Rahoittajat
Päärahoittaja
Kehitämme PROSHADE-tutkimuskonsortiossa taloudellisen ja vaikuttavuustiedon sekä potilaiden tuottaman tiedon käyttöä päätöksenteossa. Tutkimme ja arvioimme jaetun päätöksenteon käytäntöjä terveydenhuollon organisaatioissa ja potilaiden hoitopäätöksissä.
Johtajat
-
Eila Kankaanpää
TutkimusjohtajaSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Hanna-Maija Kuusisto
ProfessoriSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
PROSHADE-tutkimuskonsortioon kuuluvat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Tampereen ja Oulun yliopistot sekä Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Hankkeen neljästä tutkimusosiosta Itä-Suomen yliopisto vastaa kahdesta. Toisessa tutkitaan taloudellisen tiedon käyttöä terveydenhuollon päätöksenteossa ja toisessa tiedonlukutaitoa sekä potilaan tuottaman tiedon hyödyntämistä jaetussa päätöksenteossa. Jälkimmäistä johtaa asiakas- ja potilasturvallisuuden professori Hanna Kuusisto ja terveystaloustieteen ryhmää yliopistonlehtori Eila Kankaanpää, joka toimii myös koko tutkimuskonsortion johtajana.
Oulun ja Tampereen yliopiston vetämissä työpaketeissa tutkitaan vähähyötyisistähoitokäytännöistä luopumista sekä vuorovaikutusta ja jaetun päätöksenteon prosesseja .
PROSHADE tutkimuskonsortiota rahoittaa Suomen akatemian yhteydessä toimiva Strateginen tutkimusneuvosto (STN). Hanke on osa STN:n LITERACY tutkimusohjelmaa, jossa pohditaan kuinka tietoa voidaan käyttää kriittisesti ja rakentavasti yksilöiden ja yhteiskunnallisen päätöksenteon ja toiminnan tukena.
PROSHADE tutkimuskonsortion tavoitteena on kehittää suomalaista terveydenhuoltoa suuntaan, jossa toimenpiteet vastaavat asiakkaiden tarpeisiin, ovat laadukkaita ja taloudellisesti perusteltuja.
Lisätietoa PROSHADE-hankkeen verkkosivuilta.
PROSHADE työpaketit Itä-Suomen yliopistossa
-
PROSHADE hankkeen terveystaloustieteen tutkimusryhmä työskentelee Duodecimin Käypä hoito -suositustyöryhmien kanssa. Yhteistyössä kehitämme taloudellisen tiedon huomioimista hoitosuosituksissa. Kokoamme kustannustietoa tilastoista ja rekistereistä sekä taloudellisia arviointitutkimuksia. Kokeilemme ja kehitämme myös taloudellisen tiedon esitystapaa työryhmien käyttöön, suositukseen sekä terveydenhuollon yksiköille.
Tutkimme ja arvioimme muutoksia 1) työryhmien työskentelyä ohjaavassa käsikirjassa, 2) suositusten sisällössä ja 3) hoitokäytännöissähoidon kustannuksissa ja potilaiden terveydentilassa. Kehitämme teoriaa jaetusta päätöksenteosta työyksiköissä sekä potilas-ammattilainen suhteessa.
Hankkeen myöhemmässä vaiheessa tutkimme kynnysarvon käyttöä yhteiskunnallisessa terveydenhuoltoa koskevassa päätöksenteossa. Kynnysarvo tarkoittaa sitä korkeinta kustannuksen lisäystä yhtä laatupainotettua elinvuotta (Qality adjusted life year, QALY) kohden, jonka yhteiskunta on valmis maksamaan vaikuttavammasta ja kallimmasta hoitokäytännöstä, esimerkiksi uudesta lääkkeestä. Rekisteriaineiston pohjalta tutkimme, voiko Suomeen laskea kynnysarvon tukemaan uusien hoitojen käyttöönottopäätöksiä.
Terveystaloustieteen tutkimusryhmää johtaa yliopistolehtori Eila Kankaanpää Itä-Suomen yliopistosta.
Ryhmän jäsenet:
Itä-Suomen yliopisto
tutkimusjohtaja, tutkimuskonsortion johtaja
sosiaali- ja terveystaloustieteen professori
yliopistotutkija
projektitutkija
Duodecim
Raija Sipilä
Käypä hoito suositusten päätoimittaja ja työpaketin varajohtaja
Jorma Komulainen
Juha Ahonen
Käypä hoito suositusten toimittaja
-
Tiedon lukutaito ja potilaan tuottama tieto jaetussa päätöksenteossa -ryhmä tutkii, kuinka potilaan tuottama tieto muodostuu ja mikä on sen merkitys jaetussa päätöksenteossa.
Perinteisen vastaanottotoiminnan lisäksi potilaan tuottamaa tietoa tutkitaan myös digitaalisissa terveydenhuollon palveluissa. Jälkimmäisessä yhteistyökumppanina on Terveyskylän epilepsiapotilaan digihoitopolku. Tulosten perusteella kehitetään digitaalinen työkalu tueksi potilaan ja terveydenhuollon ammattilaisen väliseen jaettuun päätöksentekoon.
Tiedon lukutaitoa tarvitaan sosiaalisessa kanssakäymisessä, jotta voidaan tehdä jaettu hoitopäätös yhdessä potilaan merkityksellisyystiedon ja ammattilaisen asiantuntijatiedon pohjalta. Niinpä jaettu päätöksenteko vaatii erilaisten tiedonlajien lukutaitoa sekä potilaalta että terveydenhuollon ammattilaiselta. Tutkimusryhmä tarkastelee tiedon lukutaitoa sekä potilaiden että ammattilaisten näkökulmasta. Mitä tietoa hoitoon liittyvässä päätöksenteossa tarvitaan, on ryhmän yksi keskeinen tutkimuskysymys. Potilaan näkökulmasta tiedon lukutaito on yhteydessä osallisuuteen eli mahdollisuuksiin osallistua omaa terveyttä koskeviin päätöksiin. Potilaan tuottaman tiedon hyödyntäminen hoitopäätöksissä mahdollistaa potilaan arvojen ja näkemysten huomioimisen jaetussa päätöksenteossa.
Osatutkimusta johtaa Itä-Suomen yliopiston asiakas- ja potilasturvallisuuden professori Hanna Kuusisto.
Ryhmän jäsenet:
Itä-Suomen yliopisto
professori, työpaketin johtaja
Tutkijatohtori
Projektitutkija
Projektitutkija
Projektitutkija
Kaija Saranto
professori (emerita)
Tampereen yliopisto
Tutkijatohtori
Kumppanuustutkijat
Johanna Jyrkkä
tutkija, Fimea
Avainsanat
Johtajat
-
Eila Kankaanpää
TutkimusjohtajaSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Hanna-Maija Kuusisto
ProfessoriSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Tutkijatohtorit
-
Virpi Jylhä
Tutkijatohtori -
Jan Klavus
YliopistotutkijaSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Väitöskirjatutkijat
-
Elisa Rissanen
Tutkijatohtori -
Milla Rosenlund
ProjektitutkijaSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Anna Vahteristo
ProjektitutkijaSosiaali- ja terveysjohtamisen laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta