Olen väitellyt englannin kielen ja kulttuurin oppiaineesta Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2010. Olen toiminut tutkijatohtorina useissa englannin kielen vaihtelua ja muutosta tarkastelevissa tutkimushankkeissa, sekä englannin kielitieteen ja kielipedagogiikan yliopistonlehtorina. Tutkimusintresseihini kuuluvat toisen kielen omaksuminen, oppijankielen korpustutkimus, kielten opetus, englanti vieraana/toisena kielenä ja englanti maailmankielenä.
Leena Forma ([email protected])
Olen terveystaloustieteen, erityisesti ikääntymisen talouden, dosentti. Olen kiinnostunut ikääntyneiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käytöstä, kustannuksista ja rahoituksesta. Olen tutkinut näitä pääosin käyttämällä rekisteriaineistoja, mutta helposti piiloon jäävien kustannusten ja kaikkien eri rahoittajatahojen huomioiminen vaatii myös monimenetelmällistä lähestymistapaa. Uudempia tutkimuskohteitani ovat ikääntyvien työntekijöiden työssä jatkamiseen ja eläköitymiseen liittyvät tekijät sekä ravitsemukseen kohdistuvien interventioiden taloudellinen arviointi. Kuulun Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköön (CoE AgeCare).
Koordinoin uuden taloustieteen kandidaattiohjelman valmistelua. Ohjelma toteutetaan useiden laitosten yhteistyönä, ja se alkaa syksyllä 2025. Ohjaan terveystaloustieteen alan pro graduja ja väitöskirjoja.
Leena Latonen ([email protected])
Syövän stressivasteiden tutkimuksessa selvitämme niitä molekyyli-, solu- ja kudostason mekanismeja, jotka aikaansaavat syöpäsolujen kohonneen sietokyvyn stressiä kohtaan. Tutkimme mm. molekyylireittejä, jotka johtavat syöpä- ja hermosolujen erilaistiin kykyihin käsitellä proteiini- ja RNA-kertymiä, sekä syövän kykyä muodostaa vastustuskyky lääkeaineille. Tutkimme myös syövän kasvutapoja kudoksessa ja yhdistämme tätä tietoa syöpäsolujen molekyylitietoihin ymmärtääksemme paremmin niitä mekanismeja, joiden avulla syöpäsolut selviävät monenlaisten stressien ristipaineessa. Kudosbiologian yhteistyöprojekteissamme etsimme parempia tapoja kuvantaa, visualisoida ja analysoida kvantitatiivisesti histologiaa digitaalisen patologian, koneoppimisen ja tekoälyn keinoin.
Molekyylimekanismien tunteminen ja niiden yhdistäminen kudostason seurauksiin on tärkeää parempien hoitojen kehittämiseksi lukuisia sairauksia vastaan. Tarkempi ymmärrys solujen stressivasteiden toiminnasta mahdollistaa uusien lääke- ja terapiakohteiden tunnistamisen. Jos voimme estää syöpäsolujen lisääntynyttä kykyä puskuroida stressiä, voimme löytää keinoja tuhota syöpäsolut. Toisaalta taas aktivoimalla tällaisia reittejä puskurikyvyttömissä soluissa, voimme estää solu- ja kudosstressin haittavaikutuksia, kuten solukuolemaa hermorappeumassa.
Tutkimusryhmän nettisivut:
https://sites.uef.fi/cancer-stress-biology-latonen/
Lena Fayt ([email protected])
Autan tutkijoita tutkimusrahoituksen hakemiseen liittyvissä kysymyksissä. Edistämäni yksikön tavoitteena on parantaa filosofisen tiedekunnan täydentävän tutkimusrahoituksen hakuaktiivisuutta ja hakemusten laatua täydentävän tutkimusrahoituksen hankinnassa. Minun tehtävänä on mm. sopivien rahoitusinstrumenttien löytäminen, rahoittajien ehtojen tulkinta sekä hakemusten kommentointi. Hoidan myös tutkimusrahoitukseen liittyvää koulutusta ja tiedotusta.
LETTO-PUTTE
Puutteellisesti tunnettujen ja uhanalaisten lajien ja luontotyyppien tutkimusohjelman (PUTTE 2) hankkeessa tarkastelemme lettojen luontotyyppejä ja lajistoa. Letot ovat uhanalaisimpia suotyyppejä ja erityisen tärkeitä biodiversiteetin kannalta. Keräämme kaiken mahdollisen jo olemassa olevan lettojen kasvillisuusaineiston ja täydennämme sitä uusilla havainnoilla. Aineiston avulla pystymme tarkastelemaan lettojen kasvillisuusvaihtelua uudella tavalla. Täydennämme tietoa lettojen luontotyypeistä ja niiden esiintymisestä Suomessa. Tuotamme tietoa myös lajien esiintymisestä, erityiskohteina ovat puutteellisesti tunnetut nilviäiset ja maksasammalet.
Liisa Voutilainen ([email protected])
Tutkimusaiheitani ovat sosiaalinen vuorovaikutus, emootiot ja muutosprosessit ohjauksessa. Käytän tutkimuksessani keskustelunanalyyttistä menetelmää (nauhoitettujen vuorovaikutustilanteiden tutkimus).
