Tarkenna hakuasi

Julkisten rahavirtojen kohdentuminen maaseutu- ja kaupunkialueille - RAVIT profiilikuva

Julkisten rahavirtojen kohdentuminen maaseutu- ja kaupunkialueille - RAVIT

Projekti
01.05.2022 - 31.07.2024
Karjalan tutkimuslaitos, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta

Rahoittajat

Päärahoittaja

Maa- ja metsätalousministeriö on rahoittanut hanketta Maaseutupolitiikan neuvoston asettaman hankeryhmän esityksestä Makeran valtakunnallisiin maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin suunnatuista varoista.

Julkisten rahavirtojen kohdentuminen maaseutu- ja kaupunkialueille - RAVIT rahoittajan logo

Johtajat

Julkiset rahavirrat voidaan jakaa valtion ja kuntien verotuksella sekä sosiaaliturvamaksuilla keräämiin tuloihin ja niiden käyttämiseen julkisiin menoihin. Nämä julkiset menot koostuvat pääasiassa tulonsiirroista, julkisesta hallinnosta, terveydenhuollon ja koulutuksen järjestämisestä sekä elinkeinoelämän edistämisestä. Julkisiin rahavirtoihin voidaan sisällyttää myös valtion liikelaitosten toiminta ja valtiosektorin työpaikat.

Alueiden kehitysedellytysten kannalta merkitystä on ensinnäkin julkisten rahavirtojen volyymilla. Toiseksi merkitystä on sillä, millä perusteella rahavirtoja kerätään eri lähteistä, ja millä logiikalla ne jakautuvat takaisin erityyppisille alueille. Kolmanneksi alueiden kehitysedellytysten kannalta on merkitystä sillä, miten nämä rahavirrat perustellaan. Jälkimmäinen ilmentää ymmärrystämme aluevaikutuksista ja käsitystämme niiden merkityksestä.

Hankkeen päätavoitteena on muodostaa kokonaisarvio julkisten rahavirtojen kohdentumisesta maaseutu- ja kaupunkialueille ja tutkia niiden kykyä tukea elinvoiman kehitystä ja yhdenvertaisten kehitysedellytysten toteutumista, sekä antaa välineitä aluevaikutuksen huomioimiseen. Miten julkiset rahavirrat kohdentuvat kaupunki-maaseutuluokituksella? Miten julkiset rahavirrat tukevat elinvoiman kehitystä ja yhdenvertaisten kehitysedellytysten toteutumista? Mitkä politiikkamuotoilut, niiden perustelut ja niiden toimeenpano selittävät mahdollisuuksien tasa-arvon alueellisia puutteita? Miten politiikkaprosessia ja -muotoiluja sekä julkisten rahavirtojen osuvuutta, vaikuttavuutta ja tehokkuutta voitaisiin parantaa?

Hanke palvelee maaseutupoliittista kokonaisohjelmaa 2021–2027. Erityisesti hanke tukee kokonaisohjelmassa määritettyjen maaseudun kilpailukyvyn ja elinvoiman parantamiseen liittyvien toimenpiteiden toteuttamista. Tuloksista on hyötyä myös valtion muussa säädösvalmistelussa ja suunnittelussa eri sektoreilla. Hankkeen yhteiskunnallisena hyötynä on, että tutkimustuloksia voidaan käyttää hyväksi poliittisen valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon perustana sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Hanke on kaksivuotinen ja se toteutetaan Itä-Suomen yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteistyönä.

Ajankohtaista

Yhteistyö

Avainsanat