
Vertaukset suostuttelevina kertomuksina
Rahoittajat
Päärahoittaja

Muut rahoittajat

Kertomukset muokkaavat arvojamme ja toimintaamme. Maailman vaikuttavimpiin kertomuksiin kuuluvat Jeesuksen vertaukset. Tulkinnat vaihtelevat, koska niiden vaikutusperiaatetta ei kuitenkaan tunneta.
Johtajat
Vertaukset osallistavana retoriikkana
Kertomukset vaikuttavat meihin elämän eri osa-alueilla uskonnosta politiikkaan ja mainoksiin. Emme kuitenkaan tiedä tarkasti, miten kertomukset toimivat ja miten ne vaikuttavat meihin. Miksi suuret opettajat kuten Jeesus, Aisopos ja rabbit kertoivat vertauksia ja faabeleita eli keksittyjä yksinkertaisia tarinoita välittääkseen tärkeimpiä ajatuksiaan? Tämä projekti avaa kertomusten retorista mekanismia modernin argumentaatiotutkimuksen, psykologian, narratologian menetelmin. Vertaukset eivät ole uskonnollisia opetuksia tai satuja, joissa käytetään korvaavia hahmoja. Ne vetoavat kuulijan omaan kokemukseen, ajatteluun, tunteisiin ja mielikuvitukseen, eivät puhujan arvovaltaan. Tämä selittää, miksi hyvä kertomus tehoaa jopa epäilevään yleisöön. Koska kolmannes Jeesuksen tallennetuista opetuksista on vertauksia, niiden uusi, tutkimukseen perustuva tulkintatapa tarjoaa jopa radikaaleja näkökulmia moneen Raamatun tulkinnan kysymykseen ja vähentää niihin liitettyjä uskonnollisia jännitteitä. Niillä on vaikutusta myös kristillisen ajattelun hahmottamiseen sekä julkisen puhumisen ja jopa kaupallisen viestinnän ymmärtämiseen.
Yhteistyö
Avainsanat
Julkaisut
12 kappaletta-
Getting emotional : the parables of Jesus through affective rhetoric and narrative persuasion
Kyytsönen, Antti. 2024. Itä-Suomen yliopisto G4 Monografiaväitöskirja -
Cracking the code of Jesus’s parables with argumentation analysis
Thurén, Lauri. 2023. Journal of argumentation in context. 12: 59-76 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Timothy H. Lim, The Earliest Commentary on the Prophecy of Habakuk, Oxford Commentary on the Dead Sea Scrolls [Recensions]
Antin, Katri. 2023. Revue de qumran. 35: 158-160 B1 Kirjoitus tieteellisessä aikakauslehdessä -
Early Jewish Parables and Fables as Non-Religious Narratives
Thurén, Lauri. 2022. Sacra scripta. 2021; XIX: 175-189 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Jesus the Victimizer?
Lauri Thurén. 2014. Approaching religion. 4: 37-50 A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Parables Unplugged - Reading the Lukan Parables in Their Rhetorical Context
Lauri Thurén. 2014. . . Fortress press C1 Kustannettu tieteellinen erillisteos