Tarkenna hakuasi

Karjalan kielen elvyttäminen profiilikuva

Karjalan kielen elvyttäminen

Tutkimusryhmä
01.01.2025 -
Humanistinen osasto, Filosofinen tiedekunta

Karjalan kielen elvyttäminen on osa Itä-Suomen yliopiston karjalan kieltä koskevaa erityistehtävää, johon kuuluvat myös karjalan opettaminen ja tutkimus.

Karjalan elvyttämis- ja kehittämistoiminnassa pyritään tukemaan ennen kaikkea karjalan kielen puhumista ja kirjoittamista. Toiminnan muita keskeisiä tavoitteita ovat karjalankielisten materiaalien luominen ja tietoisuuden lisääminen. Elvytystoimintaa voidaan tehdä yhdessä esimerkiksi yksityishenkilöiden ja yhteisöjen kanssa, ja toimintaan osallistetaan mahdollisuuksien mukaan karjalankielisen yhteisön jäseniä. Tiivistä on myös yhteistyö Kotimaisten kielten keskuksen kanssa, jonka alaisuudessa toimivassa karjalan kielen lautakunnassa Itä-Suomen yliopistolla on vahva edustus. Vuosina 2026–2029 elvytystoimintaa tukee myös Itä-Suomen yliopistossa Suomen Kulttuurirahaston rahoituksella toteutettava karjalan kielen verkkosanakirjahanke.

Karjalan kielen opetus ja elvytys tukevat toisiaan. Itä-Suomen yliopistolla karjalaa elvyttävät ja kehittävät yliopistonlehtori Ilja Moshnikov, yliopisto-opettajat Natalia Giloeva, Olga Karlova ja Niko Tynnyrinen sekä tuntiopettaja ja projektitutkija Elena Rapa. Heidän työhönsä kuuluu opetuksen, tutkimuksen ja materiaalityön lisäksi esimerkiksi yhteiskunnallista vaikuttamista ja uuden karjalankielisen sanaston kehittämistä.

Karjalan kielen elvyttämistoiminnalla on oma blogi, jossa julkaistaan kuukausittaista uutiskirjettä ja jaetaan karjalankielisiä materiaaleja sekä tietoa ajankohtaisista karjalan kieleen liittyvistä asioista ja tapahtumista. Blogista löydätkin esimerkiksi karjalankielisiä tekstejä, äänitteitä ja videoita sekä erilaisia vinkkejä ja resursseja opiskelun tueksi. Blogista voit lukea myös kieliasiantuntijoiden tarkemmat esittelyt ja esimerkkejä aiheista, joiden tiimoilta voit ottaa heihin yhteyttä.

Linkki karjalan elvyttämisen blogiin: linkki.

Ajankohtaista

Projektit

Yhteistyö

Avainsanat