Työskentelen pääasiallisesti koulutusylilääkärinä Pohjois-Savon hyvinvointialueen koulutuksen palvelualueella vastaten yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kehittämisestä sekä kouluttajalääkärikoulutuksen organisoimisesta Itä-Suomen YTA:lla.
Tutkimukseni koskee osallistavan hoitosuunnitelman vaikuttavuutta. OSUVAT tutkimuksessa on mukana 605 verenpainetta, sepelvatimotautia tai diabetesta sairastavaa potilasta Siilinjärven terveyskeskuksesta. Olemme seuranneet potilaiden kliinisiä parametrejä sekä mm. heidän elämänlaatuaan ja kolmen vuoden tuloksia on jo raportoitu ja analysoidaan parhaillaan. Viimeinen tutkimukseen kuuluva 8-vuoden seurantakierros on menossa. Tutkimusryhmäämme mahtuisi vielä 1-2 väitöskirjatutkijaa, joten ota rohkeasti yhteyttä, mikä tutkimustyö kiinnostaa.
OSUVAT-tutkimuksen lisäksi tutkin perusterveydenhuoltoa ja sen järjestämistä mm. Perusterveydenhuollon hyvät käytänteet tutkimusryhmässä.
Nollatutkijat sai alkunsa Joensuun kampuksella kolmen yliopistolaisen yhteisistä keskusteluista. Varsin pian huomasimme, että ihmettelimme samoja asioita: mitä yliopistolaitokselle on tapahtumassa: kuka määrittelee sen, mitä yliopistossa saa tutkia, miten ihmistieteiden käsitys ja tavat toimia ovat muuttumassa, ja miksi yliopistolaisia valvotaan.
Ryhmä koostuu kolmesta henkilöstä, joiden oppialat ja metodologinen osaaminen täydentävät toisiaan. Ryhmälle on ollut ominaista erityyppisiin teksteihin – suullisiin ja kirjallisiin – ja niiden tulkintaan liittyvien menetelmien testaaminen ja kehittäminen.
Ryhmän jäsenistä Ismo Björn on erikoistutkijana Karjalan tutkimuslaitoksella. Hänen taustansa on historian tutkimuksessa, jossa yhteiskunnalliset ja luontoon liittyvät aiheet ovat keskeisenä analyysin kohteena. Pirjo Pöllänen on tutkijana Karjalan tutkimuslaitoksella ja erikoistunut sosiaalipoliittisiin kysymyksiin, mm. työn muutokseen. Jarmo Saarti on yliopiston kirjaston johtaja. Tutkimuksissaan hän on käsitellyt yliopistojen johtamista ja toisaalta kaunokirjallista viestintää.
Ryhmä on julkaissut tutkimuksia mm. yliopistojen strategioista ja johtamispuheesta.
Tutkijana keskityn tutkimaan ympäristötekijöiden vaikutuksia kalakantoihin ja tapoja, joilla ihmisen toiminta voi vaikuttaa näihin suhteisiin. Pyrin tutkimuksellani ymmärtämään paremmin ihmisten kielteisiä vaikutuksia ympäristöön ja kalakantoihin ja hyödyntämään tätä tietoa suojelustrategioiden kehittämisessä.
Lähestymistapani tutkimukseen sisältää sekä laboratoriotutkimukset että tietokonepohjaisen data-analyysin. Biologian taustalla olen hankkinut kokemusta useilta eri aloilta, kuten geenien erottamisesta, geneettisen datan analysoinnista, fylogeneettisten puiden rakentamisesta ja proteiinien ennustamisesta.
Minulla on intohimo luonnonmaailman ymmärtämiseen ja olen sitoutunut pysymään ajan tasalla alallani uusimpien tutkimusten ja tekniikoiden kanssa. Etsin jatkuvasti mahdollisuuksia oppia ja tehdä yhteistyötä muiden kanssa.
Noora tutkii erityispedagogiikkaan, erityisesti varhaiserityiskasvatukseen liittyviä teemoja (tuen suunnittelu, dokumentointi ja arviointi, varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ, käyttäytymisen tukeminen, osallisuus). Noora on varhaiserityiskasvatuksen asiantuntija, joka tekee aiheen tutkimukseen liittyen sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä ja on laajasti verkostoitunut myös yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Nooran työtehtäviin kuuluvat tutkimus, opetus, ohjaus sekä yhteiskunnallinen toiminta. Noora on johtanut vuosina 2020-2021 opetus- ja kulttuuriministeriön tilaamaa laajaa kansallista varhaiskasvatuksen tuen ja inkluusion käytäntöjen selvityshanketta. Tällä hetkellä hän johtaa Lapsen tuen hallintopäätökset varhaiskasvatuksessa -tutkimushanketta ja Vaativa tuki varhaiskasvatuksessa (Vaka-Tuvet) -täydennyskoulutus- ja tutkimushanketta. Lisäksi Noora toimii Suomen Kasvatustieteellisen seuran Varhaiskasvatuksen ja varhaiserityiskasvatuksen (VAKAe) – teemaryhmän johtoryhmässä sekä Barn– Forskning om barn og barndom i Norde – julkaisun toimituskunnassa. Hän on Lapsuudentutkimuksen seuran hallituksen varajäsen. Noora on taustaltaan varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja hän on toiminut opetustehtävissä niin varhaiskasvatuksessa, toisella asteella kuin yliopistossa.
Teen poikkitieteellistä väitöstutkimusta kvantitatiivisesti painottuneella mixed methods -lähestymistavalla elämän perimmäistä tarkoitusta/tarkoituksettomuutta koskevista uskomuksista nykysuomalaisten keskuudessa.
Tutkimushankkeessa tarkastellaan, miten vanhuutta ja dementiaa määritellään kulttuurisesti Suomessa ja Venäjällä. Hanke haastaa vanhuutta ja dementiaa hallitsevat diskurssit sekä niiden ylläpitämät stereotypiat. Hanke suhtautuu kulttuurisiin vanhuuskäsityksiin ajassa ja paikassa muuttuvina ja liikkuvina, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa uusinnettuina käsityksinä. Tutkimushanke sitoutuu monitieteiseen, kriittiseen viitekehykseen, jossa hyödynnetään kulttuurin- ja kirjallisuudentutkimuksen, kulttuurigerontologian sekä sukupuolentutkimuksen teoreettisia keskusteluja ja käsitteitä.