Tarkenna hakuasi

Sanna Salmi ([email protected])

Hengitystietutkimusryhmä pyrkii tunnistamaan kliinisiä ja molekulaarisia tekijöitä tulehduksellisten ja neoplastisten hengitystiesairauksien, kuten tulehduskipulääkkeen pahentaman hengitystiesairauden, astman, kroonisen rinosinuiitin ja kielisyövän, ennustamiseksi paremmin. Käytämme esimerkiksi uuden sukupolven sekvensointia ja tekoälyä kliinisten kohorttien analyyseissä ja satunnaistetuissa lumekontrolloiduissa kliinisissä tutkimuksissa.

Sanna Vehviläinen ([email protected])

Taustani on aikuiskasvatuksessa, keskusteluntutkimuksessa ja sosiokulttuurisessa ohjausnäkemyksessä. Olen työskennellyt monenlaisissa opetus- ja tutkimustehtävissä kolmessa yliopistossa (HY, TAU, UEF) sekä Työterveyslaitoksella. Olen toteuttanut, tutkinut ja kehittänyt ohjaustoimintaa opinto- ja uraohjauksen, oppimisen ohjaamisen, opinnäytteen ohjauksen, työnohjauksen ja työkyvyn ohjauksen konteksteissa. Olen kokenut yliopistopedagogiikan kouluttaja, työnohjaaja ja tuore työyhteisösovittelija. Olen toiminut myös ohjausalan yrittäjänä toiminimelläni ’Ohjausosaajat’.

Haluan kiteyttää ja mallintaa ohjaustoimintaa teoreettisesti ja käytännön toimintaa tukien sekä tutkia ohjausvuorovaikutuksen moninaisia seuraamuksia ja vaikutuksia.  Päämääräni on rakentaa sellaista ohjaustoimintaa, joka tukee ohjattavien toimijuutta ja osallisuustajua, luo dialogisia tiloja maailmaan ja edistää sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista.

Sanni Kahila ([email protected])

Työskentelen yliopito-opettajana varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksessa. Tutkimusaiheeni liittyvät ammatilliseen kehittymiseen, opetusharjoitteluihin sekä tiimityöhön varhaiskasvatuksessa.

Sanni Rantanen ([email protected])

Toimin projektikoordinaattorina professori Eeva-Stiina Tuittilan tutkimusryhmässä Peat&Trees. Tehtäviini kuuluu mm. aineistonkäsittelyä ja -hallintaa, maastotöiden suunnittelua ja toteuttamista sekä viestintätehtäviä. Olen myös mukana huippuyksikön Suot, ennallistaminen ja ilmastonmuutos koordinaatiossa sekä viestinnässä.

Olen opinnoissani perehtynyt suometsätieteisiin ja turvemaiden kasvihuonekaasunvaihtoon. Valmistuin metsätieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta 2024.

Santtu Mikkonen ([email protected])

Erikoistunut ilmakehän mittausaineistojen tilastolliseen analyysiin ja ympäristöepidemiologiseen tutkimukseen.
Pitkä kokemus tilastollisesta mallinnuksesta ja aineistojen analyysistä, laaja menetelmäosaaminen sekä vahva näyttö menetelmien soveltamisesta erilaisilla tutkimusalueilla.

Nykyiset tutkimusaiheet keskittyvät ilman epäpuhtauksien ja sään ääri-ilmiöiden terveysvaikutuksiin sekä ajoneuvoliikenteen päästöihin.

Sara Juvonen ([email protected])

Työskentelen tutkijatohtorina Kasvatussosiologian tutkimusyksikkö SUREssa. Olen työskennellyt koulutuksellisen segregaation ja eriarvoisuuden eri muotoja tarkastelevissa hankkeissa.

Tutkimukselliset teemani koskevat koulutuksen ja yhteiskunnan suhdetta, opettajankoulutuksen sekä opettajuuden yhteiskunnallisia näkökulmia.

Sara Tolonen ([email protected])

Väitöskirjatutkimus ’From Offsets to Outcomes – Legal Pathways toward Carbon Market Integrity’ työn alla. Mukana hankkeissa OFFCORR ja ACHIEVE, jotka keskittyvät vapaaehtoisten ilmastotoimien uskottavuuteen sekä hiilimarkkinoiden sääntelyyn. Osallistun myös opetustehtäviin väitöskirjan tekemisen ohella. Kiinnostuksen kohteina ovat luontopohjaiset ratkaisut, kansainvälinen ja EU ilmasto-oikeus sekä hiilimarkkinat.

Sari Rissanen ([email protected])

Työskentelen sosiaalityön, erityisesti hyvinvointipalvelujen professorina Yhteiskuntatieteiden laitoksella ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella (Siun Sote).  Lisäksi työhöni kuuluu Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan varadekaanin tehtävät kohdistuen tutkimukseen, innovaatioihin, tutkimusinfrastruktuureihin ja tohtorikoulutukseen.

Sari-Johanna Karhapää ([email protected])

Tutkin ja opetan palvelujohtamisen (maisteriohjelma) sekä kansainvälisen vähittäiskaupan (kandidaatin tutkinnon ohjelma) oppiaineessa ja kuulun aineettoman pääoman johtamisen tutkimusryhmään ja monitieteiseen UEFDigs-tutkimusyhteisöön.  Väitöskirjassani tutkin luottamuksen kehittymistä organisaatiofuusion tapauksessa. Tutkimukseni liittyvät johtamiseen ja organisaatiokäyttäytymiseen sekä luottamukseen laadullisia tutkimusmentelmiä ja prosessilähestymistapaa soveltaen. Tutkimukseni kohdentuu myös organisaation sidosryhmien ja erityisesti asiakassuhteiden johtamisen teemoihin kansainvälisen vähittäiskaupan alalla. Olen kiinnostunut laatujohtamisesta ja kanssatutkimuksen tutkimusmenetelmistä.

Satu Piispa-Hakala ([email protected])

Työskentelen projektitutkijana Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastossa. Koordinoin DIGS-tutkimusyhteisöä ja teen tutkimusta oppimisanalytiikasta YUFE-projektissa. Aiemmin olen kouluttanut ja tehnyt koulutussuunnittelua Oppiminen ja opettaminen digitaalisissa ympäristöissä -erikoistumiskoulutuksessa (DigiErko). Teen väitöstutkimusta opettajan toimijuudesta opetusteknologian ja digipedagogiikan kontekstissa.