Johtajat
Selvitämme niitä molekyyli-, solu- ja kudostason mekanismeja, joilla syöpä syntyy ja muuttuu hoidolle vastustuskykyiseksi. Tutkimme mm. molekyylireittejä, jotka aikaansaavat syöpäsolujen kohonneen sietokyvyn stressiä kohtaan, esimerkiksi kun syöpä muodostaa vastustuskyky lääkeaineille. Tutkimme myös syövän kasvutapoja kudoksessa ja yhdistämme tätä tietoa syöpäsolujen molekyylitietoihin ymmärtääksemme paremmin niitä mekanismeja, joiden avulla syöpäsolut selviävät monenlaisten stressien ristipaineessa. Kudosbiologian yhteistyöprojekteissamme etsimme parempia tapoja kuvantaa, visualisoida ja analysoida kvantitatiivisesti histologiaa digitaalisen patologian, koneoppimisen ja tekoälyn keinoin. Tutkimuksemme tähtää parempien diagnostisten työkalujen ja uusien syöpähoitojen kehittämiseen.
Ajankohtaista
-
Biolääketieteen opetuksessa testattiin virtuaalista syöpäkasvainta
Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksikössä kokeiltiin äskettäin virtuaalitodellisuuden käyttöä kasvainten histologian opetukseen.… -
Tutkijoiden kehittämä tekoälymenetelmä korvaa kemiallisen kudosvärjäyksen
Itä-Suomen yliopiston, Turun yliopiston ja Tampereen yliopiston tutkijat kehittivät osana pohjoismaista ABCAP-konsortiota tekoälypohjaisen… -
Syöpäsäätiö myönsi apurahoja Itä-Suomen yliopistoon
Syöpäsäätiö on myöntänyt Itä-Suomen yliopistoon ja Kuopion yliopistolliseen sairaalaan kuusi uutta apurahaa syöpätutkimukseen, yhteensä 254… -
Eturauhassyövän ja Alzheimerin taudin mekanismit löytyvät soluista
Miksi eturauhassyöpä muuttuu vastustuskykyiseksi hoidolle, entä mitä vaikutuksia on suomalaisella Alzheimerin taudin riskigeenillä? Itä-Suomen…
Johtajat
Tutkijatohtorit
Väitöskirjatutkijat
Teknikot
Muut ryhmän jäsenet
-
Siiri Sirviö
-
Jenni Ruokolainen
-
Salla Takkinen
-
Eero Niemelä
-
Pinja Mertano
Julkaisut
31 kappaletta-
A PEG-assisted membrane coating to prepare biomimetic mesoporous silicon for PET/CT imaging of triple-negative breast cancer
Wen, Huang; Martínez, María Gómez; Happonen, Emilia; Qian, Jing; Vallejo, Vanessa Gómez; Mendazona, Helena Jorge; Jokivarsi, Kimmo; Scaravilli, Mauro; Latonen, Leena; Llop, Jordi; Lehto, Vesa-Pekka; Xu, Wujun. 2024. International journal of pharmaceutics. 652: -
Platinum-based drugs induce phenotypic alterations in nucleoli and Cajal bodies in prostate cancer cells
Batnasan, Enkhzaya; Kärkkäinen, Minttu; Koivukoski, Sonja; Sadeesh, Nithin; Tollis, Sylvain; Ruusuvuori, Pekka; Scaravilli, Mauro; Latonen, Leena. 2024. Cancer cell international. 24: . 29 -
A Multi-Stain Breast Cancer Histological Whole-Slide-Image Data Set from Routine Diagnostics
Weitz, Philippe; Valkonen, Masi; Solorzano, Leslie; Carr, Circe; Kartasalo, Kimmo; Boissin, Constance; Koivukoski, Sonja; Kuusela, Aino; Rasic, Dusan; Feng, Yanbo; Sinius Pouplier, Sandra; Sharma, Abhinav; Ledesma Eriksson, Kajsa; Latonen, Leena; Laenkholm, Anne-Vibeke; Hartman, Johan; Ruusuvuori, Pekka; Rantalainen, Mattias. 2023. Scientific data. 10: . 562 -
Biomimetic Inorganic Nanovectors as Tumor-Targeting Theranostic Platform against Triple-Negative Breast Cancer
Wen, Huang; Poutiainen, Pekka; Batnasan, Enkhzaya; Latonen, Leena; Lehto, Vesa Pekka; Xu, Wujun. 2023. Pharmaceutics. 15: . 2507 -
Complementary analysis of proteome‐wide proteomics reveals changes in RNA binding protein‐profiles during prostate cancer progression
Aikio, Erika; Koivukoski, Sonja; Kallio, Elina; Sadeesh, Nithin; Niskanen, Einari A; Latonen, Leena. 2023. Cancer reports. 6: -
Deep learning transforms colorectal cancer biomarker prediction from histopathology images
Ruusuvuori, Pekka; Valkonen, Mira; Latonen, Leena. 2023. Cancer cell. 41: 1543-1545 -
Deformation equivariant cross-modality image synthesis with paired non-aligned training data
Honkamaa, Joel; Khan, Umair; Koivukoski, Sonja; Valkonen, Mira; Latonen, Leena; Ruusuvuori, Pekka; Marttinen, Pekka. 2023. Medical image analysis. 90: -
Identification of long noncoding RNAs with aberrant expression in prostate cancer metastases
Sattari, Mina; Kohvakka, Annika; Moradi, Elaheh; Rauhala, Hanna; Urhonen, Henna; Isaacs, William B; Nykter, Matti; Murtola, Teemu J; Tammela, Teuvo L. J.; Latonen, Leena; Bova, G. Steven; Kesseli, Juha; Visakorpi, Tapio. 2023. Endocrine-related cancer. 30: -
The effect of neural network architecture on virtual H&E staining: Systematic assessment of histological feasibility
Khan, Umair; Koivukoski, Sonja; Valkonen, Mira; Latonen, Leena; Ruusuvuori, Pekka. 2023. Patterns. 4: -
Unstained Tissue Imaging and Virtual Hematoxylin and Eosin Staining of Histologic Whole Slide Images
Koivukoski, Sonja; Khan, Umair; Ruusuvuori, Pekka; Latonen, Leena. 2023. Laboratory investigation. 103: