Hyvinvointioikeuden keskus
Johtajat
-
Heidi Vanjusov
YliopistonlehtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Jenni Savonen
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Hyvinvointioikeuden keskus kokoaa yhteen ihmisten hyvinvointiin liittyvän oikeustieteellisen tutkimuksen, asiantuntijuuden ja koulutuksen Itä-Suomen yliopistossa. Lähes kolmenkymmenen tutkijan keskus on merkittävin alan tutkimus- ja opetuskeskittymä Suomessa.
Hyvinvointioikeuden keskus toimii Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella. Monitieteisesti verkottunut keskus tekee tiivistä yhteistyötä hyvinvointia edistävien ja tutkivien toimijoiden kanssa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Se reagoi ketterästi hyvinvointiin liittyviin ajankohtaisiin tutkimus- ja koulutustarpeisiin, joita muuttuva toimintaympäristö tuottaa.
Keskuksen tutkimustoiminnan ytimessä ovat yksilön hyvinvointiin liittyvät perustavanlaatuiset oikeudet ihmisen elämänkaaren eri vaiheissa, kuten lapsuudessa ja vanhuudessa. Keskuksessa tutkitaan myös muun muassa toimeentuloturva- ja hyvinvointipalvelujärjestelmän eri lohkoja sekä hyvinvointipalveluiden järjestämiseen ja tuottamiseen osallistuvia viranomaisia ja muita toimijoita.
Hyvinvointioikeus ei viittaa käsitteenä itsenäiseen oikeudenalaan vaan pikemminkin oikeustieteellisen tutkimuksen kokonaisuuteen, jonka kohteena ovat taloudelliseen toimeentuloon, sosiaaliseen hyvinvointiin sekä fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen liittyvä oikeudellinen sääntely.
Hyvinvointioikeutta voi opiskella Itä-Suomen yliopistossa oikeustieteiden laitoksella julkisoikeuden tutkintojen pääaineena tai sivuaineena. Oppiaine on myös erinomainen sivuaine esimerkiksi sosiaalityötä, lääketiedettä tai yhteiskuntapolitiikkaa opiskelevalle. Hyvinvointioikeuden perus- ja aineopinnot ovat suoritettavissa myös avoimen yliopiston kautta.
Projektit
-
Hyvinvoinnin turvaaminen pandemia-aikoina Päättynyt 01.01.2022 - 31.12.2024 -
Varjoja paratiisissa? Muistisairaan ihmisen oikeuksien toteutuminen hyvinvointivaltiossa 01.01.2022 - 31.05.2032
Yhteistyö
-
Kriminologian tutkimusryhmä 01.01.2019 - -
Neuroetiikka ja oikeudet -tutkimusryhmä 01.08.2020 - -
Vaikuttavuuden talo 01.11.2018 - -
Lapsi- ja perhepalvelujen asiantuntijaryhmä (LAPE) 01.01.2023 - -
Sosiaalioikeuden tutkimusryhmä -
Empiirisen oikeustutkimuksen yksikkö 01.01.2010 -
Avainsanat
Johtajat
-
Heidi Vanjusov
YliopistonlehtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Jenni Savonen
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Professorit
-
Mikko Aaltonen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Eeva Nykänen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Anna Mäki-Petäjä-Leinonen
ProfessoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Sanna Mustasaari
Apulaisprofessori (Associate Professor)Oikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yliopistonlehtorit
-
Virve Valtonen
YliopistonlehtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Maija Aalto-Heinilä
YliopistonlehtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Marjo-Riikka Ylhäinen
YliopistonlehtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Yliopistotutkijat
Tutkijatohtorit
-
Henna Nikumaa
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Iina Järvinen
TutkijatohtoriOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Väitöskirjatutkijat
-
Alex Berg
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Niina Gråsten
Yliopisto-opettajaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Maija Moisio
Yliopisto-opettajaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Kaisa Näkki
ProjektitutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Kati Saurula
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Minni Teerikangas
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Jenni Varis
HenkilöstöpäällikköHenkilöstöpalvelut, Yliopistopalvelut -
Hanna-Maria Niemi
Yliopisto-opettajaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Jenni Laine
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Rahma Hersi
Vieraileva tutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta -
Jarrah Kaisa Kollei
VäitöskirjatutkijaOikeustieteiden laitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Opetus- ja tutkimusavustajat
Julkaisut
15 kappaletta-
Assessment of Mental Capacity and the Need for Legal Guardianship in Individuals with Dementia : Legal and Medical Perspectives
Näkki, Kaisa, 2026, Publications of the University of Eastern Finland : dissertations in social sciences and business studies. G5 Artikkeliväitöskirja -
Hyvinvointioikeuden tutkijoiden terveiset Tieteiden yöstä
Kaisa Kolti; Iina Järvinen; Virve Valtonen; Niina Gråsten; Maija Moisio; Marjo Ylhäinen; Jenni Savonen, 13.02.2026, Oikeutta kohtuudella - Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitoksen blogi. E1 Yleistajuinen artikkeli, sanomalehtiartikkeli -
Politicians as Guardians of the Constitution: When Vice Turns into Virtue?
Aalto-Heinilä, Maija, 2026, International journal for the semiotics of law, [Epub ahead of print 10 Feb 2026], 1-21. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
The intersubjective dimension of human dignity—from philosophical theorizing to case law examples from the European Court of Human Rights
Niemi, Hanna Maria, 2026, Human rights law review, 26, 1, ngaf051. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Barriers to Accessing Care and Support Services for Older Immigrants and Immigrants with Dementia in Finland: Perspectives of Professional Social and Health Care Providers
Berg, Alex; Issakainen, Mervi; Ervasti, Kaijus; Montonen, Tero; Solje, Eino; Mäki-Petäjä-Leinonen, Anna, 2025, Journal of cross-cultural gerontology, 40, 1, 49-76. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Challenges of Accessibility: Finnish Substance Abuse Services Perspective
Vanjusov, Heidi; Saurula, Kati, 2025, Social inclusion, 13, 10418. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Governing insecurity in a Nordic welfare state during sustainability crisis: Rethinking epistemic standpoints of Finnish labour law and family law
Ylhäinen, Marjo; Mustasaari, Sanna, 2025, Retfaerd: nordisk juridisk tidsskrift, 48, 1/183, 59-72. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Inadequacy of Weaker Party Protection in Relation to Substantive Equality: A Capabilities Approach to Grounds for Discrimination and the Privatization of Disability Services*
Karjalainen, Katja; Ylhäinen, Marjo; Hoffrén, Mia, 2025, Nordic journal of human rights, 43, 2, 190-201. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä -
Kurinpidon sääntely perusopetuksessa : Oikeustieteellinen tutkimus perusopetuslain mukaisesta kurinpidosta koulun toimintaympäristössä oppilaan perusoikeuksien rajoittamisen näkökulmasta
Valtonen, Virve, 2025, Publications of the University of Eastern Finland : dissertations in social sciences and business studies. G4 Monografiaväitöskirja -
Oikeus olla osana yhteisöä - Kokemuksia henkilökohtaisen avun toteutumisesta ja sen tuottamista toimintamahdollisuuksista vammaisten lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa kertomana
Korkeamäki, Johanna; Gråsten, Niina; Tarvainen, Merja; Rautiainen, Pauli; Nykänen, Eeva, 2025, Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti, 62, 2, 305-321. A1 Alkuperäisartikkeli tieteellisessä aikakauslehdessä