Lindsay Doran ([email protected])
Tohtoritutkija Itä-Suomen yliopiston maantieteellisten ja historiallisten tutkimusten laitoksella, Joensuu. Kansainvälisen ja vertailevan historian maisteri. Opiskelu keskittyen pääasiassa nyky-Eurooppaan ja opiskele sivuaineina julkista historiaa ja vertailevaa alkuperäiskansojen historiaa. Hän on tällä hetkellä erikoistunut nykyaikaiseen Suomen ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historiaan ja toteuttaa tutkimusprojektia, jonka tarkoituksena on selvittää valtion paternalismin roolia alkuperäiskansojen sisäoppilaitospolitiikan kehittämisessä.
Toissijaista tutkimusintressiä ovat käsitykset amerikkalaisten alkuperäiskansojen yhteisöistä, jotka risteytyvät suomalaisten maahanmuuttajien kanssa Yhdysvaltojen Suurten järvien alueella 1900-luvulla. Doran tarkastelee käsitys- ja kulttuuristereotypioiden käsitettä suhteessa Ojibween ja suomalaisiin yhteisöihin ja miten nämä käsitykset ovat saattaneet kulkea Yhdysvalloista Suomeen nykyään.
Lotta Aarikka ([email protected])
Tällä hetkellä työskentelen Emil Aaltosen säätiön rahoittamassa post doc -hankkeessa Tieteen matkamiehen jäljillä, jossa tutkin Lauri Kettusta sekä hänen Suomen murteet -sarjaansa. Lauri Kettunen (1885–1963) oli suomen ja sen sukukielten tuottelias tutkija sekä mm. Helsingin yliopiston viron ja sen sukukielten professori. Tutkimustyön lisäksi tavoitteenani on kirjoittaa Lauri Kettusta käsittelevä tietokirja. Työskentelen arkistoaineiston sekä kirjallisuuden parissa, mutta kerään myös tiedeyhteisöltä ja muilta vastaajilta muistitietoa Lauri Kettuseen liittyen.
Vuosina 2023–2025 työskentelin tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopiston tutkimushankkeessa ”Kielellinen variaatio, yhteiskuntaluokka ja eriarvoisuuden kokemukset Itä-Suomessa” (KIVELI). Hanketta rahoittivat Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon maakuntarahastot.
- KIVELI-hanke UEF-connectissa
- Kolme seikkaa kielenkäytössä vaikuttaa siihen, pitävätkö muut sinua tietotyöläisenä vai duunarina (Yle 29.9.2025)
Väittelin filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa kesäkuussa 2023. Väitöskirjani ”Murre ja sen tutkimus: Näkökökulmia fennistisen murteentutkimuksen historiaan ja kieli-ideologioihin 1871–2017” käsitteli sitä, miten murretta on suomen kielen alalla tutkittu. Tutkimushistorian lisäksi tarkastelin murteentutkimukseen liittyviä kieli-ideologioita. Väitöskirjani arvosana on ”kiittäen hyväksytty”, mikä edellyttää, että tutkimus edustaa alansa kymmenen prosentin kärkeä.
Lotta Aavikko ([email protected])
Olen (KM, ERLO) väitöskirja- ja projektitutkija Itä-Suomen yliopistossa. Tutkimusintressini ovat osallisuuden edistäminen yhteiskunnassa niin väitöskirjassani ikäihmisten ja kehitysvammaisten henkilöiden digiosallisuuden näkökulmasta kuin myös eri hankkeissa esimerkiksi varhaiskasvatusikäisten lasten saaman tuen ja opettajien digitaitojen näkökulmasta. Aiemmin olen analysoinut ensimmäiseen väitöskirjanartikkeliini (Aavikko, Pihlainen & Kärnä 2022) ikäihmisten digitaitojen vertaisopastajien focus group-haastatteluja, toteuttanut observointiaineistoa digituen verkoston työpajoista sekä kerännyt ainutlaatuisen aineiston kehitysvammaisilta digitaitojen vertaisopastajilta etänä, hyödyntäen AAC-tukimenetelmiä. Viimeisimmäksi haastattelin ikäihmisten digitaitojen vertaisopastajia yksilö- ja parihaastatteluissa Teamsissä osana Jyväskylän yliopiston Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikön (CoE AgeCare) kanssa toteuttamaamme hanketta.
Lotta Saariluoma ([email protected])
Työskentelen yliopisto-opettajana filosofisessa tiedekunnassa, kasvatustieteiden ja psykologian osastolla. Lisäksi teen väitöskirjatutkimusta OpeSegr -hankkeessa. Taustani sijaitsee opettajankoulutuksessa (varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen opettaja), josta olen sittemmin siirtynyt yliopistollisen opetus- ja tutkimustyön puolelle. Olen työskennellyt sekä lastensuojelun tutkimuksen ja kehittämisen (THL), kasvatus- ja opetusalojen täydennyskoulutuksen, että erilaisten koulutukselliseen yhdenvertaisuuteen ja eriarvoisuuteen liittyvien kysymysten parissa. Tutkimukselliset teemani kiinnittyvät eritoten koulutuksen, politiikan ja yhteiskunnan välisiin suhteisiin, varhaiskasvatuksen ja koulutuksen intersektionaalisiin tekijöihin, sekä opettajasegregaatioon. Tutkimustyössäni käytän niin määrällisiä, kuin laadullisia menetelmiä.