
Monitoimijainen sosiaalityö vankilasta vapautuvan tukena digitalisoituvassa yhteiskunnassa (VAPAA)
Rahoittajat
Päärahoittaja

Hanketta johtaa Laurea-ammattikorkeakoulu ja siinä on Itä-Suomen yliopiston lisäksi mukana Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Lisäksi aineistonkeruuta toteutetaan kahdeksalla muulla hyvinvointialueella.
VTR-rahoitteisen tutkimushankkeen lähtökohtana on aiempiin tutkimuksiin perustuva havainto siitä, että vapautuvat vangit jäävät varsin usein vaille tarvitsemiaan palveluita ja monesti heiltä puuttuu myös yhteys julkiseen sosiaalityöhön. Tässä tutkimuksessa selvitämme, miten monitoimijainen sosiaalityö voi olla rikostaustaisten asiakkaiden tukena vankilasta vapautumisen nivelvaiheessa.
Kysymystä lähestytään aiemmissa tutkimuksissa löydettyjen vaikuttavien toimintatapojen, sosiaalityön ammatillisen kokemuksen, vertaistukemisen ja kokemusasiantuntijuuden sekä kunnissa ja hyvinvointialueilla kehitettyjen toimintamallien avulla.
Tutkimuksessa kysytään:
- Millaisen toimintatavat ovat tutkimuksissa osoittautuneet vaikuttaviksi rikollisuudesta irrottautumisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta?
- Mitä mahdollisuuksia ja haasteita sosiaalityöntekijät näkevät vankilasta vapautumisen nivelvaiheen monitoimijaisessa sosiaalityössä rikollisuudesta irrottautumisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen kannalta ja mikä on digitalisaation merkitys tässä?
- Miten koulutetut kokemusasiantuntijat voivat olla nivelvaiheessa vapautuvan vangin tukena, ja miten kokemusasiantuntijakoulutus tukee rikollisuudesta irrottautumista ja yhteiskuntaan kiinnittymistä?
- Millaisia toimintamalleja vapautuvien vankien kanssa tehtävään sosiaalityöhön on kehitetty kunnissa ja hyvinvointialueilla?
Hanketta johtaa Laurea-ammattikorkeakoulu ja siinä on Itä-Suomen yliopiston lisäksi mukana Pohjois-Savon hyvinvointialue ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialue. Lisäksi aineistonkeruuta toteutetaan kahdeksalla muulla hyvinvointialueella.
Yhteistyö
Hankkeen julkaisut ja viestintä
(kronologisessa järjestyksessä)
Akateeminen Vartti: Verkostoyhteistyötä tarvitaan enemmän rikollisuudesta irti pyrkivien tueksi
Sosiaalityön tutkimuksen päivien 2025 työryhmä ”Monitoimijaisen sosiaalityön mahdollisuudet ja haasteet rikostaustaisten henkilöiden tukemisessa digitalisoituvassa yhteiskunnassa”. Työryhmän vetäjinä Tarja Juvonen ja Mari Suonio
Tiedostot
1 kappalettaAvainsanat
Professorit
Tutkijat
Muut ryhmän jäsenet
-
Tarja Juvonen [email protected]
-
Katja Surakka [email protected]
-
Hanna Rantala [email protected]
-
Teemu Rantanen [email protected]
-
Sara Ramstadius
-
Janika Lindström