Tarkenna hakuasi

Ympäristö- ja lääkeoikeuden tutkimusryhmä profiilikuva

Ympäristö- ja lääkeoikeuden tutkimusryhmä

Tutkimusryhmä
01.05.2025 -
Oikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Johtajat

Ryhmän tutkimus keskittyy erityisesti kemikaalien ja lääkkeiden sääntelyyn sekä kansallisella, EU:n että kansainvälisellä tasolla. Kemikaalien osalta tutkimme esimerkiksi nanomateriaalien (ml. nanolääkkeet) ja muiden kehittyneiden materiaalien sääntelyä, mutta teemme myös muuta ympäristöoikeudellista tutkimusta, tällä hetkellä muun muassa hiilimarkkinoihin ja pölyttäjien suojeluun liittyen. Teemme myös kiertotalouteen ja vihreisiin ja kestäviin julkisiin hankintoihin kohdistuvaa tutkimusta ja vastaamme Kiertotalouden oikeus -opintojakson opetuksesta Oikeustieteiden laitoksella. Lääkeoikeudessa keskitymme esimerkiksi lääkkeiden kehittämiseen ja valmistukseen, myyntilupiin, hinnoitteluun ja korvauksiin, lääketurvallisuuteen ja lääkkeiden ympäristövaikutuksiin liittyvän sääntelyn tutkimiseen.

Teemme tiivistä tutkimusyhteistyötä useiden suomalaisten ja kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa muun muassa farmasian, ympäristötieteen, metsätieteen ja ympäristöoikeuden aloilla.

Yhteistyö

Menossa olevat tutkimushankkeet

  • Mainstreaming pollinator stewardship in view of cascading ecological, societal and economic impacts of pollinator decline (Butterfly) (European Union, Horizon Europe; 2025-2029)
  • The impact of EU chemicals policy and legislation on green transformations in the pharmaceutical sector in the EU (PharGTrans) (Research Council of Finland; 2023-2027)
  • Hiilimarkkinoilta lisäarvoa turvetuotannosta poistettujen alueiden jatkokäyttöön (Value from the carbon market for the next land use of peat production areas) (ArvoHiili) (Co-funded by the European Union, Just Transition Fund; 2023-2026)

Päättyneet hankkeet

  • Ympäristönäkökohtien ja kestävän kehityksen huomioiminen lääkkeiden hinnan ja korvattavuuden arvioinnissa – kartoittava kirjallisuuskatsaus (KELA; 2024)
  • Sustainable Drug Discovery and Development with End-of-Life Yield (SUDDEN) (Strategic Research Council at the Research Council of Finland; 2018-2023)

Avainsanat

Julkaisut

24 kappaletta