maastosta kerättyjen kokeellisten ja seuranta-aineistojen tarkasteluun, mikä on johtanut minut useisiin yhteistyöprojekteihin esimerkiksi arvioimaan soiden vasteita ilmastonmuutokselle ja ekologiselle ennallistamiselle.

Henri Hyvönen ([email protected])

Työskentelen Hoivaavan mieheyden uudelleenrakentuminen tehokkuusvetoisessa ja resursseiltaan rajatussa hoivatyössä (CAREMEN) -tutkimushankkeessa (UEF-tutkija / UEF Research Fellow). Tutkimuksellisia mielenkiinnonkohteitani ovat miesten harjoittama hoiva, miesten ruumiillisuus ja terveyskäyttäytyminen sekä miehiin ja mieheyteen kohdistuva biopoliittinen hallinta.

Henri Korkalainen ([email protected])

Tutkimus keskittyy koneoppimisen sovelluksiin uniläketieteessä. Kiinnostuksen kohteita ovat biosignaalien analytiikka, neuroverkot, data-analyysi, uniapnean diagnostiikka sekä terveysteknologia.

Henri Leinonen ([email protected])

Laboratorioni tutkimus keskittyy pääasiassa kahteen aiheeseen: (1) Verkkokalvon homeostaattiseen hermostomuovautumiseen, sen mekanismeihin ja vaikutuksiin näön toiminnan kannalta; (2) kliinisten lääkkeiden uusiokäyttöön verkkokalvorappeumatautien hoidossa. Käytämme silmän verkkokalvoa mallikudoksena hermostomuovautuvuuden, farmakologian ja lääketutkimuksen tutkimuksessa useasta syystä: silmän läpinäkyvyys mahdollistaa verkkokalvon anatomian kuvantamisen kajoamattomin menetelmin; verkkokalvossa on tarkasti piirtynyt kerroksittainen rakenne ja rakenne-toimintahierarkia on selkeä; verkkokalvon hermovälitysjärjestelmä ja fysiologia on samantapainen kuin aivoissa, koska verkkokalvo ja väliaivot kehittyvät samasta massasta sikiön kehityksen aikana. Lisäksi on perusteltua väittää, että kehomme hermostojärjestelmistä verkkokalvon toiminta tunnetaan parhaiten.

Lääkekehityksemme keskittyy G proteiini-reseptoreihin vaikuttavien lääkeaineiden uusiokäyttöön verkkokalvorappeumissa, joihin ei ole olemassa lääkehoitoja. Olemme osoittaneet, että valitsemamme kolmen lääkeaineen yhdistelmähoito hidastaa verkkokalvorappeuman edistymistä merkittävästi tautimalleissa. Hankkeen seuraava tärkeä tavoite on löytää lääkehoitomme terapeuttiset mekanismit, jotta voimme jalostaa hoitostrategiaamme eteenpäin. Mekanistinen tietämys avaisi myös tietä täysin uudenlaisten lääkeaineiden kehitykselle.

Henrik Eronen ([email protected])

Työskentelen projekteissa:

EU KDT MATISSE -projektiin kuuluu 30 partneria ja sen kokonaisbudjetti on 18,1 miljoonaa euroa, josta Itä-Suomen yliopiston CI-tutkimusryhmän osuus on 1,5 miljoonaa euroa.

EU KDT H2TRAIN -projektissa on 36 partneria ja sen kokonaisbudjetti 24,8 miljoonaa euroa, josta Itä-Suomen yliopiston CI-tutkimusryhmän osuus on 1,3 miljoonaa euroa.

Molemmat projektit ovat EU KDT -ohjelman projekteja; KDT (Key Digital Technologies).

Heta Tuominen ([email protected])

Tutkimus

Toimin professorina ja akatemiatutkijana Itä-Suomen yliopistossa. Olen kiinnostunut lasten ja nuorten motivaation ja hyvinvoinnin yhteyksistä ja kehityksestä. Akatemiatutkijahankkeeni (v. 2022–2027) tavoitteena on tarkastella motivaation, perfektionismin ja opiskeluhyvinvoinnin kehityksellistä ja tilannekohtaista dynamiikkaa toisen asteen opintojen aikana, sekä opiskeluhuollon roolia oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa.

Opetus

Kasvatustiede; kasvatuspsykologia; oppiminen eri konteksteissa; motivaatio-, oppimis- ja hyvinvointitutkimus; kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät; väitöskirjaohjaus; graduohjaus

Muuta

Toimin päätoimittajana Kasvatus-lehdessä ja Koulutuksesta-verkkolehdessä. Olen Suomen kasvatustieteellisen seuran Kasvatuspsykologian ja oppimistutkimuksen SIG-ryhmän koordinaattori.

Hilla Nordquist ([email protected])

Vastaan syksyllä 2026 käynnistyvästä pelastusalan johtamisen maisterikoulutuksesta, opetan useilla opintojaksoilla ja ohjaan sekä maisterintutkielmia että väitöskirjoja.

Tutkimuksellinen kiinnostukseni on laaja ja kohdistuu esimerkiksi pelastusalan osaamistarpeiden ennakointiin, sosiaali- ja terveydenhuollon kriisinkestävyyteen sekä poikkihallinnolliseen yhteistyöhön ja johtamisen kysymyksiin pelastustoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon rajapinnassa hyvinvointialueuudistuksen jälkeisessä toimintaympäristössä. Ensilinjan auttajien työhyvinvointinäkökulmat ovat kulkeneet mukanani koko tutkijanurani ajan. Varautuminen ja ennakointi ovat aina kiinnostavia.

Dosentuurini on Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Koulutukseltani olen filosofian tohtori (lääketieteellinen), Master of Disaster Medicine, Terveystieteiden maisteri, aikuispedagogi, työterveyshoitaja, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja sekä metsätalousyrittäjä.

Rakennan nyt UEFissa pelastusalalle kohdistuvaa akateemista tutkimustoimintaa ja teen mielelläni yhteistyötä eri tahojen kanssa. Laita matalalla kynnyksellä viestiä, niin vaihdetaan ajatuksia!

ORCID: https://orcid.org/0000-0001-9641-6518

LinkedIn: https://www.linkedin.com/in/hillanordquist