Tarkenna hakuasi

Virpi Kaukio ([email protected])

FT Virpi Kaukio on ympäristöestetiikan tutkija, joka väitöskirjassaan (UEF 2013) tarkasteli taiteen ja fiktion tarjoamien ympäristökokemusten ja fyysisesti paikan päällä koettujen ympäristöjen monitahoista suhdetta. Viime aikoina Kaukio on tutkinut aineetonta kulttuuriperintöä ja soiden käyttöön ja kulttuuriseen luontosuhteeseen liittyviä muutoksia (Suotrendi-tutkimushanke, UEF, Koneen Säätiö, 2020-2023). Museosta toisinjulkaisemisen foorumina Kaukio kiinnostui työkokeilussaan (Riihisaari – Savonlinnan museo 2019) ja opiskellessaan museologiaa (Jyväskylän Avoin yliopisto 2023), jolloin hän laati  luonnoksia moniaistisen museon mahdollisuuksista. Kaukio on jäsenenä Metsäsuhde-verkostossa, jossa tutkitaan mm. suomalaista luontosuhdetta osana aineetonta kulttuuriperintöä.

Museo toisinjulkaisemisen foorumina -projekti tarkastelee, millä tavoilla museon moniaistinen ja toiminnallinen ympäristö voisi tarjota uudenlaisen tilan tieteellisen tutkimuksen julkaisemiseen. Toisinjulkaiseminen tarkoittaa sellaisen tutkimustiedon tai tutkimusprosessiin liittyvän tiedon näkyväksi tekemistä, jota on haasteellista tai mahdotonta julkaista tavanomaisten tiedejulkaisukanavien kautta. Tutkimus etsii keinoja sanallistaa ja käsitteellistää kokemuksellista, aistimuksellista ja toiminnallista tietoa. Keskeisenä ajatuksena toisinjulkaisemisessa on tiedon tasa-arvoisempi saavutettavuus ja moniäänisyys. Museolle toisinjulkaiseminen antaa välineitä osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tutkijoille se puolestaan tarjoaa uusia väyliä tutkimuksen julkaisemiseen. Projektia toteuttaa yliopistotutkija Virpi Kaukio (Itä-Suomen yliopisto, Koneen Säätiö 2024-2025). Tutkimusta tehdään museoiden kokeellisia toimintoja havainnoimalla ja haastattelemalla tutkijoita, taiteilijoita, museokentän toimijoita ja muita toisinjulkaisemisen toteutuksiin osallistuneita. Aineistoa analysoidaan ympäristöestetiikan, taiteentutkimuksen, etnografisen ja uusmaterialististen tutkimuksen menetelmin. Tieteellisten artikkeleiden lisäksi hankkeessa koostetaan käytännöllistä ohjeistusta toisinjulkaisemista suunnitteleville. Projektissa tehdään yhteistyötä museokentän toimijoiden kanssa, mm. Riihisaari – Savonlinnan museon ja Suomen metsämuseo Luston kanssa. Projektin kuulumisia voi seurata Instagram-tililtä @toisinjulkaisijat

Virpi Sorsa ([email protected])

Olen väitellyt 2012 Hankenilta oppiaineesta johtaminen ja organisaatiot. Väitöskirjani käsitteli strategisen johtamisen sosiaalisia ja diskursiivisia käytäntöjä. Toimin apulaisprofessorina oppiaineessa vuosina 2015-2020 ja oppiainevastaavana 2016-2018, jonka jälkeen siirryin Aalto yliopistoon ja Jyväskylän yliopistoon tutkijaksi Suomen Akatemian rahoittamaan hankkeeseen, jossa tutkitaan suomalaisten johtajien koulutushistoriaa. Toimin myös yliopistonlehtorina Jyväskylän yliopistossa ennen siirtymistäni Itä-Suomen yliopistoon.

Tutkimusjulkaisuni ovat keskittyneet pääasiassa kuntien strategiseen johtamiseen diskursiivisesta näkökulmasta. Olen myös tarkastellut tutkimuksissani sosiomateriaalisia käytäntöjä sekä affekteja, jotka vaikuttavat organisaatioissa toimivien ihmisten arkeen. Parhaillaan tutkin eliitin rakentumisen käytäntöjä johtajien koulutuskontekstissa. Olen myös aktiivinen jäsen Strategy as Practice tutkijayhteisössä ja toimin vuosina 2017-2021 yhteisön Academy of Management johtoryhmässä.

Virpi Vellonen ([email protected])

Kiinnostuksen kohteitani tutkimuksessa ja opetuksessa ovat muun muassa oppimisympäristöjen kehittämiseen, teknologioiden soveltamiseen ja kehittämiseen, oppijoiden oppimisen ja hyvinvoinnin tukemiseen, kommunikoinnin, vuorovaikutuksen ja osallisuuden tukemiseen, autismikirjoon sekä opettajankoulutuksen kehittämiseen liittyvät teemat. Opetuksen lisäksi ohjaan pro gradu -tutkielmia ja väitöskirjatutkimuksia sekä erityisopettajaopiskelijoiden opetusharjoitteluja. Lisäksi olen erillisten erityisopettajan opintojen (ERO) vastuuopettaja.

Tutkimus- ja kehittämishankkeita mm.
Opettajaopiskelijoiden oppimisen ja hyvinvoinnin tuki opetusharjoittelussa (2026–2033)
Kommunikointi, vuorovaikutus ja teknologiat opetuksessa (2013-2033)
Special Education Teachers as Technology Innovators (SETTI, 2015-2027)
Oppiminen joustavassa oppimisympäristössä (2018-2025)
Opettajankoulutuksen pedagogisen uudistumisen tutkimus (KOPTUKE/OPUT, 2021-2025)
Hyvinvoinnin ja oppimisen tuki opettajankoulutuksessa (HOHTO, 2021-2022)

Virve Valtonen ([email protected])

Virve Valtonen toimii Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella määräaikaisena hyvinvointioikeuden yliopistonlehtorina. Valtonen toimii tutkijana Hyvinvointioikeuden keskuksessa ja väitteli toukokuussa 2025 perusopetuksen kurinpidon sääntelystä.

Tutkimustyössään Valtonen on keskittynyt kouluun ja koulutukseen oikeudellisena toimintaympäristönä, mutta myös lasten ja nuorten hyvinvointipalvelujen oikeudellisiin näkökulmiin opetustoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten moniammatillisena yhteistyönä.

Aiemmin Valtonen työskenteli Turun yliopiston Opettajankoulutuslaitoksella tutkimushankkeessa Right to Belong, ja tätä ennen Turun yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa tutkimushankkeessa EduRECUE – Resilientti koulu ja koulutus.

Valtonen on toiminut myös Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksella päätoimisena yliopisto-opettajana ja ollut mukana muun muassa valtiosääntöoikeuden, hallinto-oikeuden, koulutusoikeuden sekä sosiaalioikeuden opetuksessa. Hän on toiminut muun muassa tutkimushankkeessa ”Kuntaitsehallintohanke – Valtiosääntöoikeudellinen tarkastelu kunnallisen itsehallinnon laajuudesta”.

Visa Tuominen ([email protected])

Lukion opinto-ohjaus.
Tutkimustoiminnasta (YTT, KL) vv. 2000-2017 julkaisuluettelo alla.
Aktiivinen julkaisu- ja tutkimustoiminta päättynyt vuoteen 2017.